Hanna-Katariina Mononen aloittaa Design Storiesin uutena kolumnistina. Hän pohtii, miten koemme tilat jokaisella aistillamme – mutta vain yhdestä on aikakoneeksi, jonka meistä jokainen voi valjastaa käyttöönsä.
OLEN MELKO VARMASTI oikeassa väittäessäni, ettet aivan heti muista mitä teit viime viikon tiistaina puoli kahdeksalta illalla, mutta muistat vieläkin tarkalleen, miltä lapsuudenystäväsi kotona tuoksui. Ja joskus sinulle käy niin, että aivan sattumalta jonkun tietyn tuoksun kohdatessasi palaat ajatuksissasi ajassa taaksepäin johonkin hetkeen, jonka sama tuoksu on mieleesi merkannut.
Ilmiön on tiettävästi ensimmäisen kerran sanallistanut kirjailija Marcel Proust teoksessaan Kadonnutta aikaa etsimässä, jonka seitsemän osaa julkaistiin vuosina 1913–1927. Hetkeä onkin nimitetty Proustin efektiksi. Melko suureellisin sanankääntein Proust kuvailee erinäisten aistiärsykkeiden aiheuttamia, tahattomia ja äkillisiä muistomatkoja menneisyyteen, jotka kuljettavat hänet ”suloiseen nautinnon tunteeseen”. Kaikista aisteistamme hajuaisti linkittyy muistoihin kaikkein herkimmin ja voimallisimmin. Tämä liittyy ilmeisesti jotenkin siihen, että hajuja käsittelevät osiot ovat aivoissamme kaikkein lähimpänä muistoarkistojamme.
Tämän tarkemmin minun ei liene tarpeellista vajailla tiedoillani aiheen biologista puolta purkaa. Mainittakoon myös se, etten suinkaan ole kokonaisuudessaan lukenut mainittua Proustin teossarjaa: kuluttamani teokset rajoittuvat suurimmilta osin aavistuksen toisenlaisiin joskin yhtä merkittäviin kulttuurihistoriamme hetkiin, kuten Robert Zemeckisin Paluu tulevaisuuteen -elokuvatrilogiaan.
Minutkin kuljettavat enemmän tai vähemmän suloiseen nautinnon tunteeseen se tietty saippua, jonka tuoksu määritteli Pariisin-matkaani vuonna 2010, lapsuuden talvina pakkaspäivinä naamaan lätkityn Vitalis-voiteen tuoksu ja aistiärsykkeet siitä harvinaisesta hetkestä, jonka nimittäisin ”lauantai-illan lähdön tunnelmaksi” – kun vanhemmat olivat kumpainenkin kylpeneet parfyymissä ja hiuskiinnikkeessä tehden lähtöä perhetuttavien luokse illan viettoon, ja pian tyhjenevä koti takaisi teini-ikäiselle hetkellisen vapauden tunteen. Tuoksumuiston herättämä tunne on poikkeuksetta odottamaton, syvältä kouraiseva, riipivän kaunis ja onnellinen, tai ainakin haikea.
”Minulle kaikkein tärkein sisustuksen elementti on tilan tuoksumaisema.”
Tuoksut palauttavat menneeseen mutta vaikuttavat voimakkaasti tunteisiin myös nykyhetkessä. Minulle kaikkein tärkein sisustuksen elementti onkin tilan tuoksumaisema. Silmille kauniiksi rakennettu tila ilman muuta ihastuttaa, mutta aivan ensimmäisenä tilaan astuessani hengitän nenäni kautta sisään. Tuoksujen herättämät tunteet ovat voimakkaan intuitiivisia: aistiessani miellyttävän tuoksun tunnen olevani tervetullut. Kauniin tuoksusisustuksen perustana on aina puhtaus ja raikkaus: säännöllinen siivoaminen ja tuuletus luovat jo sellaisenaan tilaan miellyttävää tuoksua. Suitsukkeet, tuoksukynttilät, saippuat ja muut lisätyt tuoksut ovat kerroksia, jotka tuovat tuoksumaisemaan erityisyyttä.
Suurin osa tuoksumuistoista syntyy tahattomasti, mutta minä olen ottanut asiakseni manipuloida tulevaisuuttani kuten edellämainitun elokuvan sankarit Marty McFly ja Emmett Brown, jotka siirtyvät ajasta toiseen Emmettin aikakoneeksi valjastamalla DeLorean-urheiluautolla. Vaihtelen elämäni tuoksuja käyttäen niitä merkkeinä ajanjaksoille, hetkille ja paikoille. Jokaiselle menneelle kodilleni on oma tuoksumaisemansa, usein myös vuodenajoille. Joskus makuuhuoneessani tuoksuu laventeli, toisinaan maarianheinä. Tietty suitsuke palaa vain alkusyksyisin ja tietty saippua on käytössä vain kesäkuukausina. Tuoksumaisemieni vuosirenkaat kasvavat. Ja kun sopiva hetki joskus vuosien päästä tulee, tuoksut kuljettavat minut toivomiini hetkiin ja paikkoihin kuin DeLorean.
Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.
Teksti ja kuvat: Hanna-Katariina Mononen