Kun itse tekee, saa sellaista kuin sattuu tulemaan, tavataan vitsailla. Tällä erää viimeisessä Design Storiesin kolumnissaan Hanna-Katariina Mononen pohtii, mitä muuta itse tekemällä voisi oppia kuin vain uusia taitoja.
KÄVIN YSTÄVIENI KANSSA lasistudiolla kokeilemassa lasinpuhallusta. ”Tosi hyvin puhallettu!”, kannustimme joukossa toisiamme, kun kukin vuorollaan puhkui kasvot punaisena kapeaan metalliputkeen. Samanaikaisesti lasimestari huhki rinnallamme vuosikymmenten kokemuksellaan käännellen ja pyöritellen hehkuvan kuumaa lasimassaa kepin nokassa, kuin taidokkaasti huippuunsa hiottua koreografiaa toistaen.
Myöhemmin vertailimme lopputuloksia innolla. Lasipallojen täydelliset muodot, kauniit värivalinnat ja lasin tekstuuri tuntuivat suorilta korrelaatioilta taitoomme luonnostaan lahjakkaina lasinpuhaltajina. Tietenkin tiesimme, että lopputuloksen hyvyydestä oli kiittäminen aivan muuta kuin omaa osallisuuttamme, mutta jo valmistusprosessissa mukana oleminen synnytti esineeseen aivan omanlaisensa kiintymyssuhteen.
Kokemus muistutti minua itse tekemisen ilosta – myös niissä lajeissa, kun todellakin opettelee itse jonkin taidon ja soolona kuljettaa idean valmiiksi tuotokseksi saakka. Itse tekemällä on tietenkin oman elämänsä laadunvalvoja, kun tulee osallistuneeksi kokonaisvaltaisesti esineen syntyprosessiin. On suuri ilo oppia uusia taitoja, laajentaa omaa ymmärrystään ja nähdä vähitellen kehittyvänsä jossakin, joka vielä hetki sitten oli täysin tuntematon maaperä.
”Itse tekemällä on oman elämänsä laadunvalvoja, kun tulee osallistuneeksi kokonaisvaltaisesti esineen syntyprosessiin.”
Vuodenvaihde on oiva aika oppia uusia taitoja. Tyypillisesti etenkin näihin aikoihin keramiikkakurssit ja muut työpajat ovat piukassa uusia, innokkaita tekijöitä askaroimaan jotakin itselleen mieluista. Kun viime kesänä verestin osaavamman opastuksella neulomisen taitoa, aloin ikävöidä aivan uudella tavalla edesmenneen isoäitini varmoin ottein neulomia villasukkia. Niiden varret olivat aina juuri oikeanlaisella tavalla napakat, ja joka syntymäpäivä sai uudet – siinä missä oma surkuhupaisa neulosyritelmäni jäi unholaan heti kesän vaihtuessa syksyksi.
Italialainen muotoilija ja ajattelija Enzo Mari kannusti oppimaan tekemällä itse. 1970-luvulla julkaistu kirja Autoprogettazione? kokosi yhteen Marin suunnittelemia kalusteita ja mukana oli myös seikkaperäiset ohjeet niiden valmistamiseksi. Projekti kommentoi muotoilun roolia varakkaiden etuoikeutena sekä mahdollisti hyvän suunnittelun tasa-arvoisemman saavutettavuuden: ohjeissa käytettiin edullisia materiaaleja ja yksinkertaisia valmistusmetodeja. Kalusteet voi nähdä sarjana harjoituksia hyvän suunnittelun ja teollisen tuotannon ymmärtämiseksi.
Jos ei muuta, itse tekeminen opettaa valmistusprosessien monivaiheisuudesta, monimutkaisuudesta ja työläydestä. Parhaimmillaan se koulii parempia ja tarkempia kuluttajia. Kun ymmärtää, mitä esineen valmistaminen vaatii, oppii tarkastelemaan laatua tarkemmin silmin ja ennen kaikkea arvostamaan hyvin tehtyä – ja valitsemaan sen.
Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.
Teksti ja kuva: Hanna-Katariina Mononen