Kolumni: Tieto lisää merkitystä

”Ilman taustatietoja asiat ovat vain merkityksettömiä kuoria, jotka eivät kerro minulle oikeastaan yhtään mitään”, Design Storiesin kolumnisti Hanna-Katariina Mononen toteaa.

Artek  Aalto seinähylly 112B, koivu
”Tieto luo vähitellen uudenlaista merkitystä esineille ja asioille ympärillämme”, kirjoittaa Hanna-Katariina Mononen. 112B-seinähylly on Artekin.

OPIN MELKO VASTIKÄÄN, että suomalainen säveltäjä Oskar Merikanto oli kansan rakastama, mutta ystäviensä alituiseen parjaama, suorastaan kiusaama. Taiteilija Akseli Gallen-Kallelan tiedetään esimerkiksi naljailleen, että teoksessaan Symposion hänen oli otettava Merikannon pään muodon hahmottamisen avuksi mallia lantusta. En enää tämän opittuani ole voinut kuunnella Merikannon sävellyksiä entisellä tavalla. Tieto muutti sen, millaisena Valse lente korvissani soi. Toivottavasti Merikanto laittoi edes vähän kampoihin.

Puolisoni harrastaa ääntä. Hän on kertonut minulle japanilaisesta äänentoistoentusiastista, joka pystytti puutarhaansa oman 12-metrisen sähkötolpan, koska ei ollut tyytyväinen siihenastiseen sähkön virtaukseen. Olen kuullut myös toisesta audioharrastajasta, jonka kodin laitteisto oli niin paljon tilaa vievä, että joka kerta avatakseen jääkaapin oli siirrettävä sohvaa. Olen ilman muuta huvittunut, mutta samanaikaisesti täysin vakuuttunut, että en tule koskaan nauttimaan hyvästä äänestä kuten edellä mainitut. He ovat tehneet valintoja pohjautuen syvällisesti omaksumaansa tietoon.

”Kun tulee pulikoineeksi syvään päätyyn, ei tee enää mieli takaisin kahluualtaaseen.”

SELLAISTA TIETO JUURI ON. Kun tulee pulikoineeksi syvään päätyyn, ei tee enää mieli takaisin kahluualtaaseen. Samalla tavalla nautintonsa maksimoivat muutkin, esimerkiksi viineille, elokuvataiteelle tai luonnontieteille vihkiytyneet. Toisin kuin kaikille tuttu sanonta kuuluu, tieto lisää merkityksen tuntua.

Siksi nautin vaikkapa muotoilusta mitä enemmän siitä opin. Ilman taustatietoja asiat ovat vain merkityksettömiä kuoria, jotka eivät kerro minulle oikeastaan yhtään mitään. Materiaalituntemus ja ylipäänsä erilaisten materiaalien kirjo, valmistustekniikat ja niiden haasteet, muotoilijoiden sekä yritysten historia: kaikki tieto lisää nautintoa.

Taustatutkimus on paitsi hauskaa, se koulii myös hieman varkain vastuullisemman ja tiedostavamman kuluttajan. Vierailut taiteilijoiden, muotoilijoiden ja arkkitehtien kotimuseoihin, tyylien aikakausien opiskelu, elämänkertojen lukeminen ja erilaisten asiayhteyksien syvällinen ymmärtäminen luovat vähitellen uudenlaista merkitystä esineille ja asioille ympärillämme.


Otava  Rakastan sinussa ihmistä – Aino ja Alvar Aallon tarina
Otavan julkaisema Rakastan sinussa ihmistä on kiehtova ja koskettava kuvaus Alvar ja Aino Aallon yhteisestä matkasta.

Suosittelen: Rakastan sinussa ihmistä – Aino ja Alvar Aallon tarina

Heikki Aalto-Alanen nivoo vuonna 2022 ilmestyneessä kirjassaan yhteen kaiken, mikä isovanhempiensa Aino ja Alvar Aallon kumppanuudessa oli erityistä, mutta kuljettaa myös mukanaan kiehtovalle matkalle modernin arkkitehtuurin ja muotoilun ytimeen. Phaidon on tiettävästi julkaisemassa kirjasta englanninkielisen käännöksen – toivottavasti pian!

Otavan Rakastan sinussa ihmistä -kirja >


Hanna-Katariina Mononen

Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.

Teksti ja kuva: Hanna-Katariina Mononen

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje, niin kuulet heti uusista Design Stories -jutuista!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan