Bo LKV:n Tuomas Mäkelä: Parhaat joululahjavinkkini

Bo LKV:n perustajaosakas Tuomas Mäkelä poimi lahjaksi sekä designklassikoita että uutta muotoilua. Mäkelän perheen parhaat joulumuistot ovat syntyneet kiireettömästä yhdessäolosta ja uusista elämyksistä ulkomailla.

Tuomas Mäkelä Bo LKV
Tuomas Mäkelä asuu Turussa perheensä kanssa ja on yksi Bo LKV:n perustajaosakkaista. Bo LKV keskittyy asunnonvälitykseen Suomessa ja julkaisee myös omaa Bo Living -lehteä.

Tuomas Mäkelä, onko perheelläsi jouluperinteitä?
”Niin kauan kuin muistan, perheelläni on ollut perinteenä matkustaa jouluisin johonkin lämpimään. Parhaita muistoja ovatkin juuri perheen kanssa matkoilla vietetyt joulut, jolloin olemme saaneet nauttia kiireettömästä yhdessäolosta, mutta myös uusista elämyksistä. Tätä perinnettä vaalimme myös Anna-vaimoni ja 5-vuotiaan Aida-tyttäremme kanssa.

Edellisjouluna me kolme matkustimme Marrakechiin yhdessä veljeni perheen sekä äitini kanssa. Jouluaaton illallisen nautimme messinkilyhtyjen ja kynttilöiden loimussa, Marrakechin kapeiden kujien keskellä sijaitsevassa tunnelmallisessa ja intiimissä riadissamme.”

Tuomas Mäkelän joululahjavinkit:

Ferm Living Ripple

1. Esteetikolle

”Nautimme suuresti pitkistä illallisista sekä ystäviemme kanssa että ihan vain oman perheemme kesken. Minä yleensä kokkaan ja Anna rakastaa kattauksien tekemistä. Uskon, että Ferm Livingin uuden Ripple-lasisarjan uritetut, suupuhalletut samppanjalasit olisivatkin mieluisa lisä Annan astiakokoelmaan. Näen mielessäni joulupäivälliskattauksen, jossa blinien, mädin ja smetanan seurana tarjoiltaisiin samppanjaa näistä laseista.”

Ferm Livingin Ripple-samppanjalasit >

Kay Bojesen puinen elefantti

2. Lapselle

”Yritämme opettaa Aidalle ylimääräisen tavaran kaihtamista. Tavarapaljoudelta emme mekään ole täysin pystyneet välttymään, mutta toteutamme tätä ideologiaa muun muassa jouluisin, jolloin ostamme toisillemme vain yhden harkitun lahjan kullekin. Sukulaisilta ja ystäviltä Aida saa monesti ajan hermolla olevia leluja, joten me Annan kanssa koitamme keksiä hänelle jotain muuta kivaa. Pyrimme antamaan jotain mikä voisi tuottaa tyttärellemme iloa pitkään. Kay Bojesenin puuesineet ovat klassikoita, jotka ilahduttavat niin lapsia kuin aikuisiakin.”

Kay Bojesenin puinen elefantti >

”Kay Bojesenin puuesineet ovat klassikoita, jotka ilahduttavat niin lapsia kuin aikuisiakin.”

Artek A330S-valaisin

3. Sisustajalle

”Meillä on perheeni kanssa yhteinen mökki ystävämme Annan kanssa. Hänelle ostaisimme lahjaksi jotain mökille sopivaa. Villa Naguksi nimeämämme, 1970-luvun arkkitehtuuria edustava huvila on sisustettu tummin sävyin siten, että toteutuksessa on käytetty aikaa kestäviä ja aitoja materiaaleja kuten nahkaa, kiveä, puuta, messinkiä ja kuparia. Ajaton klassikko, Alvar Aallon suunnittelema Golden Bell -valaisin messinkisenä sopisi mielestäni designiltaan ja hengeltään täydellisesti valaisemaan Villa Nagun oleskelutilaa.”

Artekin A330S Golden Bell -valaisin >

Marimekko Pieni Unikko-tyynynpäällinen

4. Marimekko-fanille

”Ikoninen Marimekon unikkokuosi on taas ajankohtainen, erityisesti maanläheisissä sävyissä. Pieni Unikko -tyynynpäällinen ilahduttaisi varmasti muutenkin Marimekosta ja hieman runsaammasta tyylistä pitävää äitiäni.”

Marimekon Pieni Unikko-tyynynpäällinen >

”Ikoninen Marimekon unikkokuosi on taas ajankohtainen.”

5. Itselle

”Noudatan pukeutumisessa hieman samaa filosofiaa kuin sisustuksessakin. Laadukkaat materiaalit ja ajattomat klassikot yhdistettynä edullisempiin, ajankohtaisiin valintoihin luovat mielestäni tasapainoisen ja mielenkiintoisen kokonaisuuden. Ripaus vintagea tuo syvyyttä. Laadukkaat kengät, kello ja laukku yhdistettynä rentoon smart casual -lookiin toimivat oman pukeutumiseni kulmakivinä. Kiireen keskellä kenkien huolto usein unohtuu, mutta tämän Tangent GC:n kenkienhoitosetin avulla tarttuisin kenkien puunaukseenkin varmasti useammin.”

• Tangent GC:n kenkienhoitosetti >

Katso myös:

Lisää joululahjavinkkejä >
Bo LKV:n perustajien koti Turussa >

Toimitus: Mikko Vaija ja Laura Hallikainen Potretti: Krista Keltanen Kuvat: Valmistajat

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Vielä ehdit – tilaa joululahjat viimeistään 19.12. klo 12!

Löydä lahjat

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan