"Uusi kausi saa mielemme janoamaan koteihimme ulkotilojen puhtautta ja raikkautta imitoivaa tuntua", toteaa Design Storiesin kolumnisti Hanna-Katariina Mononen.
PÄÄNI SISÄISESSÄ VUOSIKELLOSSA kausi kääntyy kevääseen sillä samalla hetkellä kun vuosi vaihtuu. Heti vuoden ensimmäiseltä päivältä odotan ja oletan saavani pilvettömältä taivaalta paistavan auringon sekä aivan pian sen jälkeen hiirenkorvilla kujeilevat puut.
Saman vuosikellon olen havainnut vaikuttavan siihen, mitä toivon elinympäristöltäni. Tämän uskon tapahtuvan meistä useimmalle: kevättalvi saa mielemme janoamaan koteihimme ulkotilojen puhtautta ja raikkautta imitoivaa tuntua. Vuoden loppua kohti lämpimäksi, hämyiseksi, kerämäiseksi turvapaikaksi kuroutuneeseen kotiin kaipaa jotakin uutta: yksinkertaisempaa, puhtaampaa, selkeämpää. Riittävän monta vuodenvaihdetta kokeneena olen havainnut ratkaisun dilemmaan olevan lopulta tavattoman yksinkertainen. Tavoittelemani uutuuden tunne useimmiten löytyy kodistani jo, ja muutamilla toimenpiteillä sen saa houkuteltua esiin. Ei se aivan taikuutta ole, mutta jotakin samansukuista kyllä.
Tavoittelemani uutuuden tunne useimmiten löytyy kodistani jo, ja muutamilla toimenpiteillä sen saa houkuteltua esiin.
Järjestelen. Organisoimalla kodin esineet omiin kategorioihinsa teen elämästäni vaivattomampaa. En usko, että mikään selittämätön kirkkaus odottaa meitä, jos luovumme asioista. Enemmän ja painokkaammin mielestäni voisimme kuitenkin puhua siitä, kuinka jo hankinnan hetkellä tulisi puntaroida tarkkaan esineen tarpeellisuus. Ne hyvät, toimivat ja harkiten valitut myös pysyvät järjestyksessä helpommin, sillä niitä käsittelee mielellään.
Mielenrauhaa synnyttää kodin selkeys, järjestys ja tieto siitä, missä mikäkin on – ja mitä kaikkea on. Kodin tasoille kerääntyvät pikkuesineet, lehti- ja kirjapinot sekä erinäiset muut seilaajat pääsevät välillä huilimaan kaappeihin. Elämä kyllä huolehtii siitä, että tämänkin kotiresetoinnin jälkeen tavarat lähtevät jälleen hiljalleen kierrokselleen.
Tuuletan. Ainakin siivouspäivinä, mieluiten vaikka joka aamu, ikkunat avataan ja viileä ilma saa kiertää huoneissa samalla ne raikastaen. Petivaatteiden ja mattojen tuulettaminen ulkona tuo tekstiileihin aivan ihmeellisen upean tuoksun, jota mikään tuoksukynttilä ei koskaan onnistu jäljittelemään. Jos ulkona on höttöistä pakkaslunta, villamatot voi pestä hangessa.
Siivoan. Pyyhin pinnat, imuroin, pesen ja puunaan. Tartun siihen viimeisimpäänkin laatikon takanurkkaan, jonne jostakin käsittämättömästä syystä on pesiytynyt merkittävä määrä leivänmuruja. Käytän aina samoja, miellyttävän tuoksuisia puhdistusaineita, joille olen ehdollistunut. Jo pelkkä ajatus tutulla tavalla puhtaan tuoksuisesta kodista ja siivoamisen jälkeisestä seesteisyydestä kannustaa mopin varteen.
Kunnostan ja huollan. Jos koti tuntuu nuhjuiselta, voi hyvin olla, että jokin todella on nuhjuuntunut. Tilanne tuskin on kuitenkaan peruuttamaton: tekstiilit voi parsia ja huoltaa, puiset pinnat kunnostaa ja elämää nähneet pintakäsittelyt uusia. Mikään esine ei pysy uudenveroisena pitkään, mutta toisaalta mikään ei päihitä kauneudessaan hyvin huollettua ja arvokkaasti vanhentunutta.
Paikkaan puutteet. Koti on elämää varten ja kodin esineet käyttöä varten. Huolellisesta ylläpidosta huolimatta käyttöesineet voivat tulla tiensä päähän. Toisaalta elämä voi myös osoittaa jotkut uudet asiat juuri nykyisessä kodissa tai elämänvaiheessa tarpeellisiksi. Uskon vähällä pärjäämisen kauneuteen ja siihen, että elämä saa kysyä vaivannäköä tai ainakin neuvokkuutta, muttei suotta tehdä elämästä kuitenkaan ilotonta. Jos päivästä toiseen jokin sama puute kodissa estää mukavasti soljuvan toiminnan, on pelkästään reilua itseä kohtaan korjata tilanne. Ja kas: edellistä parempi, uusi vuosi.
Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.
Teksti ja kuva: Hanna-Katariina Mononen