”Kaikkea ei tarvitse saada eikä kaikkea ihailemaansa omistaa”, Design Storiesin kolumnisti Hanna-Katariina Mononen opettaa itselleen ja noudattaakin periaatetta – ainakin toisinaan.
HANKIN LEIJONANOSAN elämäni tavaroista käytettynä. Niin vaatteet, kodin kalusteet ja pienesineet kuin elektroniikankin. Syitä tähän on lukuisia, mutta suurin lienee tunnepohjainen: jokin maailmassa jo matkaansa taivaltanut yksinkertaisesti tuntuu aivan erilaiselta kuin sellainen, joka vasta harjoittelee olemistaan haparoivin ensiaskelin.
Käytettynä ostaminen koulii oppimaan monenlaista, ja aivan erityisesti kärsivällisyyttä. Kun etsii jotakin tietynlaista, on syytä valmistautua odottamaan jopa vuosia. Toisaalta tarjontaa käytetyn tavaran markkinoilla on aivan valtavasti ja ajattelenkin, että on hyvä tiukentaa seulaansa ja koittaa olla joutumatta hurmokseen monenkirjavan tarjonnan äärellä. Kirpputorilla helposti jokainen kippo ja leninki tuntuvat ihanan erityisiltä, jollei ole marinoinut itseään riittävässä määrässä asiaankuuluvaa kyynisyyttä.
Olenkin opettanut itselleni hartaasti sitä, että kaikkea ei tarvitse saada eikä kaikkea ihailemaansa omistaa. Joskus riittää asian ihailu etäältä ja tyytyväisyys siitä, että jotakin sellaista on ylipäänsä olemassa.
”Joskus tilanne osoittautuu niin kiperäksi, että moni periaate unohtuu hetkessä. On vaikeaa olla toimimatta, kun jotakin aivan odottamatonta tulee vastaan.”
Näistä kauniista ja puhtoisista ajatuksista huolimatta joskus tilanne osoittautuu niin kiperäksi, että moni periaate unohtuu hetkessä. On vaikeaa olla toimimatta, kun jotakin aivan odottamatonta tulee vastaan. Jotakin sellaista, mitä ei varsinaisesti ole etsinyt mutta jonka nyt vimmalla haluaisi käsikirjoittaa suunnitelmaansa. Tällainen diili saattaa tuntua ohittamattomalta. Mieli sumenee, suuta kuivaa ja tilannetta sävyttää voimakas pelko siitä, että tämä ainutkertainen tilaisuus on pian mennyt ohi suun. Kutsun tilannetta milloin milläkin nimellä, mutta kuvaavin lienee löytöpaniikki.
Viimeisin löytöpaniikkini iski aivan hiljattain. Vastaani tuli myynti-ilmoitus kuudesta kauniisti patinoituneesta Nikarin tammipuisesta Seminar-tuolista. ”Diili!”, huusi mieleni. ”Toimi heti!”, rummutti sydämeni vaateliaasti. Siinä samassa muistin ystäväni, joka oli vastikään kertonut etsivänsä uusia ruokapöydän tuoleja. Kyseinen löytöpaniikkini oli sitä sorttia, että halusin tuolien lähtökohtaisesti löytävän hyvän kodin, olipa se ystäväni tai omani. Voisi myös puhua jonkinlaisesta tarpeesta pelastaa tuolit.
Ystäväni epäröi (hän saattoi toki kokea hektisen olemukseni tilanteessa suhteellisen painostavaksi) tuntematta itsessään samanlaista poltetta, siinä missä omani kyti yhä hehkuvana. Samana viikonloppuna painelin parinsadan kilometrin päähän tuolinpelastukseen ja nyt istuimet ovat minun. Tarinallani on helppo ja yksiselitteinen opetus. Laadi itsellesi periaatteet, joista sitten tarpeen vaatiessa voit luopua.
Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen
Suosittelen: Käynti Kiasmassa
”NYKYTAITEEN MUSEO Kiasma on avannut ovensa yli vuoden kestäneen peruskorjausremontin jälkeen. Vuonna 1998 valmistunut, arkkitehti Steven Hollin suunnittelema rakennus on Helsingin keskustan maamerkki ja tarjoaa vaikuttavan kokemuksen paitsi taiteen myös arkkitehtuurin ystävälle.”
• Kiasma, Mannerheiminaukio 2, Helsinki
Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.
Teksti ja kuva: Hanna-Katariina Mononen