Pariisissa jo kaupungilla kulkeminen on suuri elämys. Mondo valitsi kolme katua, jotka jokaisen kannattaa joskus kokea. Niiden varrella on ikimuistoisia nähtävyyksiä ja paikallisten rakastamia aitoja löytöjä. Ensimmäisenä esittelyvuorossa on historiallisista monumenteistaan ja ylväästä kulttuuristaan tunnettu Avenue des Champs-Élysées.
NIMI ON JOKAISELLE TUTTU. Avenue des Champs-Élysées, eli lyhyemmin Champs-Élysées, on yksi maailman kuuluisimmista kaduista. Läntistä Pariisia halkova tie on vajaat kaksi kilometriä pitkä, seitsemänkymmentä metriä leveä ja täysin tikkusuora. Sitä pitkin ovat kulkeneet vuosien varrella niin kuninkaalliset, sotilaat, bisnesväki, kansanjoukot kuin lukemattomat matkailijatkin.
Pariisilaiset tulevat Champs-Élysées’lle nykyään lähinnä töihin, shoppailemaan, juhlimaan tai osoittamaan mieltä. Mutta Concorden aukiolta Riemukaarelle ulottuva katu kannattaa kävellä päästä päähän, jotta löytää sen historialliset nähtävyydet. Lisäksi sen varrella ja lähikaduilla voi pistäytyä kiehtovissa museoissa, teattereissa ja pikkupuistoissa.
Kävely monikasvoisella Champs-Élysées’llä kannattaa aloittaa Tuileries’n puistosta Concorden aukion kyljestä. Jean de Paume -valokuvamuseon pihalta avautuvat upeat näkymät aukiolle, Eiffel-tornille ja kuuluisalle puistokadulle.
Concorden aukiolla on liikenteen pauhusta huolimatta syytä pysähtyä Luxorin obeliskille, joka kurkottaa kohti taivasta. Egyptistä tuotu monumentti on näyttävä ja yksi Pariisin vanhimmista nähtävyyksistä.
Täällä voi tuntea olevansa keskellä kaupungin historiallista ydintä, väylää, joka kulkee kahdeksan kilometriä suoraan Louvre-museolta La Défensen alueelle ja jonka osa Champs-Élysées on. Obeliskin tilalle voi myös yrittää kuvitella giljotiinin. Aikoinaan tällä aukiolla teloitettiin ihmisiä, ja yksi heistä oli Marie-Antoinette vuonna 1793.
Ranskan vallankumouksen aikaan Champs’Élysées’llä marssi köyhä kansa, nyt sillä kulkevat vauraat pariisilaiset.
Kun astelee aukion toiselle puolelle tarkasti istutettujen jalava- ja lehmusrivien alkuun, tuntuu oudolta tietää, että aikoinaan paikalla oli pelkkää suota. Champs-Élysées’tä alettiin rakentaa, kun kuningas Ludvig XIV päätti tehdä hovilleen valtakadun silloisen kotinsa Tuileries’n palatsin ja tulevan kotinsa Versailles’n palatsin välille. Pikkuhiljaa 1600-luvun puolivälin jälkeen se levittäytyi pidemmälle ja lännessä Seinejoen yli. Ranskan vallankumousten aikaan kansa marssi katua pitkien vaatien monarkian loppua, mutta näinä päivinä vastaan kävelee etupäässä vauraita pariisilaisia.
Champs-Élysées’stä tuli muodikas näyttäytymiskatu ja ylhäisön himoitsema asuinpaikka vasta 1800-luvun loppupuolen maailmannäyttelyiden ansiosta. Tämä on edelleen kalleinta Pariisia, mutta kadusta on tullut jälleen symbolinen kansan kokoontumispaikka. Vuosittaisen kansallispäiväparaatin lisäksi tänne huipentuu Ranskan ympäriajo.
Jos Ranska voittaa urheilukisoissa, sitä juhlitaan Champs-Élysées’llä kuin suomalaiset Senaatintorilla. Kun kadun prameat jouluvalot sytytetään marraskuussa, niitä tullaan katsomaan esikaupungista asti.
Champs-Élysées’tä astellessa näkee koko ajan, mihin katu päättyy. Riemukaari tuntuu vain kasvavan silmissä, mitä lähemmäs sitä pääsee. Pari kertaa vuodessa, toukokuun 10. ja elokuun 1. päivän tienoilla, aurinko näyttää laskevan Riemukaaren ”sisään”. Näky on vaikuttava.
Mutta vaikuttavia ovat myös kävelykatuja ympäröivät puistot, carrét, ennen Franklin D. Rooseveltin metroa. Vuonna 1840 avattu puistoalue on täynnä suihkulähteitä, teattereita, museoita ja paviljonkeja, kuten arkkitehti Jacques Hittorfsen jo 1800-luvulla suunnitteli. Täällä on ihana istua Marcel Proustin mukaan nimetylle puistokujalle vaikka lukemaan kirjaa. Lähellä on Michelin-ravintola Le Laurent – sen paikalla oli aiemmin aurinkokuninkaan metsästyspaviljonki ja vallankumouksen aikaan koko kansan kabaree.
Toiselle puolelle puistoa kannattaa jättää enemmän aikaa. Siellä sijaitsevat Petit ja Grand Palais, kaksi taidemuseota, joissa voi viettää helposti koko päivän. Grand Palais’ssa järjestetään myös muotinäytöksiä, taidemessuja ja elokuvanäytöksiä sekä talvisin sinne jäädytetään luistelukehä.
Museoiden naapurissa on myös mahtava tiedemuseo Palais de la Découverte ja vuonna 1860 avattu Théâtre du Rond-Point, jossa voi nähdä nykyteatteria, stand upia tai vaikkapa Isabelle Huppertin kaltaisen tähden haastateltavana intiimissä salissa. Pienen kävelymatkan päässä pääsee ihailemaan historiallista muotia Palais Gallierassa ja Yves Saint Laurentin ateljeemuseossa tai nykytaidetta Palais de Tokyossa ja Pariisin modernin taiteen museossa. Yksi Pariisin parhaista konserttisaleista, Salle Pleyel, on myös kulmilla.
Kun puisto päättyy kulutusjuhla alkaa. Putiikkien neonvalot välkkyvät siellä täällä, ja ihmiset kävelevät kadulla kiireisinä, kassit käsivarsillaan. Kannattaa pistäytyä Artcurial-huutokauppakamarissa. Sen ilmaisia vaihtuvia taidenäyttelyitä, pysyviä kokoelmia ja museokauppaa voi käydä ihastelemassa, vaikka kadulta katsoen vaikuttaa siltä, että paikka on suunnattu vain taideammattilaisille. Artcurial toimii 1800-luvulla rakennetun hôtel particulierin tiloissa kullatun aidan takana, ja ovimiehet ovat pukeutuneet parhaimpiinsa.
Hôtel de la Païva -huvilaa uskomattomampaa aikamatkaa saa hakea.
Kaikkiin Champs-Élysées’n hienoihin rakennuksiin ei kuitenkaan ole asiaa kenellä tahansa milloin vain. Yksi näistä on kreivitär La Païvan eli Esther Lachmanin 1850-luvulla rakennuttama Hôtel de la Païva -huvila, joka on kuulunut 1900-luvun alusta Traveller’s Club -herrakerholle. Nykyään palatsissa voi vierailla viikonloppuisin vain oppaan seurassa.
Uskomattomampaa aikamatkaa saa hakea: ei voi kuin hämmästellä alkuperäisiä kattokohokuvioita, onyksikivestä tehtyä kierreportaikkoa, vanhoja maalauksia sekä veistoksia.
Moni tulee Champ-Élysées’lle shoppailemaan, mutta kauppoja vielä kiinnostavampia ovat usein rakennukseet, joiden sisällä ne toimivat. Esimerkiksi Louis Vuitton, Monoprix ja Galeries Lafayette myyvät tuotteitaan 1930-luvun art deco -rakennuksissa. Myös ateriointi onnistuu historiallisissa tunnelmissa, esimerkiksi 121 vuotta vanhassa ravintolassa Le Fouquet’sissa. Paikkaa on pintaremontoitu, mutta sen julkisivu on kärsinyt kevään 2020 mielenosoituksissa.
Söpöin ruokapaikka löytyy Galeries Lafayette -tavaratalosta. Jacquemus-muotisuunnittelijan luoma Café Citron tuo henkäyksen Välimeren Ranskaa keskelle hektistä Pariisia.
Champs-Élysées päättyy Napoleon Bonaparten aloittamaan ja Napoleon III:n aikana nykyisenlaiseksi rakennettuun Riemukaareen. Se toimi aikoinaan Pariisin porttina, ja sen sanotaan olevan keskellä tähteä, koska monumentista aukeaa kaksitoista puistokatua eri suuntiin.
Riemukaaren jälkeen historiallinen akseli jatkuu La Défensen bisneskortteliin asti, mutta mielenkiintoisinta on kävellä Champs-Élysées’tä toista puolta takaisin Concordelle ja jatkaa Tuileriesin puiston läpi aina Louvrelle asti, akselin alkuun.
Kulkiessaan voi muistella, missä kaikkialla tämä ikoninen katu on ollut esillä. Vaikkapa Jean-Luc Godardin elokuvassa Viimeiseen hengenvetoon (1960), jossa Jean Seberg myy sanomalehtiä kävelemällä Champs-Élysées’tä edestakaisin. Ja tietysti täällä kävellessä on hyräiltävä Joe Dassinin laulua, joka kantaa maailmankuulun puistokadun nimeä.
Katso myös:
• Kävelijän Pariisi: Rue des Martyrs >
Teksti: Pihla Hintikka Kuvat: Heli Sorjonen
Juttu on julkaistu alun perin Mondo-lehden numerossa 1/21.