”Jouluihmisiksi identifioituvat pelottavat minua”, kertoo Design Storiesin kolumnisti Hanna-Katariina Mononen. Hän on päättänyt kohdata pelkonsa tänä vuonna.
TIEDÄT VARMAANKIN Whamageddonin? Se on kai internetissä syntynyt, joulukuun ensimmäinen päivä alkava peli, jossa vältellään Wham-yhtyeen Last Christmas -kappaletta. Jos kappaleelle altistuu ennen jouluaattoa, häviää. Marraskuussa voisi alkaa samanhenkinen peli, jossa viimeiseen saakka tulisi vältellä tilannetta, jossa joku tuohtuneena mutta leikillisesti päivittelee, kuinka joulukalenterit tuntuvat saapuvan kauppoihin joka vuosi yhä aikaisemmin. Itse olen tämän vuoden osalta jo tämän pelin hävinnyt.
Minulla on tunne, että joulukalenterit ja muut aiheeseen liittyvät sesonkituotteet tuodaan kauppojen hyllyille joka vuosi aivan samoihin aikoihin, mutta saman sävyistä kyynistä suhtautumista loppuvuoden juhlaan olen harjoittanut muilla keinoin jo kauemmin kuin jaksan muistaa. En oikein koskaan ole jaksanut kiinnostua joulutunnelmoinnista, saati sitten koristeista erilaisine valonauhoineen. Jouluihmisiksi identifioituvat pelottavat minua.
Kuitenkin jouluna minusta on useimmiten tuntunut lopulta siltä, että eihän tämä hassumpaa ollut – ja juhlan päätyttyä olen ajatellut, että olisi tätä nyt kauemminkin voinut sietää, melkeinpä jopa ihan mielellään. Kokemus olikin ihan mukava ja lämmin. Tekee yllättävän hyvää keskellä pimeintä talvea vähän nautiskella, katsoa Love Actually, Yksin kotona tai jotakin muuta turvallista ja yllätyksetöntä, pelata yhdessä lautapelejä ja muutenkin elää yhteisestä sopimuksesta sellaista täydellistä, pitkää ja rauhoittavan hämyistä sunnuntaielämää.
”Juhlan päätyttyä olen ajatellut, että olisi tätä nyt kauemminkin voinut sietää, melkeinpä jopa ihan mielellään.”
Minulla on muissa yhteyksissä taipumus aina peräänkuuluttaa elämästä nauttimista, hidastamista ja tyhjästäkin juhlan synnyttämistä, mutta kun tällä tavalla oikein yksissä tuumin järjestetään valon juhla pimeään, kieltäydyn jo pelkästä ajatuksesta kaikkinensa. Mitäköhän se kertoo minusta?
Tänä vuonna olen päättänyt toisin. Silläkin uhalla, että teen karmean virheen, kokeilen huvikseni tätä jouluihmisyyttä. Projektiin kuulunee ainakin joululauluja, teemaan sopivia elokuvia, kardemummaa ja kanelia kaikessa sekä erilaisia askartelu- ja leivontailtoja. Ehkä yksi joulukonserttikin. Aion askarrella kortit ja suunnitella lahjat hyvissä ajoin – useimmiten tekniikkani on ollut jättää ensimmäinen välistä ja suorittaa jälkimmäinen hätäisesti päivää ennen aattoa, ellei aattoaamuna. Kaikki on aina tuntunut ennemmin pakon kuin halun sanelemalta.
Eli antaa tulla vaan. Nyt nautiskelen oikein kunnolla ja ryven sesongissa ainakin kaksi kuukautta. Mutta sen verran sisäiselle kyynikolleni lupaan, että yhdestä ei luovuta: kevät alkaa tammikuun ensimmäinen ja aivan viimeistään silloin heivataan tontut ja muut kilkkeet varastoon. Samaa voisin toivoa myös naapuriltani: viime vuonna pihan joulupuu oli kirkkain valoin koristeltuna pitkälle huhtikuuhun.
Suosittelen: Designmuseon Antti + Vuokko Nurmesniemi
SISUSTUSARKKITEHTI Antti Nurmesniemen ja tekstiilitaiteilija Vuokko Nurmesniemen töitä esitellään ensimmäistä kertaa yhteen koottuna Helsingin Designmuseon päänäyttelyssä. Yksi Suomen merkittävimmistä suunnittelijapariskunnista on jättänyt perustavanlaatuisesti jälkensä suomalaisen muotoilun historiaan. Näyttely on avoinna 9.4.2023 asti.
• Lue myös: Antti ja Vuokko Nurmesniemen elämä, työ ja vapaa-aika yhdistyvät Designmuseon kiehtovassa näyttelyssä >
Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.
Teksti ja kuva: Hanna-Katariina Mononen