Aamiainen kahvilatyyliin – katso helpot arkireseptit

Herkulliset ja trendikkäät viikonlopun aamupalalautaset syntyvät helposti, kun panostat oikeaan asiaan: sesonkeihin. Arkiaamuina ilahduttavat modernisoitu bircher-mysli, raikas mustaherukka-inkiväärisooda ja makea luumukompotti jogurtin päällä.

Arabia 24h kahvi-/teekuppi, valkoinen
Tomaatit ja persikat saavat aamiaisella makuparit pippurisesta krassista ja basilikasta. Kahvikuppi ja lautanen ovat Arabian 24h-sarjaa, No. 10 -tarjotin on Skagerakin.

POHJOISMAINEN AAMIAINEN on saanut viime vuosina pienen kasvojenkohotuksen. Somessa ideat leviävät kulovalkean tavoin ja monien näiden aamupalojen alkulähde on tanskalaisten kahviloiden, erityisesti Atelier Septemberin houkuttelevat kuvat ja modernit ideat meille tutuista raaka-aineista. Suomessa laadukkaan aamupalan lippua taas heiluttaa esimerkiksi Way Bakery.

Perinteisen ketjuhotellin tai aamupalapaikan perisynti on tarjota asiakkaalle aina se sama banaani, omena ja vesimeloniviipale, huolimatta niiden mausta, alkuperästä tai sesongista. Trendien harjalla olevat ravintolat ovat keksineet paremman vaihtoehdon: sesongit ja pienet lähituottajat. Tomaatti maistuu elokuussa kaikkein parhaimmalta ja parsa taas kevään korvilla. Ja kun raaka-aineet tuodaan läheltä, niiden maku ei häviä matkalla.

Lyngby Porcelain Dan-Ild kulho 9 cm, zig zag
Sininen kuviointi raikastaa Lyngby Porcelainin Dan-Ild-kulhot. Keramiikasta valmistetut Bottle Grinder -maustemyllyt ovat Audo Copenhagenin, siniharmaa Ceramic Container -rasia Vitran.
Iittala Essence lautanen 27 cm, valkoinen
Kivikovasta voista kannattaa höylätä ohut viipale, joka levittyy helposti leivän päälle. Essence-lautanen on Iittalan, Albera Pro -juuresveitsi Heirolin.

Hedelmät ovat helpoin tapa tuoda loppukesän sesongit aamiaiselle. Et tarvitse varsinaista reseptiä. Poimi pihalta, metsästä tai kaupan laarista se, joka on juuri nyt parhaimmillaan ja siivuta se huolella lautaselle yrttien kera. Esimerkiksi nyt sesongissa olevat tomaatit ja viimeiset, kypsät persikat saavat makuparit pippurisesta krassista ja basilikasta.

Kahviloiden minimalistinen lautasmalli on helppo tuoda omaan keittiöön. Osta hyvää kirnuvoita tai jos haluat olla erityisen trendikäs, vatkaa voista kuohkea pilvi levitettäväksi leivän päälle. Juuri jääkaapista nostettu, kivikova voi ei ikinä levity leivälle hyvin. Salaisuus on höylätä voista ohuen ohut viipale. Hanki hyviä luomumunia ja osta lähileipomon juurileipää viikonlopuksi. Myös perusmarkettien tarjonnasta alkaa löytyä juureen leivottua maalaisleipää. Juustoksi voi valita vaikka aromikasta comtèa tai goudaa, tymäköiltä tuoksuvat juustot kannattaa jättää aamiaispöydästä pois.

Heirol Termopressopannu, 1 L
Georg Jensenin Helix-sarjan sokerikko ja maitokannu sopivat kauniisti yhteen Heirolin termopressopannun kanssa. Terrakotasta valmistettu Ridge-maljakko on Muuton.

Nopean, helpon ja terveellisen aamupalan ystävä voi kaivaa esiin retroherkun ja valmistaa arkena bircher-mysliä, tuorepuuron alkuperäistä muotoa. Sen perinteisessä reseptissä kaurahiutaleet liotetaan vedessä jääkaapissa yön yli ja syntyneeseen tuorepuuroon sekoitetaan tilkka kermaa, sitruunamehua, hunajaa ja yksi raastettu omena. Modernin version saat liottamalla esimerkiksi kaura- tai spelttihiutaleita mantelimaidossa yön yli. Sekoita mukaan vielä mantelivoita tuomaan proteiinia ja tarjoa puuro pähkinöiden ja marjojen, esimerkiksi syksyllä sesongissa olevien puolukoiden, kera.

Bircher-mysli on nopea, helppo ja terveellinen vaihtoehto arjen aamupalaksi.

Alkusyksyn hedelmistä ja marjoista on myös helppo valmistaa hedelmäkompottia jogurtin päälle. Voi paahdetaan ensin kevyesti kardemumman kanssa pannulla ja hedelmät lisätään sokerin kanssa vain nopeasti pehmenemään. Kyseessä on siis varsinainen pikalisuke, mutta voi ja sokeri tuovat hedelmiin karamellimaista makeutta.

Heirol Woody leikkuulauta, 45 x 25 cm, tammi
Mustaherukat maistuvat bircher-myslin kanssa, mutta niistä ja inkivääristä voi keittää myös makusiirapin. Tamminen Woody-leikkuulauta on Heirolin.

Jos ihmettelet trendikahviloiden itse valmistamia, jännittävältä kuulostavia limsamakuja, kyseessä on Italian soda. Resepti on yksinkertainen: hiilihapotettua vettä ja makusiirappia. Koska siirappi voidaan valmistaa melkein mistä tahansa hedelmästä, marjasta tai mausteesta, maut voivat olla erikoisia. Kokeile itse vaikka mustaherukka-inkiväärisiirappia. Italian soda on raikas vastine perinteiselle aamun appelsiinimehulle. Siirappi kannattaa valmistaa valmiiksi jääkaappiin ja sekoittaa vichyyn vasta juuri ennen juomista.

Reseptejä voi yhdistellä helposti: tarjoa luumukompottia vaikkapa juuston kylkiäisenä, myslin päällä tai valmista mysliä annos lautaselle keitetyn kananmunan kaveriksi.

Reseptit aamiaispöytään:

Vaidava Ceramics Earth lautanen 22 cm, valkoinen
Hapokas, raastettu omena raikastaa bircher-myslin. Vaidava Ceramicsin punasavesta valmistetun Earth-lautasen sisäpinnalla on valkoinen lasite.

Bircher-mysli

Ainekset yhteen annokseen:
1 dl kaurahiutaleita
2 dl mantelimaitoa
1 rkl mantelivoita
1 omena raastettuna
(1–
2 tl hunajaa makeutukseen)
tarjoiluun marjoja ja pähkinöitä

Tee näin:
Sekoita kaurahiutaleet ja mantelimaito illalla yhteen kannellisessa rasiassa ja anna hiutaleiden turvota jääkaapissa yön yli. Raasta omena aamulla puuron joukkoon ja sekoita mukaan lusikallinen mantelivoita. Tarjoa puuro rouhittujen pähkinöiden, marjojen tai hedelmien kera.

Annos on helppo tuplata tai triplata, jolloin siitä riittää useammallekin ruokailijalle. Kaurahiutaleet voi halutessaan korvata speltti- tai ruishiutaleilla ja mantelivoin cashew- tai maapähkinävoilla.

Bialetti Venus espressopannu, 2 kuppia
Tarjoile kardemummalla maustettu luumukompotti esimerkiksi kreikkalaisen jogurtin kanssa. Warm-espressokuppi on Tonfisk Designin, Venus-espressopannu Bialettin.

Luumukompotti

Ainekset:
4–5 luumua
1 rkl voita
1 tl jauhettua kardemummaa
3 rkl sokeria
1 d
l vettä

Tee näin:
Puolita luumut, poista niistä kivet ja leikkaa luumut viipaleiksi. Lämmitä voi paistinpannulla vaahtoavaksi ja lisää siihen kardemumma, jotta sen maut pääsevät esiin kuumassa rasvassa. Lisää luumut ja sokeri, anna luumujen pehmetä hetken pannulla ja lisää tilkka vettä pannulle, jotta ne eivät kuivu.

Paista luumuja vain sen verran, että ne pehmenevät, mutta eivät mene muhjuksi. Syö luumut esimerkiksi puuron, bircher-myslin tai paksun kreikkalaisen jogurtin kyljessä. Luumut säilyvät hyvänä jääkaapissa 4–5 päivää, kun laitat ne kannelliseen purkkiin.

Iittala Ote juomalasi, 29 cl, 2 kpl, kirkas
Italian soda sekoitetaan makusiirapista ja vichyvedestä. Iittalan Ote-juomalasi on saatavilla rajoitetun ajan.

Mustaherukka-inkiväärisooda

Ainekset makusiirappiin:
200 g mustaherukoita (ja muutama niiden lehti)
5 cm inkivääriä
3 dl
vettä
1,5–2 dl sokeria

Soodaan:
Suolatonta vichyvettä

Tee näin:
Huuhdo mustaherukat ja niiden lehdet ja lisää ne kattilaan kuorineen paloitellun inkiväärin ja veden kanssa. Kiehauta seos ja anna sen muhia miedolla lämmöllä 15 minuuttia. Siivilöi neste kattilaan ja painele kaikki neste irti mustaherukoista. Kiehauta mehua vielä sen verran kokoon kattilassa, että saat 200 ml mehua.

Lisää mehuun 1,5–2 dl sokeria, riippuen siitä haluatkoa makeaa vai todella makeaa siirappia. Anna mehun ja sokerin porista hetken, kunnes seos on paksuuntunut. Siirappi säilyy kannellisessa astiassa ainakin kuukauden jääkaapissa. Mittaa lasin pohjalle 1–2 ruokalusikallista siirappia, kaada vichyä päälle, ja raikas mustaherukka-inkiväärisooda on valmis!

Inspiroidu kattauksesta

Iittala
Ote-juomalasi
Audo Copenhagen
Bottle Grinder
HAY
Keittiöpihdit
Lyngby Porcelain
Dan-Ild -kulho
Georg Jensen
Helix-maitokannu
Vitra
Ceramic Container -rasia
Vaidava Ceramics
Earth-lautanen
Heirol
Woody-leikkuulauta
Suvi Kesäläinen

Design Storiesin avustaja Suvi Kesäläinen on valokuvaaja, joka kokkaa reseptejä avainsanoilla herkullisuus, yksinkertaisuus ja nopeus. Mukana ovat aina myös sesonkien parhaat raaka-aineet, lähiruoka ja ruokamaailman kiinnostavat trendit.

Katso myös:

Kaikki kattaustuotteet Finnish Design Shopissa >

Teksti ja kuvat: Suvi Kesäläinen

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Vielä ehdit – tilaa joululahjat viimeistään 19.12. klo 12!

Löydä lahjat

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan