Roosan perheen atriumtalo täyttää kaikki unelmat: ”Tuntuu, että olemme vihdoin kotona”

Arkkitehtonisen tyylikäs ja uudenkarhea atriumtalo Espoossa on muuttunut kodiksi. Ajattomat materiaalit, designkalusteet ja ripaus sinistä luovat sisustuksen, joka on levollinen tausta lapsiperheen elämälle. Kaiken kruunaa ikioma uima-allas.

Yrjö Kukkapuron Karuselli-tuoli
Isot ikkunat tuovat valoa atriumtalon olohuoneeseen. Pyöreä ikkuna on harkittu yksityiskohta. Zebra-tyynynpäällinen on Artekin.

ESPOON LAAKSOLAHDESSA sijaitseva atriumpihainen puutalo on muotoutumassa kodikkaaksi viisihenkisen lapsiperheen kodiksi. Roosa Pohjola perheineen rakennutti kodin täysin omien toiveidensa mukaan. Kaksi aiemmin rakennettua omakotitaloa opettivat tuntemaan paitsi erilaisia rakennus- ja sisustusmateriaaleja myös omaa makua, joten tässä kodissa päästiin kerralla parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Roosa Pohjola lapsineen
Felix, Luka ja Stella äidin kanssa uuden kodin sohvalla.

Roosalla oli jo alussa tarkka visio päässään siitä, miltä tuleva unelmien koti näyttäisi: siellä leikiteltäisiin entistä enemmän pintamateriaaleilla. Talo itsessään saisi olla mielenkiintoinen ilman kalusteitakin. Nyt arkkitehtuuri korostaa isoja ikkunoita, pitkiä näkymiä ja mäntyisiä ikkunankarmeja, väli- ja taiteovia sekä kauniita rimoituksia.

Flosin 265-seinävalaisin olohuoneessa
Sika-Designin Chill-rahi on Francklystä. Roosan pitkään haaveilemalle Flosin 265-seinävalaisimelle löytyi paraatipaikka olohuoneen peräseinällä.
Artekin Tankki-nojatuoli
Olohuoneessa viihdytään. Mukava oleskeluryhmä koostuu Adean Origami-sohvasta ja jo edelliseen kotiin hankituista Artekin Tankki-nojatuolista ja Karuselli-tuolista.
Artekin Karuselli-tuoli nougat
Yrjö Kukkapuron Karuselli-tuoli on yksi suosikki-istuimista. Kodin väreihin sopiva, komean kokoinen The Togo -taidejuliste on Hanna Petersonin ja hankittu The Poster Clubista.
Artekin 112B-seinähyllyt
Arkiolohuoneen 112B-seinähyllyt ovat vanhaa Artekia noin 80-luvulta. Roosa osti ne käytettynä turkulaisesta Martin Aitasta. Taiteovet ovat Joroisten Taiteovelta, niillä tilan saa suljettua omaan rauhaansa.

UIMA-ALLAS OLI Roosan puolison ehdoton toive, suojaisa atriumpiha puolestaan Roosan. Toiveisiin kuuluivat myös sympaattinen pyöreä ikkuna ja arkkitehtoninen 1970-lukulainen fiilis. Talon isot ikkunat aukeavat rakennuksen rauhallisemmalle puolelle, sisäpihalle ja uima-altaalle. Julkisivu asfalttipihalle päin on umpinainen.

Arkkitehtitoimisto Studio Rosbergin Riinamari Fagerström piirsi perheen toiveet puhtaaksi. Talossa on käytetty tehokkaasti kaikki käytettävissä olevat rakennusneliöt. Rakennuksen 146 neliötä ja siihen terassilla yhdistyvän pihasaunan 24 neliötä sijoittuvat tiiviille tontille kompaktiksi kokonaisuudeksi, johon on saatu mahtumaan lisäksi tilava autokatos ja pieni puutarha. Atriumpihan kruunaa komea uima-allas, joka on lähes ympäri vuoden käytössä.

Atriumpihan kruunaa komea uima-allas, joka on lähes ympäri vuoden käytössä.

”Ideologiamme on, että talon yhteisten tilojen neliöt tulee olla maksimaaliset. Makuuhuoneet pidettiin suhteellisen pienikokoisina ja neliöitä varattiin olo- ja ruokailutilaan. Haaveena on aina ollut saada joskus talo, jossa yhteinen oleskelutila on oikeasti avara ja iso, koska siinä vieraatkin viettävät aikaa. Talon käytännöllisyyttä lisää erillinen arkieteinen, joka johtaa suoraan kodinhoitohuoneeseen ja ulkovaatteiden säilytystiloihin. Näin arkiset sotkut pysyvät tyylikkäästä kodista erillään”, Roosa kertoo.

Uima-allas atriumtalon sisäpihalla
Uima-allas ja sauna ovat kovassa käytössä. Terassin rakennusvaiheessa uima-altaan päälle rakennettiin kansi. Sen ollessa kiinni terassi on yhtenäinen ja helppokäyttöinen.
HAYn Palissade-tuoli ulkona
HAYn välimerensiniseksi maalatut Palissade-ulkokalusteet on hankittu käytettyinä.

SISUSTUS ON SYNTYNYT hiljaa ja harkiten. Sisustaminen on ollut Roosalle rakas harrastus pikkutytöstä lähtien. Äidiltä opittua ”yksinkertainen on kaunista”- linjaa on noudatettu tässä kodissa kokonaisvaltaisesti. Tiloja ei ole kalustettu tukkoon, vaan niissä on tilaa liikkua, olla ja leikkiä. Huoneet ovat järkevän ja käytännöllisen kokoisia. Kodin väritys on luonnonläheinen, rauhallinen ja harmoninen. Erilaisia ruskean, hiekan ja luonnonvalkoisen sävyjä on paljon.

Sisustus on suunniteltu niin, että kaikki hankinnat ovat kerralla kunnollisia ja laadukkaita.

Sisustus on suunniteltu niin, että kaikki hankinnat ovat kerralla kunnollisia ja laadukkaita. Roosa seuraa paljon kotimaista muotoilua ja suunnittelua ja ammentaa inspiraatiota oikeastaan kaikkialla: kahviloissa, sisustuskaupoissa, sisustustapahtumissa ja -messuilla, lehtiä selailemalla, netistä ja Instagramista. Hän saattaa ihastua väri- tai materiaaliyhdistelmiin missä tahansa. Lisäarvoa tuo se, että esine tai materiaali on kotimainen.

”Olen ihastelija. Saan todella paljon inspiraatiota siitä, että katselen taitavaa muotoilua ja osaamista. En osta mitään, ellen tiedä varmasti hyvää paikkaa sille. Tavaran täytyy myös herättää minussa positiivisia tunteita. Koti on meille tärkeä paikka ja minulle on erityisen tärkeää, että siellä on silmälle seesteistä ja hyvä olla. Saatan tykästyä hyvin erilaisiin asioihin ja tavaroihin ja aina kun olen päätynyt tekemään hankintoja, huomaan, että ne täydentävätkin kokonaisuutta”, Roosa sanoo.

Tamminen Perch-jakkara keittiössä
Keittiön pyöreä ikkuna innoitti jatkamaan pyöreitä muotoja myös itse keittiössä. Roosa halusi leijuvan kaapiston takaseinälle ja pyöristetyn niemekkeen. Tamminen Perch-jakkara on Nikarin.
Woodnotesin Siro-tuolit keittiössä
Woodnotesin Siro+-tuolit hankittiin jo edelliseen kotiin. Roosa ihastui niihin aikoinaan tammenvärisenä ja niistä lähti kodin sisustuksen suunta mustavalkoisesta kohti luonnollisempia värejä.
Aamiaiskaappi jossa Alessin kodinkoneita
Alessin leivänpaahdin ja vedenkeitin jäävät piiloon aamiaiskaapin ovien taakse.
Alessin Plissé-vedenkeitin aamiaiskaapissa
Valkoiseen keittiöön haettiin omannäköistä ilmettä, ja sitä saatiin muun muassa terrazzotasolla. Plissé-vedenkeitin on Alessin.
Ruokapöytä, jossa Artekin Domus-tuoli
Kuja Studio valmisti tammisen ruokapöydän ja mittatilauksena säilytyspenkin, jonka istuimessa on Johanna Gullichsenin Nereus-verhoilukangas. Artekin Zebra-kankainen Domus-tuoli löytyi käytettynä.

TÄSSÄ KODISSA ON vihdoinkin myös tarkoitus viipyä pidempään. Jatkossa kodissa tulee näkymään enemmän kädentaidot ja taide. Seesteiset värit houkuttelisivat hankkimaan värikästä taidetta, erilaiset väripilkut kiehtovat nyt. Roosa haaveilee kuvittaja Eija Vehviläisen taiteesta. Jossain vaiheessa olohuoneeseen tulee matto, kunhan Roosa löytää sen oikean. Rahin hankinta Yrjö Kukkapuron Karuselli-tuolin kaveriksi on myös pitkään ollut mielessä.

”Koti merkitsee rauhaa ja asioiden hallintaa. Koti on turvapaikka.”

”Kotimme kertoo sen, että sisustus kiinnostaa minua. Tavarat ovat käyttöä varten. Tykkään siisteydestä ja järjestyksestä. Meillä ei ole koskaan kovin sotkuista. Olen koti-ihminen ja koti on alusta, jossa saan toteuttaa itseäni ja tehdä juuri ne ratkaisut ja valinnat, kuin itse haluan. Koti merkitsee rauhaa ja asioiden hallintaa. Koti on turvapaikka ja kuvastaa meitä paljon. Hienoimmat hetket, jotka olen kodissani kokenut, olivat muuton jälkeiset fiilikset. Tunne, että olimme vihdoin kotona, oli unohtumaton”, Roosa muistelee.

Eteinen, jossa tammiset kalusteovet
Eteisen kalusteovet ovat tammea. Vetimet ovat hieno yksityiskohta ja sopivat hyvin yhteen vieressä olevan puusepällä teetetyn tammirimaseinän kanssa. Cutter-naulakko ja istuin ovat Skagerakin.
Artekin seinävalaisimet käytävällä
Käytävää valaisevat Artekin A910-seinävalaisimet.
Makuuhuone, jossa Marimekon Unikko-pussilakanat
Sika-Designin Chill-nojatuoli on hankittu Francklystä. Lampe de Marseille -seinävalaisin on Nemo Lightingin. Makuuhuoneen Nordic-tammiparketti on Timberwisen.
Kylpyhuone, jossa Pukkilan Natura-sarjan laatat
Talon 1970-lukulaiseen henkeen valitut lattialaatat ovat Pukkilan Natura-sarjaa. Saunan oleskelutilan ruskean väriset laatat on ladottu lattialla kalanruotoon ja seinällä suoraan.
Raitalasinen kylpyhuoneen suihkuseinä
Kylpyhuoneen Frammenti-sarjan laatta on Laattaleevistä. Raitalasisen suihkuseinän toimitti JVG Laseja. Hana ja suihku ovat Tapwellin.

ROOSAN MIELESTÄ tärkeät ihmiset ja arkiset hetket kotona tuovat onnellisuuden tunteen. ”Onnellisimmillani olen, kun arki rullaa omalla painollaan ja koti toimii niin kuin pitää. Koko perhe on kotona omia ja yhteisiä juttuja touhuten. Jos kuvailisin täydellisen onnen hetken, se olisi puusaunan tuoksu saunaa lämmittäessä, lapset ovat uimassa. Olohuoneen liukuovi olisi auki ja siitä rampattaisiin sisään ja ulos ja nautittaisiin vain hetkestä. Täydellisen onnellinen hetki voisi olla myös ystäviä viettämässä päivää meillä. Onni on kodissa se, että on se oma ihana ympäristö käytettävänä ja siellä ne tärkeät tyypit.”

Inspiroidu tyylistä

Artek
Karuselli-tuoli
Artek
Zebra-tyynynpäällinen
Vitra
LTR Occasional
Louis Poulsen
PH 5 Mini Monochrome
Artek
Nojatuoli 400
Alessi
Plissé-leivänpaahdin
Woodnotes
Siro+-tuoli
Nemo Lighting
Lampe de Marseille Mini

Katso myös:

Kaikki Francklyn tuotteet >
Roosan @kotimme-tili Instagramissa >

Teksti: Piia Kalliomäki Kuvat: Pauliina Salonen

Juttu on julkaistu alun perin Asun-lehden numerossa 3/2023.

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Joulukauppa on auki! Aidot designlahjat joka budjetille

Löydä lahjat

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan