On koteja, joissa viihdytään pitkään. Niissä on kummallisuuksista huolimatta – tai ehkä juuri niiden vuoksi – hyvä henki.
Matalassa huoneistossa viihtyvyyden salaisuus on valo, joka tulvii sisään paitsi kattoikkunoista myös asunnon molemmilta puolilta. Artekin kahdeksan hengen ruokapöydän ääressä tehdään läksyjä sekä taidetta ja viihdytään ystävien kanssa. PH5-valaisimet ovat Louis Poulsenin.
Asukkaat:
Viestintä- ja pankkialalle päätynyt muotoilijapariskunta ja kaksi lasta. Koti on arkkitehti Jaakko Laapotin suunnittelema, vuonna 1963 valmistunut rivitalohuoneisto Espoon Haukilahdessa. Kaksikerroksisessa asunnossa on 165 neliötä.
Välimeren sävyjä toistavassa asetelmassa on Iittalan Kartio-kaadin ja provencelaista keramiikkaa. Taulukokoelma on sekoitus perittyjä modernismin edustajia ja ystävien tekemää nykytaidetta.
JOISTAIN KODEISTA ei lähdetä kulumallakaan. Arkkitehti Jaakko Laapotin 1960-luvulla piirtämissä rivitaloissa asuu edelleen paljon alkuperäisasukkaita – niitä havittelevien tämän päivän lapsiperheiden harmiksi.
Tässäkin asunnossa ensimmäiset asukkaat asuivat ruuhkavuosista pitkälle tenniksen täyttämiin eläkepäiviin. Nykyiset asukkaat ovat viihtyneet täällä jo vuosikymmenen.
Työtasot kulkevat ruokapöydän molemmin puolin. Täällä kokataan korkokengissä muutenkin kuin juhlissa, sillä väliaikaiseksi tarkoitettua, korkeaa työtasoa ei ole tullut vaihdettua matalampaan. Valaisin on Lightyearsin Caravaggio.
Asunnon pohjakaava ei ole ihan tavallisimmasta päästä. Siihen on erikoinen syy: ensimmäiset asukkaat halusivat asunnon keskeisimmälle paikalle keittiön sijasta tanssilattian. Ajatuksen taustalla oli mitä ilmeisimmin rakennuttajaperheen tanssitunneilla hurmannut tanssinopettaja.
Ensimmäiset asukkaat halusivat asunnon keskeisimmälle paikalle tanssilattian.
Tanssilattian sovittaminen 165 neliön perheasuntoon taas aiheutti pienen ketjureaktion. Keittiö piti siirtää paikkaan, johon arkkitehti oli piirtänyt makuuhuoneen. Siitä taas seurasi, että makuuhuoneelle jäi paikka huoneiston perimmäiseen nurkkaan, käytävän päähän. Muusta tilasta se erotettiin vaatekaappirivistöllä.
Asunnon sisustus on vuosien varrella maailmalla karttunut kokoelma vintagea ja uudempia kalusteita. Huonekalujen neutraalit sävyt antavat mahdollisuuden leikitellä tekstiileillä. Marimekon tyynyt tuovat arkeen sopivaa kepeyttä. Valtava peikonlehti on ostettu netin kautta ja nauttii nyt kodin valoisasta tunnelmasta.
Klassikot, kuten Vitran Lounge Chair, elävät rinnan vähemmän tunnettujen designkalusteiden kanssa. Valokuvateos on lahja taiteilija Jordi Colomerilta, jonka asunnossa perhe asui Espanjassa. Alvar Aallon 907B-klubipöytä on peritty isoäidiltä.
Talon materiaaliyhdistelmät eivät myöskään ole kaikkein tavallisimpia. Olohuoneen lattiamateriaaliksi ei valittu aikoinaan normiparkettia vaan kengänpohjien kopinaa kestävä wenge. Valinta keikautti budjetin, minkä seurauksena vanerikattoon päädyttiin vetämään kustannustehokkaasti pelkkää lateksia. Naapurihuoneistoissa katot verhottiin ajan tavan mukaan vähintään näyttävällä rimoituksella.
Elämää nähnyt senkki heitettiin muuttokuormaan Barcelonasta. Selettin Monkey Lamp ihmettelee kodin menoa kirsikankukkien varjossa. Kukkavaasina on Marimekon Sukat makkaralla -sarjan kaadin.
Asukkaat arvostavat sitä, että asunto jakautuu selkeästi pääkerrokseen ja pienempään kellarikerrokseen. Yläkerrassa on sen verran neliöitä, että tilat tuntuvat avarilta. Ajalle tyypilliseen tapaan alakerran huoneet ovat matalampaa askartelutilaa. Kellarikerroksessa on myös teini-ikäisen huone.
Lattia on vuosien saatossa osoittautunut satsauksen väärtiksi. Emännän silmäterästä on nautittu ja pidetty huolta. Kun lattiaa putkiremontin aikana uhkasi sirkkeli, päättäväinen vastaus taloyhtiölle kuului ”vain kuolleen ruumiini yli”.
Lattiaan ei lopulta koskettu kuin hiomakoneella ja lakkapensselillä. Putkiremontin yhteyteen osuneen omistajavaihdoksen myötä nykyiset asukkaat remontoivat sekä keittiön että kylpyhuoneen. Parketti on ja pysyy terässä.
Olohuoneen lasitettu parveke läpinäkyvine kattoineen antaa avaruuden tuntua koko asunnolle.
Jaakko Laapotti – arkkitehti talojen takana
1960-LUVUN ASUNTORAKENTAMISEN ilmiöitä olivat betonilähiöiden lisäksi valkomustat rivitaloyhteisöt. Omaksi käsitteekseen ovat nousseet arkkitehti Jaakko Laapotin (1931–2017) suunnittelemat rivitalot, joita on muun muassa Helsingin Etelä-Haagassa sekä Espoon Tontunmäessä ja Haukilahdessa. Asuntojen erityispiirteisiin kuuluvat muun muassa kakkosolohuoneiksi kutsutut viihtyisät atriumpihat, joiden ympärille sisätilat kiertyvät. Laapotin yksi- ja kaksitasoisten rivitalojen julkisivuissa on rytmiä ja monimuotoisuutta.
Laapotti teki pitkän uran Teknillisessä korkeakoulussa, jossa hän toimi arkkitehtiosaston asuntoarkkitehtuurin professorina 1975–94. Hänellä oli opiskeluajoista lähtien yhteinen toimisto vaimonsa Kaarina Laapotin kanssa. Sen suunnittelemia ovat muun muassa maineikas konstruktivistinen Kouvolan keskuskirkko (1977) ja toimistotalo Fabianinkatu 10 Helsingissä (1977).
Laapotti teki yhteistyötä myös muiden arkkitehtikollegojensa kanssa. Aikansa edistyksellistä arkkitehtuuria edustava, Tampereen Pyynikin kongressihotelli Rosendahl (1973) syntyi yhteistyössä Martti Kukkosen kanssa. Viimeisintä betonitekniikkaa hyödyntäneen Lauritsalan kirkon (1969) Laapotti suunnitteli yhdessä arkkitehti Toivo Korhosen kanssa. Museovirasto on määritellyt polemiikkia herättävän betonikirkon ja seurakuntakeskuksen yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.
Teksti: Miina Karske Kuvat: Riitta Sourander
Juttu on julkaistu alun perin Avotakassa.