Marimekon Tiiliskivi-villaviltti uudistui täysin huollon avulla

Vanhan, käytössä kuluneen kodintekstiilin voi saada huoltamalla lähes uudenveroiseksi. Jenna Kiuru kunnosti Marimekon Tiiliskivi-viltin vain muutaman huoltovälineen avulla, ja sai sen jälleen näyttämään ja tuntumaan samalta kuin ostohetkellä. Hyvin pidetty -juttusarjassa puhutaan laadukkaista materiaaleista, harkiten tehdyistä valinnoista ja siitä, kuinka niitä huolletaan.

Yksi laadukkaan tekstiilin tunnusmerkeistä on huollettavuus eli kuinka hyvin siitä saa häivytettyä käytön ja kuluman jälkiä huollon avulla.

”VERRATTUNA HUOLETTOMAAN, mutkia oikovaan kesäminääni, syksyllä jaksan tehdä asioita pieteetillä ajan kanssa. Vanhan, nukkaantuneen villaviltin huoltaminen on yksi vähän enemmän aikaa vievä projekti, mutta lopputulos palkitsee. On rauhoittavaa pysähtyä konkreettisen tekemisen äärelle vaikka työpäivän jälkeen. Harjatessa ja nukkapalloja poistaessa pää saa tuulettua ja lopuksi voi nauttia uudistuneen tuotteen tunnusta.

Marimekon täysvillainen Tiiliskivi-viltti on ollut rakastettu ja ahkerasti käytetty jo muutaman vuoden ajan, mutta sen pinta oli päässyt epäsiistin näköiseksi ja hankautuessaan siihen oli syntynyt suuria nukkapalloja.

”Viltti näyttää huollon jälkeen kuin uudelta ja on yhtä ilmava, kevyt ja sileä kuin ostohetkelläkin.”

Villaviltin perusteellinen huolto saattaa kuulostaa suurelta operaatiolta, mutta todellisuudessa se ei vaadi kuin muutaman täsmätuotteen. Viltti näyttää huollon jälkeen taas kuin uudelta ja on jälleen yhtä ilmava, kevyt ja sileä kuin ostohetkelläkin.”

Marimekko Tiiliskivi huopa, harmaanvihreä - valkoinen
Lähtötilanteessa Marimekon täysvillainen Tiiliskivi-viltti oli nukkaantunut ja pinta samea.

Villaviltin kotihuoltoon tarvitset nämä:

Steamery  Cirrus No. 3 vaatehöyrystin, hiekka
Villaviltin perusteellinen huolto onnistuu Kentin pehmeän vaateharjan, suihkepullon ja Steameryn nukkaleikkurin sekä höyrystimen avulla. Samoja välineitä voi käyttää myös päivittäiseen siistimiseen.
Villaviltin huoltoa ja silityslauta
Silityslaudan päällä harjailtava tuote ei liu’u ja lauta antaa juuri sopivasti myöten työskennellessä.

1. Harjaus

Asettele viltti tasaisesti silityslaudan päälle ja harjaile osio kerrallaan läpi vaateharjalla. Tue toisella kädellä harjattavaa kohtaa ja harjaa toisella reippaasti, harjalla painaen. Harjauksen tarkoituksena on silottaa takkuista pintaa ja poistaa löyhästi kiinni olevia nukkapalloja ja irtokarvoja.

Villaviltin huoltaminen kannattaa aina aloittaa vaateharjalla harjaamalla, sillä se on hellävaraisin vaihtoehto ja monesti itsessään jo riittävä esimerkiksi mohairsekoitevilteille. Pehmeä luonnonharjaksinen vaateharja ei kuluta pintaa ollenkaan, joten sillä voi harjailla huoletta vaikka päivittäin.

Villaviltin huoltoa
Viltin voi harjailla läpi vaikka viikottain tuuletuksen yhteydessä. Näin se pysyy pienellä vaivalla raikkaana, ja perusteellisemman huollon voi tehdä harvemmin.
Osa nukkapalloista lähti irti jo pelkän Kentin vaateharjan avulla. Harja kannattaa puhdistaa huolto-operaation jälkeen siihen tarkoitetulla puhdistuskammalla.

2. Nukanpoisto

Mitä kauemmin nukkapallot ovat kiinni tekstiilin pinnassa, sitä tiukempaan ne siihen jämähtävät. Kaikki nukka ei siis välttämättä lähde vanhasta viltistä pelkällä vaateharjalla pois.

Steameryn nukkaleikkuri sopii monien kodintekstiilien nukanpoistoon paremmin kuin nukkakampa tai -kivi, sillä se ei raavi pintaa ja sen kanssa on helpompi käydä läpi laajempia alueita. Liikuta nukkaleikkuria hitaasti kiinni viltin pinnassa, niissä kohdin missä nukkapalloja on. Luonnonvalo on paras työskentelyyn.

Steamery  Pilo No. 2 nukanpoistaja, hiekka
Muista tyhjentää Steameryn nukkaleikkurin säiliö irtonukasta työskentelyn lomassa.

3. Harjaus veden kanssa

Loppuharjaus tehdään veden kanssa osio kerrallaan. Suihkuta vettä suihkepullosta viltin pintaan ja harjaa toisella kädellä tukien ensin vastakarvaan ja sitten myötä. Veden kanssa harjaaminen toimii kevyenä pesuna ja puhdistaa tahroja sekä huoltamisen aikana syntynyttä nukkaa, pölyä ja irtokarvoja. Kun nukat ja pöly on poistettu, koko viltti kevenee ja sen väri kirkastuu. Harjaus saa myös pinnan kiiltämään kauniisti.

Luonnostaan rasvaisena kuituna villa hylkii likaa. Äkilliset, käytössä syntyneet tahrat saakin yleensä poistettua pelkän veden avulla.

4. Silitys tai höyrytys

Lopuksi viltin huollon voi viimeistellä silottamalla rypyt. Steameryn höyrystintä voi käyttää normaalin höyrystimen tapaan tai vaakatasossa silitysraudan tapaisesti. Todella paksuille, muhkeille karvavilteille kevyt höyrytys höyrystimellä riittää yleensä hyvin.

Marimekon sileäksi kudotun villaviltin pinta jäi huoltamisen jälkeen epätoivotun pörröiseksi, joten pinta silotettiin vaakatasossa käyttämällä höyrystintä silitysraudan tapaan. Viltti on hyvä olla silityksen aikana hieman kostea. Jätä viltti lopuksi kuivumaan ilmavasti pyykinkuivaustelineen päälle tai vie ulos tuulettumaan.

Steamery  Cirrus No. 3 vaatehöyrystin, hiekka
Steameryn höyrystimen suutinosa eli silityslevy kuumenee vastaamaan silitysraudan alinta tasoa vastaavaa lämpötilaa, ja se soveltuu hyvin villan silitykseen.
Marimekon vihreä Tiiliskivi-viltti
Viikkaa viltti paikoilleen vasta kun se on täysin kuiva.
Marimekko Tiiliskivi huopa, harmaanvihreä - valkoinen
Marimekon salvianvihreän Tiiliskivi-viltin pinta ennen ja jälkeen huollon. Ero on huomattava!
Marimekko Tiiliskivi huopa, harmaanvihreä - valkoinen
Huollettu viltti on jälleen kevyt, sileä, hengittävä ja lämmittävä, ja sen pinta on kauniin kiiltävä.

VILTTIEN JA MUIDEN kodintekstiilien kanssa on hyvä jo ostohetkellä miettiä ulkonäköseikkojen lisäksi, minkälaisia ominaisuuksia tuotteessa arvostaa. Haittaako, jos siitä irtoaa paljon karvaa tai jos materiaalissa tai kyseisessä värissä näkyy herkästi irtolika ja lemmikkieläinten karvat? Onko helppohoitoisuus tai vesipesumahdollisuus tärkeää?

Kysymysten kautta pystyy karsimaan vaihtoehdoista ja löytämään helpommin omaan elämään sopivan yksilön, josta jaksaa pitää huolta ja sitä kautta olla siihen tyytyväinen pitkään. 


Jenna Kiuru

Vaatetus- ja tekstiilihuollon asiantuntija, valokuvaaja ja kirjoittaja Jenna Kiuru innostuu tuotteista, joissa hyvä muotoilu, materiaali ja funktio kohtaavat. Hänen kodissaan ja vaatekaapissaan suositaan edellisen elämän omaavia asioita, joita vaalitaan harjaamalla, höyryttämällä, kiillottamalla ja korjaamalla.


Katso myös:

Käytetyt viltit Francklyssä >
Kaikki viltit ja päiväpeitot >

Teksti: Jenna Kiuru Kuvat: Jenna Kiuru ja Tuomas Pajuniemi

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje, niin kuulet heti uusista Design Stories -jutuista!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan