Kolumni: Kotikateutta

”On täyden työn takana hahmottaa se, ettei ruuduillamme vilisevä kuvavirta ole oman kodin tavoitetaso”, pohtii Design Storiesin kolumnisti Hanna-Katariina Mononen ja kertoo poteneensa kotikateutta itsekin.

Kuva mäntypuisesta pöydästä ja viherkasvista
”Usein penätään aitoa kuvastoa: sitä, että olisi elämän jälkiä. Yhtäältä ymmärrän mitä tällä tarkoitetaan, toisaalta tuntuu epäreilulta määritellä aidoksi vain tietynlainen estetiikka”, kirjoittaa Hanna-Katariina Mononen.

VIIME VUOSINA on julkaistu monia artikkeleita ja käyty keskustelua laajalti koetusta, surullisesta ilmiöstä, joka on nimetty kotihäpeäksi. Siinä on nimenomaan kysymys siitä kokemusmaailmasta, jossa oma koti tuntuu jollakin tapaa vääränlaiselta, hävettävältä asialta. Arvelen, että kotihäpeään linkittyy myös samansukuinen ilmiö, kotikateus.

Tämän päivän mediaympäristöt ovat omiaan myrkyttämään mielen ja herättämään esiin juuri näitä kateuden ja häpeän tunteita. Tasapainoilemme hiuksenhienolla trapetsilla, jossa inspiraation hakeminen voi äkkiarvaamatta kääntyä meitä vastaan. Ihmisten elämäntilanteet ja kiinnostuksenkohteet saturoituvat. Syntyy kokemus siitä, että mitään muuta ei elämässä pitäisi tehdäkään kuin remontoida ja sisustella – ja ennen muuta pyrkiä tekemään se universaalisti oikein.

Minä olen kärsinyt kroonisesta kotikateudesta ja joutunut aktiivisesti opettelemaan siitä pois. Kotikateuden tunne on tietenkin kauhea, aivan kuten kateus missä muodossa tahansa. On ihanaa päästä kylään toisen ihmisen omaan paikkaan, mutta siellä asuvan ihmisen puolesta iloitsemisen sijaan olen saattanut äkkiarvaamatta kokea paikan hyväksi omiin tarpeisiini. Ajattelen sen täyttävän aiemmin hahmottomat haaveeni ja aivoni alkavat aktiivisesti hamuta kaikkea sitä minulle itselleni. Olo on vaillinainen, syntyy tarpeita.

Kotikateuden tunne on tietenkin kauhea, aivan kuten kateus missä muodossa tahansa.

Olen myös kokenut hetkiä, joina minun omaa kotiani kohtaan on avoimesti koettu kateuden tunteita. Voisi ajatella, että sellainen palaute hivelisi itsetuntoa tai ainakin toimisi jonkinlaisena vahvistuksena siitä, että oikeita valintoja on tehty. Päinvastoin, tunne on hankala ja epämukava. Ilmapiirissä, jossa kodista on tullut näyttelyobjekti, on vaikeaa riittävästi alleviivata sitä, kuinka vähän on oikeastaan kiinnostunut puhumaan kodista – ainoastaan elämään siinä. Se on kuitenkin vain koti, paikka, jonka suuri arvo piilee aivan muualla kuin estetiikassa.

LUIN JOKIN AIKA sitten erääseen sisustusaiheiseen juttuun liitettyä keskustelupalstaa, jossa nuori aikuinen suri oman kotinsa muovimattoa ja muutenkin koki, ettei hänen kotinsa voisi koskaan olla oikeanlainen tai vastata nykyilmapiirin vaateisiin. Olen vieläkin lukemastani vähän tolaltani ja kauhean surullinen. En tiedä millä keinoin saisimme tällaisen täysin järjettömän paineen poistumaan.

On enenevissä määrin haastavaa erottaa, milloin on kyse todellisuutta vääristelevästä mainoskuvastosta.

Olemme tietenkin laumaeläimiä. Me tarkkailemme toisiamme, peilailemme omaa elämäämme ja valintojamme toisten vastaaviin. Mutta on enenevissä määrin haastavaa erottaa, milloin on kyse todellisuutta vääristelevästä mainoskuvastosta, sisustamista työkseen tekevistä tai sitä rakkaudesta lajiin harrastavista – ja milloin jostakin muusta. On alalla työskentelevällekin täyden työn takana hahmottaa se, ettei ruuduillamme vilisevä kuvavirta ole mikään tavoitetaso. Ja ettei mitään universaalia oikeaa ole olemassakaan.

Usein vasta-argumenttina aiheeseen penätään aitoutta. Sitä, että olisi elämän jälkiä. Ymmärrän kommentit, mutta tunnistan myös sen, että tuntuu epäreilulta määrätä aidoksi vain tietynlainen estetiikka. Moni saattaa saada mielenrauhaa ja iloa juuri järjestelystä ja harmoniasta. Ehkä aitous kumpuaa jostakin muualta ja esiintyy kaikenkirjavissa – runsaissa ja niukoissa, siisteissä ja vallattomissa – kodeissamme toisenlaisena, vaikeammin selitettävänä energiana. Ja ehkä juuri siinä aitoudessa piilee ratkaisun avain näihin vaikeisiin kysymyksiin.


Tomi Leppänen Tauko Paus Pause
Tomi Leppäsen palkintonäyttely on esillä Designmuseossa 27.8. asti. Kuva: Paavo Lehtonen.

Suosittelen: Tauko Paus Pause Designmuseossa

VUODEN GRAAFIKOKSI 2023 valitun Tomi Leppäsen palkintonäyttely Tauko Paus Pause on avoinna Designmuseossa 27. elokuuta saakka. Käsitetaiteesta ammentavan Leppänen on suunnitellut näyttelyn, joka nostaa jalustalle visuaalisessa viestinnässä käytetyt tavat merkitä taukoa.

Tomi Leppäsen näyttely Tauko Paus Pause Designmuseon Galleriassa 24.3.–27.8.2023.


Hanna-Katariina Mononen

Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.

Teksti ja kuva: Hanna-Katariina Mononen

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje, niin kuulet heti uusista Design Stories -jutuista!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan