Rappioromanttinen Kreuzberg vei oululaisen Stiinan sydämen. Tunnelmallinen Berliinin-koti on sisustettu suomalaisella ja skandinaavisella designilla – kirpputorilöytöjä unohtamatta.
Asukkaat:
Stiina Huhtanen, puoliso Alex ja heidän poikansa Jooa. Koti on kolmen huoneen ja keittiön huoneisto Berliinissä yli satavuotiaassa kerrostalossa. Neliöitä on 120.
STIINA HUHTANEN ja hänen miehensä Alex muuttivat kaksi vuotta sitten pois Berliinin Kreuzbergin kaupunginosasta. He palasivat kuitenkin takaisin kuuden kuukauden jälkeen, sillä mikään muu alue ei tuntunut heistä kodilta. Kreuzberg on rapistunut Preussin ajan loistostaan, mutta sen arkkitehtuuri on edelleen kaunista. Talojen ulkopintoja peittävät graffitit.
”Rapistuneisuus ei meitä haittaa, tärkeämpää on sisäinen kauneus”, Stiina sanoo.
Stiina on kotoisin Oulusta, ja Alex luokittelee itsensä kölniläiseksi. He tapasivat toisensa tutun saksalaisen vaihto-oppilaan välityksellä ja muuttivat yhteen kymmenen vuotta sitten. Perheeseen kuuluu myös 3-vuotias poika Jooa.
Perheen ensimmäisen kerroksen kodissa ovat säilyneet hyvin asunnon alkuperäiset, hienostuneet piirteet. Toki keittiön paikka on vuosien varrella vaihtunut, mutta niin kattolistat ja rosetit kuin parkettilattiatkin ovat entisellään. Neljän metrin huonekorkeutta on hyödynnetty persoonallisesti: yhdellä seinällä on taulukollaasi, toisella pitkä hylly, kolmannella polkupyörä.
Neljän metrin huonekorkeutta on hyödynnetty persoonallisesti.
Halli toimii yhdyskäytävänä makuuhuoneen, lastenhuoneen, yhdistetyn olo- ja työhuoneen sekä keittiön välillä. Käyttämättömään oviaukkoon on rakennettu eteisen vaatenaulakko. Keittiön perällä ovat kylpyhuone sekä varastokomero.
Keittiön seinän Alex ja Stiina maalasivat kompromissina savunvihreäksi ja ripustivat seinille paljon tauluja. Alex kerää kehyksiä, ja kuvat vaihtuvat usein. Niissä on niin vanhojen lehtien kansia kuin kuvia matkoilta. Tila ei tunnu ahtaalta suuren huonekorkeuden johdosta. Keittiö on täynnä pieniä ja suurempia yksityiskohtia, joista hallitsevin on Alexin teettämä ruokapöytä. Hän esittelee pilke silmäkulmassa Stiinan äidin ostamia keittiön astioita.
”Täytyyhän nyt suomalaisessa kodissa olla Iittalaa ja Marimekkoa.”
Keittiön Thonet-tuolit ovat vanhasta teatterista. Pöydän ääressä on myös kaksi Charles & Ray Eamesin suunnittelemaa LCM-nojatuolia. Eamesien tuoli on myös makuuhuoneessa. Muutoin monet huonekalut ja esineet on hankittu kirpputoreilta tai kodin lähellä sijaitsevalta käytetyn tavaran markkinapaikalta.
Keittiöstä pääsee myös suoraan olo- ja työhuoneeseen. Pariskunta työskentelee kotona: Stiina tekee päätoimenaan stylistin töitä kansainväliselle vaateketjulle, ja Alexilla on oma muotoilualan konsulttitoimisto. Tilaa hallitsee koko seinän mittainen kirjahylly, jonne on kerätty yksittäisiä esineitä yhteisiltä matkoilta. Yleensä perheenlisäys vaikeuttaa matkustamista, mutta Stiina kertoo heillä asian menneen päinvastoin.
Stiina ja Alex jakavat kodin työn kanssa.
”Olemme matkustaneet enemmän lapsen kanssa kuin ennen häntä. Olemme tehneet useita reissuja Etelä-Italiassa Apuliassa sekä Sardiniassa ja muutamia lyhyempiä reissuja eteläeurooppalaisissa pääkaupungeissa. Oikeastaan olemme matkustelleet sitä silmällä pitäen, että Jooan aloittaessa koulun voimme reissata vain loma-aikoina.”
Olohuoneen tilanjakajana toimii Muuton keltainen Rest-sohva, jonka takana, ison erkkerin ääressä sijaitsee yhteinen työpiste. Alex on hyvin ylpeä työpisteen designista ja kertoo sekä Egon Eiermannin suunnitteleman pöydän että Artemiden Tolomeo-pöytävalaisimen olevan arkkitehtien suosimia klassikkoja.
Muuton Rest-sohva jakaa olohuoneen työtilasta. Skandinaavinen muotoilu on Berliinissä suosittua.
Lastenhuoneeseen kuljetaan komeista pariovista. Huoneiden alkuperäiseen käyttötarkoitukseen ne ovat sopineet loistavasti, sillä niillä on voitu yhdistää musiikkihuone ja kirjasto yhdeksi suureksi tilaksi, jossa 1800-luvun aristokraatit ovat nauttineet korkeakulttuurista.
”Lastenhuone on vähäisessä käytössä, sillä Jooa tahtoo olla enimmäkseen meidän seurassamme. Voisi tuntua, että huone on turha, mutta kutsumme usein talon täyteen ystäviä, ja silloin kaikki lisätila on tarpeen.”
Lastenhuonetta vastapäätä, eteiskäytävän toisella puolella on Stiinan ja Alexin makuuhuone. Makuu- ja lastenhuoneita yhdistävät HerrWolke-merkin valaisimet. Makuuhuoneen seinävalaisimen Alex osti suunnittelija Michael Wolkelta, kun hän oli vielä opiskelija, ja se onkin tuotantoon päässeen mallin koekappale ja tehty kierrätyspahvista.
Stiina ja Alex ovat asuneet uudessa asunnossaan reilun vuoden. Oma kädenjälki näkyy jo hyvin – tai ainakin Alexin ja Stiinan äidin. ”Sanonkin aina, että meillä sisustaa Alex ja äitini”, Stiina nauraa.
Berliiniläisasuntojen erikoisuuksia
BERLIININ SUURET TUNNETUT kaupunginosat rakennettiin vuosina 1850–1914, jolloin teollistuminen kasvatti kaupunkien asukasmääriä ja asuntojen tarvetta. Tästä kiivan rakentamisen ajanjaksosta käytetään usein termiä Gründerzeit. Vaikka Kreuzberg on rakennettu valtaosin työväelle, pääkatujen varsilla asui myös varakkaampia kaupunkilaisia. Yksi Kreuzbergin pääkaduista, Stresemannstraße, johtaa suoraan Potsdamer Platz -aukiolle.
Asuinrakennuksen omistaja asui usein ensimmäisessä kerroksessa niin kutsutussa Die Beletage -asunnossa (suomeksi kaunis kerros, ranskan kielen käsitteestä bel étage). Ensimmäisen kerroksen asunnoille onkin tyypillistä parempi varustetaso kuin ylempien kerrosten asunnoille. Esimerkkejä tästä ovat koristeelliset katto-ornamentit ja kuvioidut parkettilattiat.
Asuntoihin suunniteltiin varta vasten huoneet niin musiikin kuuntelua, soittamista kuin lukemista varten. Nämä huoneet ovat vielä astetta koristeellisempia, kutsuttiinhan niihin vieraita viettämään aikaa.
Berliiniläinen erikoisuus on berliiniläishuone, Berliner Zimmer, joka on merkitty pohjapiirustuksiin lyhenteellä BZ. Tämä pimeä nurkkahuone oli seurausta ajan rakennussäännöksistä, joissa vaadittiin isot sisäpihat. Huone on talon kahden siiven välissä, joten se on ollut yksi käytetyimmistä huoneista, vaikkei kaikkein kutsuvin rajallisen valon vuoksi.
Teksti: Harri Hohteri Kuvat: Ville Lehvonen
Juttu on julkaistu alun perin Avotakassa.