Tanskalainen valokuvaaja ja sisustusstylisti Mia Mortensen esittelee 6 designsuosikkiaan

Veistoksellisista ja funktionaalisista muodoista inspiroituva Mia Mortensen poimi suosikkiesineensä Finnish Design Shopin valikoimasta. Valintoihin kuuluu leikkisiä muotoja, luonnonmateriaaleja ja huonekaluja, jotka herättävät tunteita.

Mia Mortensen
Mia Mortensen on lahjakas tanskalainen valokuvaaja ja sisustusstylisti. Hänen esteettinen silmänsä ja kompositiontajunsa pääsevät oikeuksiinsa etenkin sisustus-, design- ja muotiaiheisissa valokuvissa.

Hei Mia, mukavaa että ehdit juttusille kanssamme! Voisitko esitellä itsesi ja kertoa vähän omasta urapolustasi?
”Työskentelen täyspäiväisenä valokuvaajana ja sisustusstylistinä eri sisustus- ja designbrändien, sosiaalisen median, sisällöntuotannon ja visuaalisen kommunikaation parissa. Olen 33-vuotias ja asun yhdessä poikaystäväni ja poikamme kanssa 1950-luvun talossa, jota olemme remontoineet vanhoja yksityiskohtia ja materiaaleja kunnioittaen. Olen aina ollut kiinnostunut taiteesta, arkkitehtuurista ja musiikista, ja luovuuteni on kohdistunut esimerkiksi kitaran- ja pianonsoittoon, maalaukseen ja analogiseen valokuvaukseen. Uskoisin, että nämä ovat pohjustaneet tietäni luovalle alalle.”

Millainen olisi unelmiesi luova projekti tai yhteistyö?
”Unelmoin yhteistyöstä belgialaisen designstudio Muller Van Severenin kanssa. Rakastan värejä, linjoja ja tunnelmaa, jota heidän tuotteensa luovat huoneeseen. Haluaisin toteuttaa kampanjan, jossa kohtaavat sisustus, ihmiset ja muoti sekä erityislaatuista tunnelmaa tai arkkitehtuuria ilmentävät puitteet.”

Mitä hyvä design merkitsee sinulle? Mikä tekee esineestä designklassikon?
”Hyvä muotoilu voi kestää aikaa ja trendejä jopa vuosisatojen ajan. Kun muoto, funktio ja materiaalit puhuvat puolestaan, ne eivät tarvitse taustavärejä tai muutakaan kontrastia erottuakseen.”

Mia Mortensenin 6 designsuosikkia:

Artekin Aalto-säleseinä 100

1. Aaltoilevaa tuntua

Alvar Aallon suunnittelemalla tilanjakajalla on veistoksellinen olemus ja luonnollisena aaltoileva muoto. Siinä on pehmeyttä mutta myös voimaa, joka muuttaa hetkessä huoneen tunnelman. Itse käyttäisin säleseinää jakamaan makuuhuoneen nukkumis- ja pukeutumistiloiksi tai luomaan erillisiä vyöhykkeitä olohuoneeseen.”

Artekin Aalto-säleseinä 100 >

Alessin Pulcina-espressokeitin

2. Keittiön väripilkku

”Alessin Pulcina-mokkapannun leikkisyys syntyy kerroksellisuudesta ja graafisesta muodosta yhdistettynä kirkkaisiin väreihin – yksi omista lempiväreistäni on punainen. Rakastan myös teräspinnan luomia heijastuksia. Tämä mokkapannu todellakin kääntää katseet keittiön hyllyltä käsin.”

Alessin Pulcina-espressokeitin >

New Worksin Tense-riippuvalaisin

3. Kelluvaa valoa

”New Worksin Tense-riippuvalaisin on unelmieni valaisin ruokapöydän ylle. Kelluva muotokieli, himmennetty valo ja pintatekstuuri tekevät tästä valaisimesta erityisen kiinnostavan. Se on melkein kuin veistos, jolla on kuitenkin hyvin tärkeä tehtävä: päivittäisten aterioiden valaiseminen.”

New Worksin Tense-riippuvalaisin >

Hemin Puffy-nojatuoli

4. Pehmeä halaus

”Hemin valmistamassa valkojalkaisessa Puffy-nojatuolissa on selvää 70-luvun henkeä, mutta se tuo sisustukseen myös jotakin nykyaikaista ja jotakin pöyheää: sen peittomaiset istuinpehmusteet ovat kuin pehmeä syleily. Tämä on huonekalu, jossa on tunnetta.”

Hemin Puffy-nojatuoli >

Form & Refinen Trefoil-pöytä

5. Retroa ja modernia

”Form & Refine on tanskalainen duo, joka kunnioittaa orgaanisia materiaaleja ja klassisia linjoja. Heidän Trefoil-pöytänsä on ajaton, ja sen yksityiskohdista voi löytää sekä retroja että moderneja vaikutteita. Mielestäni se tuo huoneeseen lämmintä tuntua.”

Form & Refinen Trefoil-pöytä >

6. Lempimateriaali

”Kivi on yksi suosikkimateriaaleistani, etenkin travertiinin ja marmorin muodossa. Ne sopivat täydellisesti yhteen esimerkiksi puulattian tai pehmeiden mattojen kanssa. Menun Androgyne-sohvapöytä on kuin taideteos tai installaatio, joka saa kaiken pöydän päälle asetetun näyttämään hyvältä.”

Menun Androgyne-sohvapöytä >

Katso myös:

Mia Mortensen Instagramissa >
Finnish Design Shopin uutuudet >

Teksti: Silvia Filippelli Kuvat: Mia MortensenSuvi Kesäläinen ja valmistajat

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje, niin kuulet heti uusista Design Stories -jutuista!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan