Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia esiintuovaa Pride-viikkoa vietetään 27.6.–3.7.2022. Tänä vuonna Helsinki Priden teema on Kohtaamisia. Design Storiesin kolumnissa somevaikuttaja ja transaktivisti Mona Bling pohtii turvallisuuden tunteen merkitystä arjen kohtaamisissa.
PARI KESÄÄ SITTEN odotin ystävääni Helsingin Kaisaniemessä. Kuuntelin kuulokkeista musiikkia, selasin somea ja olin hieman omissa maailmoissani. Sitten tajusin, että aivan viereeni – liian lähelle, jos minulta kysytään – oli ilmestynyt minua jonkin verran lyhyempi, noin kuusikymppinen miesoletettu, joka katsoi minua hymyillen. Otin kuulokkeet pois korviltani, koska mies halusi selvästi sanoa minulle jotain. Ensimmäinen ajatukseni oli, että ehkä hän oli eksynyt ja tarvitsi apuani.
”Sinäpäs olet pitkä tyttö! Mites pitkä sinä olet?”, mies kysyi ja mittaili minua katseellaan päästä varpaisiin. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, miehen lempeä katse yllättäen viileni ja hän sanoi: ”Eikun hetkinen, et sinä taida mikään tyttö ollakaan?”
Jumankauta, mikä pokka. Ensin hän tunkee aivan iholle ja sitten vielä kyseenalaistaa sukupuoleni.
”Joo, en ole tyttö. Olen nainen”, sain sanottua hölmistykseltäni ja lähdin kävelemään pois. Tekstasin ystävälleni, että tulen häntä vastaan. Halusin päästä pois tämän henkilön välittömästä läheisyydestä.
OLEN 30-VUOTIAS AIKUINEN NAINEN. Olen myös transsukupuolinen, eli minut määriteltiin syntymässä pojaksi silloisten ulkoisten sukupuolipiirteideni perusteella. Aloitin sosiaalisen ja lääketieteellisen transprosessini vajaa kymmenen vuotta sitten. Nykyään suurin osa tuntemattomista ihmisistä ei osaa kyseenalaistaa sukupuoltani, koska olen ”läpimenevä” sukupuolessani – se tarkoittaa tässä kontekstissa sitä, että transtaustani ei näy ulospäin.
Tämä vanhempi mies kuitenkin jotenkin tajusi, että olen trans, eli hän transslangilla ”klokkasi” minut. Tämä on toki ihan okei, koska en itse yritä piilottaa transsukupuolisuuttani; siinä ei ole mitään väärää. Puhun transsukupuolisuudesta paljon niin perinteisessä mediassa kuin sosiaalisessa mediassa. Kirjoitin aiheesta myös kirjan, joka ilmestyy syksyllä. En häpeä taustaani.
”Kodin ulkopuolella harva tila on täysin turvallinen ihmiselle, joka kuuluu mihin tahansa vähemmistöön – ja mitä useampiin vähemmistöihin kuuluu, sitä enemmän riskit tulla häirityksi kasvavat.”
Huomionarvoista tuossa kadulla tapahtuneessa kohtaamisessa oli kuitenkin se, miten minä, transihminen ja nainen, elin omaa elämääni rauhassa ja sitten minua tultiin häiritsemään. Fyysiseen tilaani tunkeuduttiin, minkä lisäksi sukupuoltani alettiin kyseenalaistaa.
Valitettava totuus on, että oman kodin ulkopuolella harva tila on täysin turvallinen ihmiselle, joka kuuluu mihin tahansa vähemmistöön – ja mitä useampiin vähemmistöihin kuuluu, sitä enemmän riskit tulla häirityksi kasvavat. Kauneinkin tila voi olla turvaton, sillä valaisimet, sohvat ja maljakot eivät suojele ihmisiä häirinnältä. Ihmiset suojelevat ihmisiä häirinnältä.
Olen iloinen, että yhä useammissa paikoissa on alettu kiinnittää turvallisuuteen huomiota. Ensikuulemalta voisi ehkä ajatella, että turvallisuus tarkoittaa sitä, että hätäpoistumistiet on selkeästi merkitty ja palosammuttimet ovat kunnossa. Turvallisuus on kuitenkin fyysisen turvallisuuden lisäksi myös henkistä turvallisuutta. Se on turvallisuuden tunnetta.
Kaikki ihmiset, jotka ovat koskaan olleet esimerkiksi koulu- tai työpaikkakiusattuja tai tunteneet olonsa turvattomaksi parisuhteessa tietävät, että se, että on fyysisesti turvassa ei luo turvallisuuden tunnetta. Turvallisuuden tunne tulee muista asioista kuin siitä, että fyysinen katto ei tipu niskaan tai että talo ei pala.
”Turvallisemman tilan periaatteisiin kuuluu, että kaikkien tilassa olevien pitää kunnioittaa toisten ihmisten henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa.”
Yksi keino lisätä turvallisuuden tunnetta kaikissa tiloissa on ottaa käyttöön turvallisemman tilan periaatteet. Niihin kuuluu erilaisia sääntöjä, jotka pyrkivät takaamaan sen, että tilassa olisi kaikilla hyvä olla. Turvallisemman tilan periaatteisiin kuuluu muun muassa se, että kaikkien tilassa olevien pitää kunnioittaa toisten ihmisten henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa. Toisiin ihmisiin ei kosketa ilman lupaa ja kaikkien itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan. Toisen ihmisen nimeä ja identiteettiä kunnioitetaan. Toisia ei pilkata, ivata, halvenneta tai nolata. Jos joku ihminen rikkoo periaatteita, tilasta tulee turvaton. Silloin hänet pitää poistaa tilasta tai hänen pitää muuttaa käytöstään.
Turvallisuus on niin merkittävä asia, että monet siitä nauttivat ottavat sen itsestäänselvyytenä. Jos olet valkoinen, cissukupuolinen (eli ei-transsukupuolinen) hetero ja vaikkapa kaiken lisäksi mies, yhteiskunta on rakennettu sinulle ja koet luultavasti vähemmän häirintää kuin ne ihmiset, jotka eivät ole sinun kaltaisiasi. Kuten sanoin, mitä useampaan vähemmistöön kuuluu, sitä isommaksi riski joutua häirityksi kasvaa.
TURVATTOMUUDESSA RASITTAVINTA ON, ETTÄ SIIHEN TOTTUU. Kun esimerkiksi mikroaggressioita ottaa vastaan tarpeeksi usein, ehkä jopa päivittäin, koko elämänsä ajan, niihin turtuu. Turtuminen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asioilla olisi vaikutuksia. Vähemmistöstressi on kroonistunutta stressiä, joka voi oireilla fyysisesti.
Olen esimerkiksi kokenut paljon sitä, että toiset lapset nauroivat minulle, kun olin nuori. Niinpä aina, jos näen joukon teini-ikäisiä poikia, nousevat stressitasoni pilviin. Sama käy myös, jos kuulen tyttöporukan vieressäni supattamassa – kuvittelen, että he puhuvat pahaa minusta. Tajusin myös jonkin aikaa sitten, että kuuntelen aina julkisilla paikoilla musiikkia, koska yritän musiikinkuuntelulla suojella itseäni kuulemasta mahdollisia herjauksia. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä siitä mitä tapahtuu, kun olo on pitkän aikaa turvaton. Siitä ehtii muodostua trauma, jonka työstäminen vaatii ehkä terapiaa ja loppuelämän aikaa.
”Kaikissa kohtaamisissa meillä on mahdollisuus valita, miten kohtaamme toisen ihmisen: kunnioituksella vai halveksinnalla.”
Vuonna 2022 Priden teema on Kohtaamisia. Teema on hyvä, koska useimmat meistä kohtaavat toisia ihmisiä joka päivä. Kaikissa kohtaamisissa meillä on mahdollisuus valita, miten kohtaamme toisen ihmisen: kunnioituksella vai halveksinnalla. Avoimesti vai torjuen. Lämmöllä vai kylmyydellä. Rakkaudella vai vihalla. Erityisen tärkeää on mielestäni se, että yhteiskunnan sosiaalisesti parhaimmassa asemassa olevat ihmiset – eli juurikin esimerkiksi valkoiset cissukupuoliset heterot – tarkastelisivat sitä, miten he kohtaavat vähemmistöihin kuuluvat ihmiset.
Etuoikeudet tuovat mukanaan vastuuta. Se ei tarkoita, että koko ajan pitäisi olla varpaillaan ja pelätä itse mokaavansa, vaan ennemminkin tiedostaa, etteivät kaikki tilat ole turvallisia kaikille ihmisille. Tila voi olla sinulle turvallinen, mutta samassa tilassa oleva toinen ihminen voi kokea asiat hyvin eri tavalla. Kysy itseltäsi, mitä sinä voit tehdä luodaksesi kaikille ympärilläsi oleville ihmisille turvallisemman tilan. Kun tilassa on hyvä olla, siellä viihtyy paremmin.
Katso myös:
• Mona Bling Instagramissa >
• Helsinki Pride 2022 >
Teksti: Mona Bling Kuvat: Eetu Laine