Artekin kevätuutuudet: klaffipöytien paluu ja penkkien monet muodot

Alvar Aallon suunnittelemat DL81C-klaffipöydät ovat tehneet odotetun paluun Artekin mallistoon – kaikista nopeimmille on saatavilla erikoiserä kaksivärisiä, linoleumipintaisia klaffipöytiä. Kevään 2024 Artek-uutuuksista löytyy myös uusia versioita tutuista Aalto-penkeistä.

Klaffipöytä DL81C perustuu Alvar Aallon vuonna 1933 suunnittelemaan maailmankuuluun L-jalkarakenteeseen.

PIENEN RUOKAILUTILAN PELASTUS on ruokapöytä, jonka kokoa voi kasvattaa suuremmaksi tilanteen mukaan – mielellään tietenkin mahdollisimman helposti.

Tämän tiesi jo Alvar Aalto suunnitellessaan taitettavalla jatkopalalla varustetun klaffipöytä DL81C:n Artekille vuonna 1933. Klaffipöydät ovat yksi variaatio Aallon lukuisista L-jalkarakenteeseen perustuvista pöydistä ja tuoleista.

Kevään 2024 uutuuksien myötä klaffipöydät palaavat Artekin mallistoon sekä tutuissa vakioväreissä että kolmessa uudessa erikoisvärissä, joita on saatavilla vain rajoitettu erä.

Uudet väriparit savi/pähkinä, pistaasi/oliivi ja usva/savunsininen ovat kevään 2024 erikoislanseeraus.
Klaffipöytä on tilaa säästävä valinta kompaktin keittiön tai ruokailutilan pöydäksi.
Klaffipöytä DL81C:n taittuva jatkopala tarjoaa lisätilaa pöydän äärelle käden käänteessä.

Kaikki kolme uutta väriparia – savi/pähkinä, pistaasi/oliivi ja usva/savunsininen – on pinnoitettu Forbon laadukkaalla linoleumilla. Luonnollisista raaka-aineista valmistettavalla linoleumilla on lämpimän pehmeä tuntu ja kauniin himmeä pinta, joka tuntuu miellyttävältä käden alla.

Innoitus kaksisävyiseen erikoisversioon on peräisin Artekin vanhoista klaffipöydistä.

Innoitus kaksisävyiseen erikoisversioon on peräisin Artekin vanhoista klaffipöydistä ja niiden ajan saatossa saamasta luonnollisesta värivaihtelusta: pöytälevyn alas taitettava osa altistuu valolle varsinaista pöytälevyä vähemmän, ja näin ollen pöytäpinnat myös ikääntyvät eri tahdissa.

Väriparien maanläheiset sävyt ammentavat innoituksensa luonnosta.
Forben valmistaman linoleumin tuntu on pehmeän mattapintainen.
Kaksisävyisten pöytien inspiraation lähteenä on toiminut vanhojen klaffipöytien ajan patinoima, luonnollinen värivaihtelu.

Erikoisvärien ohella klaffipöydät ovat löytäneet tiensä takaisin Artekin mallistoon myös muista Aalto-pöydistä tutuilla vakioviimeistelyillä eli valkoisella laminaatilla, mustalla linoleumilla sekä luonnollisen sävyisellä koivuviilulla pinnoitettuina.

Paitsi keittiössä tai ruokailutilassa, klaffipöydät voivat palvella vaikkapa työskentelytilan, olohuoneen tai lastenhuoneen helposti muunneltavina pöytinä, ja tilaa säästävät yleispöydät ovat varmasti myös monen mökkeilijän mieleen. Kaikkien klaffipöytien jalat ovat tuttuun tapaan massiivikoivua, ja niitä onkin helppo yhdistellä muiden Aalto-pöytien ja -tuolien kanssa.

Valkoinen laminaatti on yksi kolmesta Artekin vakiomallistoon kuuluvasta viimeistelystä.
Äärimmäisen yksinkertaisen mekanismin ansiosta klaffipöydän avaamiseen ei kulu kuin sekunteja.

Klaffipöytien lisäksi Artekin malliston tuoreimpia tulokkaita ovat Aalto-penkkien uudet koko- ja istuinvaihtoehdot.

Klassinen ritiläpenkki 153 on nyt saatavilla myös kiinteällä istuimella, mikä tekee monitoimikalusteesta entistäkin monipuolisemman. Kiinteällä istuimella varustettu penkki 153 toimii luonnollisesti myös oivana kumppanina ritiläpenkille.

Istuinkäyttöön viittaavasta nimestään huolimatta kaikki Aalto-penkit soveltuvat mainiosti myös sivupöydiksi.

Pitkä ja kapea penkki 168B on kuin kotonaan esimerkiksi ruokapöydän äärellä, sängyn päädyssä tai käytävän penkkinä. Kookkaasta koostaan huolimatta kevytrakenteista penkkiä on ketterä liikutella tarpeen mukaan.

Istuinkäyttöön viittaavasta nimestään huolimatta kaikki Aalto-penkit soveltuvat mainiosti myös sivupöydiksi – Aalto-penkit ovatkin tuttu näky niin kasvipöytinä, sohvapöytinä kuin eteispöytinäkin.

Penkki 153B muistuttaa mittasuhteiltaan ja olemukseltaan Alvar Aallon vuonna 1945 suunnitteleman 153-sarjan ritiläpenkkejä.
Pitkän ja kapean muotonsa ansiosta penkki 168B löytää paikkansa esimerkiksi käytävän varrelta.
Aalto-penkit sopivat käytettäväksi sekä kodeissa että julkisissa tiloissa.

Katso myös:

Kaikki Artekin tuotteet >

Teksti: Nora Uotila Kuvat: Artek

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Joulukauppa on auki! Aidot designlahjat joka budjetille

Löydä lahjat

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan