Tästä klassikosta haaveilen – neljä muotoilualan ammattilaista kertoo unelmatuotteensa

Designunelmat ovat usein klassikkotuotteita, joista haaveillaan pitkään ennen niiden hankintaa. Välillä ne saattavat unohtua, mutta palaavat mieleen yhä uudelleen. Neljä suomalaista muotoilualan vaikuttajaa paljasti Design Storiesille omat designunelmansa.

Hakola Cosy Pocket -sohva
FRENN-miestenvaatemerkin perustajaosakas Jarkko Kallio on suomalaisen muotoilualan moniottelija.

Hakola: Cosy Pocket -sohva

JARKKO KALLIO: ”Hakolan Jurvassa valmistettu Cosy Pocket -sohva on loistava tämän päivän moderni klassikko. Sohva on linjakkaan selkeä, laadukas ja leikkisän värikäs, ja nimensä mukaisesti siinä on mukavan käytännöllinen sivutasku arkea helpottamaan. Kvadratin laadukas villakangas viimeistelee kokonaisuuden. Cosy Pocket kutsuu rentoutumaan ja viettämään laatuaikaa kotona. Ottaisin sen milloin vain omaan olohuoneeseemme kuvan sahraminkeltaisena versiona kodin vaaleaa yleisilmettä piristämään. Olenkin jo esittänyt toiveeni saada sohva myös vuodesohvaversiona.

Olen seurannut iloisin mielin Hakolan uudistusta ja sitä, miten perinteisestä huonekaluyrityksestä on kuoriutunut moderni designyritys Annaleena Hämäläisen johdolla ja rohkeudella kokeilla uusia toimintamalleja. Hakolan esimerkistä voisi moni suomalainen perheyritys ottaa oppia.”

Hakolan Cosy Pocket -sohva >

Knoll Tulppaani-sivupöytö
Helsinkiläistä studio smoo:ta luotsaava Marianne Huotari tunnetaan muun muassa Finarten Suovilla-mattojen suunnittelijana.

Knoll: Tulppaani-sivupöytä

MARIANNE HUOTARI: ”Esineiden tarinat ja mielikuvat vetoavat minuun vahvasti. Eero Saarisen Tulppaani-sivupöytä henkii siroa ja eleganttia 50-luvun tunnelmaa ja tarinoi keväisestä kukasta. Ajan henkeen futuristinen ja moderni jalkarakenne leikittelee taitavasti mittasuhteilla ja materiaaleilla. Tulppaani-sivupöytä muistuttaakin minusta kurkea tasapainoilemassa yhdellä jalalla.

”Tulppaani-sivupöydän futuristinen ja moderni jalkarakenne leikittelee taitavasti mittasuhteilla ja materiaaleilla.”

Olen jo kauan haaveillut elävästä marmoripinnasta kodissamme, jossa suosin luonnonmateriaaleja, second hand -löytöjä sekä taidetta. Mustalle, kiiltäväpintaiselle Tulppaani-pöydälle oiva paikka olisi villaisen Suovilla-maton lähellä, hillitsemässä maton muhkeaa pintaa.”

Knollin Tulppaani-sivupöytä >

Flos Toio-valaisin
Hanna-Katariina Mononen on kirjoittaja ja stylisti, joka työskentelee muun muassa Asun-lehdelle.

Flos: Toio-lattiavalaisin

HANNA-KATARIINA MONONEN: ”Italialaisten arkkitehti- ja muotoilijaveljesten Achille ja Pier Giacomo Castiglionin suunnittelema Toio-lattiavalaisin on häpeilemättömän paljas. Voisin helposti kuvitella sen olevan itseoppineen sähköasentajan autotallissaan nikkaroima kyhäelmä, sellainen, josta kerrotaan illalla perheelle innokkain sanankääntein.

Huomaan, kuinka valaisimen tasapainoa on haettu tarkoin määritellyin painopistein ja annettu käyttötarkoitukselle vapaus määritellä muoto. Kenties juuri siinä piilee vuodesta 1962 saakka tuotannossa olleen Toion taika: se kertoo tarinan suunnitteluprosessista, oivalluksista ja innosta.”

Flosin Toio-lattiavalaisin >

Artek Mademoiselle-tuoli
Peter Svensson työskentelee Finnish Design Shopissa talousjohtajana.

Artek: Mademoiselle-nojatuoli

PETER SVENSSON: ”Sisustusunelmani vaihtelevat hieman vuodenajoista riippuen. Tämän kesän haaveenani olisi kaksi Ilmari Tapiovaaran suunnittelemaa mustaa Mademoiselle-nojatuolia, jotka sopisivat täydellisesti rakenteilla olevaan vapaa-ajan asuntoomme.

”Mademoiselle on ajaton ja kestävä klassikko, joka sopii niin moderniin kuin hieman perinteisempään sisustukseen ja ympäristöön.”

Mademoiselle-nojatuoli on mielestäni malliesimerkki designklassikosta, jossa yhdistyvät käytännöllisyys, mukavuus sekä kaunis muotoilu hienoine yksityiskohtineen. Se on ajaton ja kestävä klassikko, joka sopii niin moderniin kuin hieman perinteisempään sisustukseen ja ympäristöön. Hienovaraisen leikkisä Mademoiselle tuo itseään juuri sopivasti esille, ei liikaa eikä liian vähän.”

Artekin Mademoiselle-tuoli >

Neljä designunelmaa

Hakola
Cosy Pocket -sohva
Knoll
Tulppaani-sivupöytä
Flos
Toio-lattiavalaisin
Artek
Mademoiselle-tuoli

Lue myös:

Haaveiden designklassikot >

Toimitus: Nora Uotila Kuvat: Katri Kapanen, Hanna Kaketti, Tommaso Sartori, Pauliina Salonen sekä valmistajat

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje, niin kuulet heti uusista Design Stories -jutuista!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan