”Kun isäni täytti 70 vuotta, annoin hänelle lahjaksi omenapuun taimen. On kulunut kaksitoista vuotta, ja kasvi alkaa vähitellen näyttää puulta. Hiljaa hyvä tulee, on tapana sanoa – nyt vasta alan todella ymmärtää, mistä siinä on kyse”, kirjoittaa Design Storiesin kolumnisti Hanna-Katariina Mononen.
ALOITTELEN KEVÄTTÄNI UUDESSA kodissa, jossa minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni oma puutarha. Piha viehättää uutuusarvollaan mutta on toisaalta valtavaa kärsimättömyyttä aiheuttava tekijä. Lähestymistapoja ja mahdollisuuksia on tolkuton määrä. Havuja, puita, pensaita, kukkia, hyötykasveja – silmissäni vilisevät perennat ja yksivuotiset tulevat uniini.
Olen innostunut mutta samanaikaisesti myös enenevässä määrin tuskissani. Kasvukausi on rajallinen, ja mieleeni kuin varkain rakentuva haavekuva vehreästä salapaikasta vaatisi välimerellisen ilmaston sekä tietoutta ja aikaa, joita minulla on vain vähän tai ei lainkaan. Haluaisin, että olisi valmista heti. Täydellisen valmista ja upeaa ja täysikasvuista, välittömästi – ei kahdentoista vuoden kuluttua.
Haalin varastooni mielestäni kaikkein kauneimpien kukkien siemenet. Jostakin syystä tuntui aivan välttämättömältä tehdä se, ennen kuin olin nähnyt ensimmäistäkään kesää puutarhassa. Kylvettyäni lukuisia sortteja vailla selkeää suunnitelmaa ja pohtiessani minkälaiset pensaat olisivat kaikkein nopeakasvuisimpia aloin ymmärtää, että ehkä syytä olisi keskittyä ennemmin suuriin linjoihin ja vähään kerrallaan. Jo pihan siistiminen talven jäljiltä, alueen haravointi ja olemassa olevien pensaiden ja puiden leikkaus kohentaa ilmettä ja juurruttaa minua aloilleni. Ehkä tänä kautena voisin keskittää voimavarani vain siihen, että saan aikaiseksi edellisvuotta kauniimman ja terveemmän nurmikon.
”Kun asettuu uuteen kotiin, päässä alkaa surista. Tyhjä tila tuntuu mahdollisuuksien loputtomalta areenalta.”
Kun asettuu uuteen kotiin, päässä alkaa surista. Mielessä vilisee erilaisia vaihtoehtoja muutostöihin ja kalustukseen, pintakäsittelyihin ja huonejärjestelyihin liittyen. Tyhjä tila tuntuu mahdollisuuksien loputtomalta areenalta. Siinä samassa syntyy irrationaalinen kiireen tuntu: valmista pitäisi jo olla. Pitäisi käynnistää remontti jo ennen kuin yhtäkään unta uudessa on nukuttu ja hankkia kalusteet kerralla, jotta kuvitteellisen tehtävälistan jokainen kohta tulisi suoritettua.
Ehdotan seuraavaa: kysy itseltäsi, minne on niin valtava hoppu. Entä jos ei ole mitään määränpäätä, vaan matka on ainoa asia jolla on merkitystä. Tai vielä parempaa: ei ole mitään matkaa, olet jo perillä. Tiedän, kuulostaa aivan liian löyhin perustein ilmaan heitetyltä mietelauseelta. Mutta sen tarjosi sinulle joku, jonka kodissa on tarkoituksena jollakin aikavälillä pintakäsitellä ja asentaa uudet kattopaneelit, paikata ja maalata seinät, hioa ja lakata parketti, remontoida keittiö ja kylpyhuone sekä vaihtaa ikkunat, mutta joka kokee samalla olevansa erittäin perillä. Koti on jo olemassa, se on siis valmis.
”Kasvit ottavat aikaa asettuakseen niille pedattuun sijaintiinsa. Samoin tilaan tutustuminen ottaa aikaa kuin omenapuu.”
Kasvit ottavat aikaa asettuakseen niille pedattuun sijaintiinsa. Ne sopeutuvat maaperään ja valon kulkuun vähitellen. Samoin tilaan tutustuminen ottaa aikaa kuin omenapuu. Useimmat kodit muistuttavat kyllä toisiaan, mutta jokainen on kuitenkin aivan omanlaisensa. On valtavasti merkitystä sillä, minkälaisen tunnelman huonekorkeus luo, tai mistä aurinko nousee ja mistä huoneesta voi todistaa sen painuvan mailleen. Minkälaista reittiä kuljetaan keittiöön ja mitkä ovat viimeiset näkymät ennen kuin käydään unille. Ne ovat kaikki asioita, jotka voi ymmärtää vasta, kun on työntänyt juurensa maaperään ja pysytellyt aloillaan ympäristöään aistien.
Se, että jonkun asian voi muuttaa, ei tarkoita että se pitää muuttaa. Vasta nähtyämme minkälaista elämämme kodissamme on, osaamme tehdä valintoja, jotka ovat varmoja ja kestäviä. Olen itsekin useaan otteeseen kertonut väliaikaisuuden tarjoavan mainion oppitunnin keskeneräisyyden sietämisestä. Sanonnassa on kuitenkin jokseenkin ikävä sävy. Kun jokin maaginen rauhan raja ylittyy, kyse on ennemminkin siitä, että tilaa osaa tarkkailla ennennäkemättömällä lempeydellä eikä siitä, että jotakin pitäisi hampaat irvessä sietää. Jokainen yksityiskohta ei välttämättä ole aivan niin kuin haluaisit, mutta rohkenen väittää, että useimmissa tilanteissa nyt on jo aivan hyvä. Muutokset saavat kyllä tulla rauhalliseen tahtiinsa sitten, kun niille ollaan valmiita ja valintojen tekemiseen on riittävää varmuutta.
Omenapuun taimi toi isälleni varmasti iloa jo kaksitoista vuotta sitten, mutta nyt moninkertaisesti. Usein aika ja maltti kantavat hedelmää — oikeita tai vertauskuvallisia.
Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.
Teksti ja kuvat: Hanna-Katariina Mononen