”Kohtaamani kädentaitajat ovat opettaneet minulle paljon enemmän kuin osaisivat arvatakaan”, Design Storiesin kolumnisti Hanna-Katariina Mononen toteaa pohtiessaan, mikä selittää käsintehdyn esineen erityisyyden.
OLEN JOSKUS AJATELLUT, enkä varmastikaan yksin, että käsintehdyssä esineessä erityistä on sen tarina. En ole enää väittämästä aivan varma. Jos tarina jotakuinkin on se, että joku teki esineen käsillään, niin sillä ei välttämättä vielä bestselleriksi ylletä. Jonkin poikkeuksellisen arvon käsin valmistaminen kuitenkin synnyttää, liekö se sitten kaikessa yksinkertaisuudessaan jokin hyvin primitiivinen kokemus yhteydestä toiseen ihmiseen. Esineeseen on kirjattu toisen ihmisen kosketus. Ehkä senkin voi ajatella tarinaksi.
En ajattele, että käsintehdyn taika on siinäkään, että tekijän kädenjälki näkyy. Jotkut sanovat, että vinyylilevyn kuuluu rahista ja paukkua, mutta totta puhuen silloin on kyseessä vain naarmuinen levy tai viallinen neula. Ammattilaisen tarkkuus ja taito voivat viedä ihmeellisiin suorituksiin, eikä käsin tehtyä aina välttämättä tunnistaisi sellaiseksi. Minun puolestani tekijän käsiala kuitenkin saa olla luettavissa, vaikka vinyylini kuuntelenkin ilman rahinaa.
• Lue myös: Nikarin Biennale-jakkara valmistetaan pieteetillä ja ammattitaidolla >
Kohtaamani kädentaitajat ovat opettaneet minulle paljon enemmän kuin osaisivat arvatakaan. Eivät tekniikkaa, vaan arvostusta. Olen istunut samassa keramiikkakerhossa henkilön kanssa, joka oli tehnyt uransa Arabian tehtaalla käsin maalaten. Kun hän pyöritteli kuppeja käsissään ja antoi siveltimen tanssia tai heilautti lasitteen vaasin sisäpintaan noin vain, en voinut olla tuijottamatta mykistyneenä. Antiikkimyymälän Valenciat ja Kosmokset ovat siitä edespäin näyttäytyneet minulle aivan uudessa valossa. Enkä aio edes aloittaa muista tapaamistani keraamikoista, puuntyöstön ammattilaisista tai tekstiilialan tekijöistä.
”Kädentaidot ovat katoavaa kulttuuriperintöä ja siitä kertoo alati kuihtuva käsityöläisten määrä. Poikkeuksia onneksi on.”
Liian usein käsityötaidot kutistetaan vanhanaikaiseksi puuhasteluksi, mutta se on yhtä näköalatonta kuin renkaiden tuomitseminen liian ummehtuneeksi ratkaisuksi uutta sähköautomallia suunnitellessa. Sen sijaan, että käsin tekeminen olisi jotakin vanhanaikaista ja teknologialla korvattavaa, se on uusiutuvaa, mukautuvaa ja ennen kaikkea kehittyvää kuten mikä tahansa muukin.
Kun asioita halutaan yhä nopeammin ja enemmän, käsin tekevän ihmisen kapasiteetti kohtaa kuitenkin äkkiä rajansa. Siksi kädentaidot ovat katoavaa kulttuuriperintöä ja siitä kertoo alati kuihtuva käsityöläisten määrä. Poikkeuksia onneksi on: yrityksiä, jotka vaalivat vanhoja tekniikoita, työllistävät niitä hallitsevia ihmisiä ja jopa elvyttävät vanhaa kädentaitoa tuotannossaan. Sekä tietenkin ihmiset, jotka valitsevat tukea ja arvostaa käsintehtyä ostopäätöksissään. Ihmisen kädet ovat ehkä verkkaisemmat kuin koneen, mutta myös herkemmät analysoimaan ja tekemään yksilöllisiä ratkaisuja laadun varmistamiseksi.
Harjaantunut ammattilainen on omiaan saavuttamaan halutun lopputuloksen, joka on osoitus intohimosta, ajasta, paneutumisesta ja taidosta. Siinäpä tarinaa kyllikseen.
Suosittelen: Helsinki Biennaali
HELSINKI BIENNAALI järjestetään tänä vuonna toistamiseen. Helsingin Vallisaareen, HAM Helsingin taidemuseoon ja eri puolille Helsingin kaupunkia levittäytyvä kuvataidetapahtuma on mainio tapa viettää loppukesän ja alkusyksyn vapaapäivää. Liki kolmekymmenen taiteilijan tai taiteilijaryhmän teoksen käsittävä, Joasia Krysan kuratoima kokonaisuus on avoinna syyskuun 17. päivään saakka.
Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.
Teksti ja kuva: Hanna-Katariina Mononen