Muotoilija Chris Martin voitti vuoden 2020 Bruno Mathsson -palkinnon

Chris Martin muutti aikoinaan Britanniasta Ruotsiin työskennelläkseen skandinaavisen muotoilun parissa. Nykyisin hänet tunnetaan tukholmalaisen Massproductions-muotoilutoimiston toisena jäsenenä ja Pohjoismaiden suurimman muotoilupalkinnon voittajana.

Chris Martin
Chris Martinin voittama Bruno Mathsson -palkinto on Pohjoismaiden suurin muotoilutunnustus ja arvoltaan 250 000 Ruotsin kruunua. Se jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1984.

MUOTOILIJA CHRIS MARTIN on vuoden 2020 Bruno Mathsson -muotoilupalkinnon voittaja. Britanniasta lähtöisin oleva Martin muutti Tukholmaan 1990-luvulla työskennelläkseen freelancerina IKEAlle, ja vuonna 2009 hän perusti Massproductions-nimisen huonekaluyrityksen yhdessä Magnus Elebäckin kanssa.

Massproductions Albert
Chris Martinin suunnittelemassa Albert-penkissä yhdistyvät pohjoismaiset perinteet ja moderni henki.
Massproductions
Chris Martinin ja Magnus Elebäckin muodostama Massproductions on saanut nimensä suunnittelijoiden massatuotantoon liittyvästä tietämyksestä ja intohimosta.
Massproductions Sander
Massproductionsin Sander-pöydän lasinen jalka on valmistettu suupuhaltamalla.

Palkinnon myöntäneen Karin och Bruno Mathsson Fond -säätiön raati luonnehti perusteluissaan Martinin tyyliä ”supernormaaliksi” eli yhdistelmäksi loistokkuutta sekä kestävää, funktionaalista muotoilua.

”Hän nostaa arkkityyppiset elementit taiteellisille tasoille ja käyttää huumoria ja leikkisyyttä tavalla, joka kestää toistoa kokoelman sisällä. Teknisen taituruutensa ja taiteellisen lahjakkuutensa myötä hän antaa oman panoksensa kalustettujen asuintilojen rikastuttamiseen”, palkintoraati totesi.

Massproductions Tio
Massproductionsin Tio-sarjan puutarhakalusteita hallitsee siro ja keveä muotokieli.
Chris Martin
Ennen oman yrityksensä perustamista Chris Martin työskenteli muun muassa Jasper Morrisonille sekä IKEAlle.
Martin sai innoituksen sohvakokoelma Megan muhkeisiin muotoihin katsellessaan uunituoreita leipiä leipomon hyllyllä.

Massproductions-vuosinaan Martin on päässyt valjastamaan taitonsa massatuotantoon sopiviksi huonekaluiksi, joita luonnehtivat korkea laatu, vastuullisuus sekä moderni skandinaavisuus. Yhdeksi tärkeäksi vaikuttajakseen hän nimeää juuri Bruno Mathssonin (1907–1988).

”Bruno Mathsson on osa skandinaavista muotoiluperintoä, joka houkutteli minut Ruotsiin 25 vuotta sitten. Ihailen sekä hänen töitään että sitä, miten hän otti haltuunsa omien töidensä tuotannon; se on ollut myös minun ja Martin Elebäckin haasteena viimeisten 12 vuoden aikana. Palkinto antaa meille itsevarmuutta tulevaan ja keinoja kehittää projektejamme eteenpäin”, Martin kommentoi.

Vuonna 2020 ei järjestetä yleistä palkintoseremoniaa, mutta ruotsalaisessa Vandalorumin taide- ja designmuseossa nähdään syksyllä Chris Martinin tuotantoa esittelevä näyttely.

Katso myös:

Chris Martinin suunnittelemat tuotteet >
Kaikki Massproductions -tuotteet >

Teksti: Nora Uotila Kuvat: Massproductions

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Vielä ehdit – tilaa joululahjat viimeistään 19.12. klo 12!

Löydä lahjat

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan