Paistinpannun valinta voi tuntua haastavalta vaihtoehtojen viidakossa – valitako pinnoitettu paistinpannu vai kenties valurautainen klassikko, tai ehkä sittenkin reilun kokoinen wokkipannu? Fiskarsin tuoteasiantuntija Emmi Härus kertoo parhaat vinkin paistinpannun valintaan ja huoltoon.
PAISTINPANNUA VALITESSA kannattaa miettiä, minkälaisia ruokia pannulla yleensä paistaa, kuinka suurelle joukolle kokkailee ja odottaako pannultaan esimerkiksi hyviä tarttumattomuusominaisuuksia tai uuninkestävyyttä.
Kysyimme Fiskarsin tuoteasiantuntija Emmi Härusilta, minkälainen paistinpannu sopii parhaiten mihinkin tarkoitukseen ja miten pannuja tulisi huoltaa oikein.
Pinnoitettu paistinpannu – aloittelijan monipuolinen valinta
Pinnoitetut pannut käyvät kaikenlaiseen paistamiseen ja ruskistamiseen, ja myös hellävaraista käsittelyä vaativien raaka-aineiden valmistamiseen. ”Pinnoitettu paistinpannu on yleensä helpoin valinta aloittelevalle ruuanlaittajalle tai silloin, jos haluaa aloittaa yhdestä, mahdollisimman monikäyttöisestä pannusta”, sanoo Fiskarsin keitto- ja paistoastioiden tuotepäällikkö Emmi Härus.
Pinnoitetulla paistinpannussa voi olla esimerkiksi teflon-pinnoite tai keraaminen pinnoite. Pinnoitetun pannun suosio perustuu yleensä sen hyviin non stick- eli tarttumattomuusominaisuuksiin, minkä vuoksi paistaminen on huolettomampaa – ruoka ei tartu herkästi kiinni pannun pintaan.
”Pinnoitettu paistinpannu on yleensä helpoin valinta aloittelevalle ruuanlaittajalle tai silloin, jos haluaa aloittaa yhdestä, mahdollisimman monikäyttöisestä pannusta.”
Keraamisella pinnoitteella viimeistelty paistinpannu on tefloniin verrattuna pitkäikäisempi vaihtoehto, sillä pinnoitteen kuluessa keraamisen voi pinnoituttaa uudelleen, kun taas kulunut teflonpannu kannattaa vaihtaa kokonaan. Keraaminen pinnoite on täysin muoviton, joten vaikka pinnoite kuluu käytön myötä ja tarttumattomuusominaisuudet heikkenevät, voi pannua silti käyttää huoletta. Pannu keraamisella pinnoitteella kestää myös kuumuutta teflonista paremmin, ja sen saa laittaa uuniinkin.
Paras tapa huolehtia pinnoitetusta pannusta on käyttää kokatessa puisia tai muovisia paistolastoja ja kauhoja, jotka eivät naarmuta pannun pintaa. Pinnoitetun pannun voi pestä astianpesukoneessa, mutta pitkäikäisyyden kannalta on aina parempi suosia käsinpesua.
Hiiliteräksinen wokkipannu – hyvä lisäapuri peruspannulle
Jos pinnoitettu paistinpannu on hyvä valinta ensimmäiseksi pannuksi, wokkipannu voisi olla mainio lisäys sille. ”Wokkipannu ei muotonsa vuoksi ole yhtä monipuolinen eri ruokien paistamiseen: esimerkiksi pihviä tai kalaa paistaessa wokkipannussa ei ole yleensä tarpeeksi paistopintaa”, Härus kertoo. ”Wokkipannu on nimensä mukaisesti omiaan esimerkiksi wokkivihannesten ja nuudeli- sekä pastaruokien tekemisessä.”
Hiiliteräspannuun, kuten valurautapannuunkin, kehittyy käytön myötä tummentumaa ja rasvakerrosta, joka tekee pintaan vieläkin paremmat tarttumattomuusominaisuudet.
Wokkipannuissa alkuperäisenä materiaalina on ollut hiiliteräs. Hiiliteräksistä pannua voisi verrata ominaisuuksiltaan valurautapannuun, mutta hiiliteräs ei ole yhtä huokoinen, joten siinä voi huolettomammin paistaa eri raaka-aineita. Hiiliteräspannuun, kuten valurautapannuunkin, kehittyy käytön myötä tummentumaa ja rasvakerrosta, joka tekee pintaan vieläkin paremmat tarttumattomuusominaisuudet.
Pese hiiliteräspannu käytön jälkeen käsin käyttäen pelkkää kuumaa vettä ja rapsuttele tarvittaessa pintaruoste pois karkealla sienellä tai teräsvillalla. Pannuun voi pesun jälkeen lisätä hieman rypsiöljyä pintaan, jotta siihen ei pääse syntymään pintaruostetta. Oikein huollettuna pannu on käytännössä ikuinen.
Täysteräksinen paistinpannu – pitkää ikää ja paistopintaa vaativalle
”Täysteräksinen paistinpannu on erittäin pitkäikäinen valinta, sillä siinä ei ole kuluvia osia tai pinnoitetta ja tarvittaessa yhdestä materiaalista valmistetun pannun voi helposti kierrättää metallinkierrätykseen”, Härus kertoo. Täysteräksinen pannu kypsentää ruoan matalammassa lämpötilassa ja sillä paistaessa saa aikaan kauniin paistopinnan, joka voisi olla verrattavissa valurautapannulla paistamiseen. Valurautapannuun verrattuna täysteräspannu on kuitenkin kevyempi liikutella.
”Täysteräksinen paistinpannu on erittäin pitkäikäinen valinta, sillä siinä ei ole kuluvia osia tai pinnoitetta ja tarvittaessa yhdestä materiaalista valmistetun pannun voi helposti kierrättää metallinkierrätykseen.”
Härus ohjeistaa, että täysteräksinen pannu vaatii alkuun hieman näppituntuman hakemista, jotta siitä saa kaiken potentiaalin irti: ”Nosta pannun lämpötilaa pikkuhiljaa. Rasvaa ei tulisi lisätä liian kylmälle eikä kuumalle pannulle. Käytä normaalia enemmän rasvaa paistaessa, ja kun huomaat, että voi alkaa vaahtoutua pannulla, vähennä lämpötilaa. Kauniin paistopinnan saamiseksi, anna paistettavan raaka-aineen olla vähän kauemmin pannulla ennen kääntämistä.”
Täysteräksisen pannun hyviin puoliin lukeutuu myös erittäin kuumien lämpötilojen kesto, joten sen voi laittaa uuniinkin. Pannu kestää myös metallisten paistolastojen käytön. Paras tapa pestä pannu on käsin ja rapsuttaa pinttyneet kohdat pois Patapadan kaltaisella saippuavillatyynyllä.
Kannattaa huomioida, että täysteräspannu ei ole paras vaihtoehto maito- ja kermapohjaisten kastikkeiden valmistamiseen. Myös tofu, kananmuna ja vaalea kala voivat tarttua herkästi siihen kiinni.
Valurautapannu – ajan myötä paraneva klassikko
Jämerä valurautapannu on monelle tuttu näky kesämökin keittiöistä ja kirpputorien hyllyiltä. Valurautapannu on käytännössä ikuinen kumppani, joka oikein huollettuna vain paranee käyttöominaisuuksiltaan, ja siksi moni saattaa ostaa valurautapannun myös käytettynä.
Valurautapannu sitoo hyvin lämpöä, joten lämmitettäessä lämpö pysyy tasaisesti pannulla. Pannu kestää myös uunia. Härus huomauttaa, että jykevä valurautapannu toimii keittiössä hyvin lisäpannuna ja on omiaan tilanteisiin, kun halutaan erityisesti hyvää paistopintaa: ”Esimerkiksi lettuja tehdessä tartun aina ehdottomasti valurautapannuun!”. Valurautapannu toimii myös loistavasti vuoan tapaan uunissa vaikka leipien, pitsojen ja piirakoiden, kuten tarte tatinin, paistamiseen.
Valurautapannu on käytännössä ikuinen kumppani, joka oikein huollettuna vain paranee käyttöominaisuuksiltaan.
Valurautapannu tulee aina huuhdella käytön jälkeen käyttäen pelkästään kuumaa vettä. Pesun jälkeen pannu kuivataan pyyhkeellä – vaikkakin esimerkiksi Fiskarsin valurautapannuissa on lasipohjainen emalipinnoite, joka suojaa pannua ruostumiselta. Astianpesukonetta ja voimakkaita astianpesuaineita tulisi välttää valurautapannujen kanssa, sillä ne hankaavat pinnasta hyvää rasvaa pois. ”Rasvakerroksen muodostuminen pintaan on juuri se asia, joka tekee pannuun iän myötä luonnolliset tarttumattomuusominaisuudet”, ohjeistaa Härus.
Yleisohjeet paistinpannuille
Paistinpannun pitkäikäisyyden kannalta yksi tärkeimmistä asioista on välttää turhia lämpötilan vaihteluja – esimerkiksi kokkaillessa kannattaa nostaa lieden lämpötilaa pikkuhiljaa ja antaa paistamisen päätteeksi pannun jäähtyä kunnolla ennen huuhtomista vedellä. Vaikka pinnoitetut pannut ja täysteräspannut kestävät konepesua, on käsinpesu aina kaikille pannuille paras vaihtoehto.
Nykyään kaikki paistinpannut tehdään kaikille liesityypeille sopiviksi. Valitse siis pannut ja niiden koko sen mukaan, minkälaisia ruokia haluat valmistaa ja kuinka suuria määriä kerrallaan. Monipuolinen koko on yleensä vähintään 26 tai 28 cm halkaisijaltaan. Muoviton paistinpannu on pitkäikäisempi vaihtoehto ja tarvittaessa helpompi huoltaa, kierrättää tai myydä eteenpäin.
Vaatetus- ja tekstiilihuollon asiantuntija, valokuvaaja ja kirjoittaja Jenna Kiuru innostuu tuotteista, joissa hyvä muotoilu, materiaali ja funktio kohtaavat. Hänen kodissaan ja vaatekaapissaan suositaan edellisen elämän omaavia asioita, joita vaalitaan harjaamalla, höyryttämällä, kiillottamalla ja korjaamalla.
Katso myös:
• Paistinpannut Finnish Design Shopissa >
• Kaikki Finnish Design Shopin tuotteet >
Teksti ja kuvat: Jenna Kiuru