”Mökkireissulle suosittelen pakkaamaan mukaan kesäherkut, uima-asut ja pihapelit – eikä yhtäkään vanhan tietokoneen keskusyksikköä”, kirjoittaa Design Storiesin kolumnisti Hanna-Katariina Mononen.
MÖKKEJÄ ON MONEEN lähtöön, mutta se mitä ainakin suomalaisista mökeistä ja niiden yleisimmästä käyttötarkoituksesta olen ymmärtänyt on, että ne ovat pääsääntöisesti juuri niitä paikkoja, jonne vetäydytään rauhoittumaan ja elämään hieman yksinkertaisempaa elämää. Yhä voimakkaammin mökin rooli rauhan paikkana korostuu erinäisiä virikkeitä pursuilevassa ajassamme, jossa olemme alati tavoitettavissa ja valppaana reagoimaan ja omaksumaan. Mökillä ei tarvitse – tai ainakaan ei pitäisi tarvita. Empiiristen tutkimusteni pohjalta olen todennut, että monessa tapauksessa mökki on kuitenkin hieman käänteisesti usein myös paikka, jonne kaikkien hylkäämät esineet tulevat viimeiselle vaellukselleen häiritsemään paikan visuaalista rauhaa.
Kun tila on kontrolloimattomasti kuorrutettu kaikenlaisilla silmiin osuvilla häiriötekijöillä, mieli harhailee löytämättä polkuaan lepoon ja rauhaan. Suhteemme meitä ympäröiviin esineisiin toki poikkeavat toisistaan, ja kullakin meistä on omat keinomme asettua ympäristöömme. Voi siis tietty olla, että tämä koskee vain minua, mutta toisaalta on vaikea uskoa, että tieto kaappiin piilotetusta kokoelmasta käytöstä poistuneita (tai jos nyt aivan rehellisiä ollaan, niin ei koskaan käyttöön päätyneitä) huumorimukeja varsinaisesti ainakaan rentouttaisi ja näin tekisi kesäkeitaasta erityisen harmonista tai rauhoittavaa ympäristöä. Joku toki voisi myös kysyä, mistä ne huumorimukit löysivät tiensä elämäämme alun alkaen, mutta niin syvää tutkimustyötä en minäkään ole tehnyt.
”Parhaimmillaan niukasti, ajatuksella ja hyvin koottu kokonaisuus helpottaa paitsi olemista, myös mökin ylläpitoa.”
Tietynlainen suunnittelemattomuus mökkisisustamiseen mielestäni ilman muuta kuuluu, jonkinlainen löysäranteisuuskin, enkä usko tiukkojen linjavetojen kodinkaan laittamisessa tuovan erityisesti onnea. Mutta toisaalta tiedän myös kesäpaikan, jonka varastoon perheen käytöstä poistuneet tietokoneet ja televisiot ovat menneet kuolemaan ja vintissä on mittavat tilat huonekaluille, joita ei enää haluttu katsella kotona. Rauhan raja kulkee jossakin näiden ääripäiden välisessä harmaassa maastossa.
"Jos se ei sovi kotiin, viedään se mökille", on varmasti moni kuullut sanottavan. Kesäpaikkaan lähtijöille pakataan autoon mitä käsittämättömintä esineistöä ja juuri sinne elämämme idylliin ne kuskataan. Jotenkin tämä tuntuu ikävältä ajatuspolulta. Se ihana haavekuviemme rauhan paikka ansaitsee haaveita vastaavan materian: ajatuksella valitut, ehkä käytettynä vähitellen hankitut lempiastiat, aikaa kestävät, laadukkaat kalusteet, jotka saavat vanheta arvokkaasti ja parhaimmat petivaatteet levollisille unille. Parhaimmillaan niukasti, ajatuksella ja hyvin koottu kokonaisuus helpottaa paitsi olemista, myös mökin ylläpitoa.
Oman kesäpaikkani hankinnan kesä kului raivatessa tila vuosikymmenten tavarakerrosten alta. Edellisten omistajien jälkeen jäi liuta tuikkukippoja, joilla olisi valaissut tarpeen vaatiessa koko saaren, pitsisiä tekstiilejä kahdentoista mökin tarpeiksi, hauskoja meriaiheisia koriste-esineitä ja kaikenlaista muuta tauhkaa, jonka alta vähitellen löytyi se hiljentymisen, rauhoittumisen ja yksinkertaisen elämän tila. Siellä yksinkertainen elämä tarkoittaa myös hieman enemmän vaivannäköä ja nokkeluutta päivittäisten askareiden suorittamiseen, mutta jostakin syystä – tai juuri siksi – siellä piilee onni. Ja mukit? Ne eivät naurata ketään, ja hyvä niin.
Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.
Teksti ja kuvat: Hanna-Katariina Mononen