Muumit kokeilevat kalaonneaan Arabian vuoden 2022 kesäastioissa

Arabian Muumi-kesämuki vuodelle 2022 jatkaa aiemmista sesonkiastioista tuttua Muumien kesäseikkailua veikeällä kalastusteemalla. Kalassa-muumimukin pastellisävyinen kuvitus pohjautuu kolmeen eri Muumi-sarjakuvaan, joiden elementtejä on yhdistelty kuvioon kollaasitekniikalla.

Kesäinen kattaus, jossa pääosassa Arabian Muumi-kesäastiasto Kalassa 2022
Kesän 2022 sesonkiastioissa Muumit nähdään lempipuuhissaan kalastamassa.

VUODEN 2022 MUUMI-KESÄMUKISSA Muumiperhe nähdään jälleen kesäpuuhissa, tällä kertaa kaloja narraamassa. Hempein pastellisävyin kuvioitu sesonkiastiasto on nimeltään Kalassa, ja mukin lisäksi siihen kuuluu lautanen. Aiempien vuosien mukaisesti kesäastiasto on saatavilla vain rajoitetun ajan.

Kalassa-astiat jatkavat jo vuonna 2018 alkanutta Muumien kesäseikkailua, jonka myötä Muumiperhe on nähty niin uimaretkellä, puutarhassa kuin jopa Ranskan Rivieralla. Myös mukin ja lautasen pastellinen värimaailma on tuttu muun muassa vuoden 2021 Yhdessä-astioista sekä vuoden 2019 kesäastiastosta Iltauinti.

Arabia Muumi-kesäastiasto 2022 Kalassa
Muumi-sesonkimukeja julkaistaan vuodessa kaksi, yksi kesällä ja yksi talvella. Kesäisin mukin lisäksi julkaistaan samalla kuvituksella koristeltu lautanen, kun taas talvisin muki saa seurakseen kulhon.
Kesäinen kattaus, jossa pääosassa Arabian Muumi-kesäastiasto Kalassa 2022
Kesäastioiden kuvitus perustuu kolmeen Muumi-sarjakuvaan, joiden elementeistä ja hahmoista on koottu tarinallinen kokonaisuus.
Arabia Muumi-kesämuki 2022 Kalassa
Kuvituksen tarinassa Muumiperhe ystävineen on muuttanut asumaan Majakkasaarelle. Tuu-tikki löytää myrskyisän yön jälkeen kallionkoloista kalaa, joka on huuhtoutunut sinne aaltojen mukana.

Kalassa-astiaston kuvitus pohjautuu kolmeen eri Tove ja Lars Janssonin sarjakuvaan. Kuvitus on toteutettu kollaasitekniikalla, jossa alkuperäisten sarjakuvien elementtejä yhdistellään tarinalliseksi kokonaisuudeksi – eri hahmot on toisin sanoen poimittu eri sarjakuvista.

Tuu-tikki, Niiskuneiti ja veneessä istuva Muumipappa ovat sarjakuvasta ”Muumiperhe ja meri” vuodelta 1957, kun taas Muumipeikko vuonna 1959 ilmestyneestä sarjakuvasta ”Muumipeikko merillä”. Kivellä kalastava Nuuskamuikkunen puolestaan on poimittu sarjakuvasta ”Muumipeikko ja Kultainen häntä”, joka ilmestyi alun perin vuonna 1958.

Etualallla Arabian Muumi-kesäastiasto 2022 Kalassa, taustalla rantapyyhe ja lierihattu
Kalassa-astiasto on tyylillisesti samankaltainen kuin viime vuosien muut Muumi-kesäastiat. Aiempia sesonkiastioita voi etsiä esimerkiksi käytetyn designin markkinapaikka Francklystä.
Arabia Muumi-kesälautanen 2022 Kalassa
Hempeät pastellisävyt korostavat kuvituksen kesäistä tunnelmaa.
Pino astioita, Arabian Muumi-kesäastiasto Kalassa 2022
Kalassa-sesonkimuki ja -lautanen ovat saatavilla vain rajoitetun ajan kesän 2022 loppuun saakka.

Kesäisistä puuhista kalastaminen sopii erityisen hyvin Muumi-kuvituksen aiheeksi, sillä se kuuluu Muumien suosikkipuuhiin ja toistuu lukuisissa Tove Janssonin Muumitarinoissa.

Kalastus-kuvituksen tarinassa Muumiperhe ystävineen on matkustanut Majakkasaarelle, johon he päättävät asettua asumaan. Karulla saarella Muumit ovat täysin meren ja myrskyjen armoilla – mutta onneksi aurinkoisina päivinä he pääsevät kalaan.

Kesän 2022 Muumi-sesonkiastiat julkaistaan Finnish Design Shopissa toukokuun alussa, ja ne ovat saatavilla vain rajoitetun ajan.

Katso myös:

Kaikki Muumi-tuotteet >

Toimitus: Emmi Ratilainen Kuvat: Arabia

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Vielä ehdit – tilaa joululahjat viimeistään 19.12. klo 12!

Löydä lahjat

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan