Franckly Friends: Pirkon perheen kodissa on tilaa puulle, leikille ja käytetyille designklassikoille

Puun parissa työskentelevä pariskunta asuu lastensa kanssa Helsingin Maununnevalla. Taidegalleriaa muistuttavasta tilasta ei ensi näkemältä arvaisi, että iso osa tavaroista on löytynyt käytettynä – ja että kodissa on lupa heittäytyä spontaaneihin pallopeleihin.

Marimekon Umpu-maljakko Lundian senkin päällä
Pirkon perheen kodissa inspiroidutaan taidegallerioiden avaruudesta. Marimekon Umpu-vaasiin asetelluissa leikkokukissa on sattumalta samoja sävyjä kuin Linda Linkon maalauksessa. Pahkakulho on kuulunut aikoinaan Pirkon tädille.

Hei Pirkko! Sisään astuessaan huomaa heti, että kodissanne on käytetty puuta todella taidokkaasti. Kertoisitko siitä lisää?
”Puu on yksi lempimateriaaleistamme. Mieheni on toiselta ammatiltaan puuseppä ja työskentelemme molemmat puusepänteollisuusalalla. Puu antaa lempeän kontrastin valkoisille seinille ja vaikuttaa myös akustiikkaan. En varmaan ikinä kyllästy tammilattiaamme, joka on kestävä mutta tuo myös paljon kodikkuutta. Tämä on kolmas itsellemme rakennuttama talo ja puulattia on toistunut kaikissa kodeissamme.

Mieheni on myös suunnitellut ja toteuttanut alakerran tammipuisen rimaseinän ja ruokapöydän kannen. Pidämme puun luonteesta, kestävyydestä ja monikäyttöisyydestä: käytössä kuluvan ruokapöydän kannen voi tarvittaessa hioa.”

Kuva tammisesta rimaseinästä
Alakerta oli alun perin yhtenäistä tilaa, mutta sinne kaivattiin tilanjakajaa keittiön ja olohuoneen välille. Pirkon mies suunnitteli ja toteutti rimaseinän luonnonvärisestä tammesta.
Made by Choicen Kolho-tuoli työpöydän äärellä
Lundian senkeistä muodostuva taso toimii esillepanoalustana suosikkitavaroille, mutta muuntuu tarvittaessa työpisteeksi. Kolho-tuoli on Made by Choicen ja se on löydetty käytettynä. A910-seinävalaisin on Artekin.
GUBIn 9602-lattiavalaisin
Perhe muutti tähän kotiin kesällä 2019. Pimeinä vuodenaikoina valoa tuovat Vitran korkeuksissa riippuva Akari sekä Paavo Tynellin 9602-lattiavalaisin. Harry Bertoian Diamond-tuoli on 2nd hand -löytö sekin.
MENUn Plinth-marmoripöytä
Samoja sävyjä mutta eri tekstuureja sisältävät luonnonmateriaalielementit muodostavat installaatiomaisen kokonaisuuden. Plinth-marmoripöytä on MENUn, divaani Adean ja paperinarusta punottu viltti Woodnotesin.

Sanotaan, että mitä suurempi laukku, sitä enemmän sitä tulee täyttäneeksi. Tämä taitaa päteä usein asuntojenkin kohdalla. Kodissanne on kuitenkin paljon avaraa tilaa – miten olet onnistunut siinä?
”Esteetikkona tunnistan ehdottomasti tämän ongelman. Olen todella tarkka, mitä lopulta kelpuutan kotiimme. En yleensä kiertele ympäriinsä keksimässä tarpeita, ja uusien hankintojen kohdalla nukun aina yön yli ja pohdin, olisiko kyseinen asia pitkäikäinen ostos. Suurempia sisustuselementtejä, kuten pintamateriaaliratkaisuja, suunnitellessa kerään lehtileikkeitä jäsennelläkseni omia mieltymyksiäni. Jonkun ajan päästä palaan leikkeiden pariin ja katson pidänkö yhä samoista ideoista.

”Toimiva järjestys voi muuttua jatkuvasti. Saatan vaihdella esineiden ja huonekalujen paikkoja hyvin tiheään.”

Nautin galleriamaisesta avarasta ja tyhjästä tilasta, joka mahdollistaa monenlaisia sisustuksia. Saatan vaihdella viikoittainkin kalusteiden tai jonkin yksittäisen jutun paikkaa. Tämä on myös oiva tapa muuttaa kodin tunnelmaa hankkimatta uutta. Meillä on kolme poikaa, ja halusimme, että tässä kodissa on tarpeeksi tilaa, jotta pallot ja lelut voivat vapaasti lennellä ympäriinsä.”

MENUn Plinth-marmoripöytä
Puusepänteollisuusalalla markkinointipäällikkönä työskentelevä Pirkko haluaa, että kodissa on lapsille tilaa leikkiä. Olohuoneen marmoripöydät eivät vähästä hätkähdä.
Nemo Lighting Lampe de Marseille
Olohuoneen kumiviikuna on Pirkon viimeisimpiä löytöjä – käytettynä voi löytää mitä vain! Seinävalaisin on Le Corbusierin suunnittelema Lamp de Marseille. Lato-sohvapöytä on &Traditionin, harmaat villamatot Woodnotesin.
Kiki-penkki
Ilmari Tapiovaaran Kiki-penkki löytyi nettikirpputorilta ja se verhoiltiin uudelleen. Kikin päällä on raidallinen Annala Fabricsin putkityyny.

Pidän ajatuksesta, että kodikkuus voi runsauden sijaan muodostuakin juuri tyhjästä tilasta, joka mahdollistaa johonkin spontaaniin, kuten pallopeleihin, heittäytymisen. Koetko, että lapsiperhe-elämä on inspiroinut muita sisustusratkaisuja kotonanne?
”Arvostamme lasten myötä laatua vielä entistäkin enemmän. Hankimme tuotteita, joita pystyy korjaamaan, huoltamaan tai myymään eteenpäin, jos ne eivät enää toimi meillä. Kodistamme löytyy paljon luonnonmateriaaleja juuri tästä syystä.

Valkoisista seinistä olemme pitäneet aina, mutta ne ovat myös käytännölliset, sillä ne voi helposti maalata uudelleen. Alakerran tilat haluamme säilyttää avarina visuaalisten mieltymyksiemme takia, mutta myös siksi, että siellä on tilaa lapsille leikkiä. Kun lelut on siivottu piiloon, on alakerta meille rauhoittumisen paikka.

Yläkerrassa lastenhuoneet ovat lapsien omaa aluetta, jota he saavat sisustaa oman makunsa mukaan ja liimata julisteita seinille. Lapsilla tulee olla sananvaltaa omassa kodissaan. He yleensä huomaavat ensimmäisenä, jos kotiimme on hankittu jokin uusi asia!”

Armi Tevan keraaminen naama-teos
Alakerran kauniit puupinnat luovat kodikkaan tunnelman. Tyhjää tilaa ei kannata pelätä – se voi auttaa nostamaan pienenkin yksityiskohdan suureen rooliin, kuten Armi Tevan keraamisen naaman, jossa yhdistyvät portaikon värit.
Fredericia J39-tuolit
Juuttimatolla rajatussa ruokailutilassa on yhdistelty tammea ja saarnia. Läpikuultavat verhot antavat näkösuojaa. Pöydän kansi on Pirkon miehen tekemä, J39-tuolit ovat Borge Mogensenin. Seinällä on Sini Villin tekstiilitaideteos.

Uusista hankinnoista puheen ollen – jos ei tietäisi, ei varmaan osaisi arvata, että suuri osa kalusteistanne on käytettynä hankittuja. Voitko kertoa parhaista löydöistäsi ja niiden etsinnästä?
”Kodistamme löytyy 2nd handina hankittuja tuoleja, valaisimia, peittoja, sisustusesineitä ja jopa viherkasveja! Lempilöytöjäni ovat Santa & Colen Cesta-pöytävalaisin makuuhuoneessamme sekä Paavo Tynellin rottinkinen 9602-lattiavalaisin, jonka tanskalainen GUBI on ottanut uustuotantoon.

Suosittelen kuratoituja ammattimaisia verkkoalustoja, joissa karsimistyö on tehty asiakkaan puolesta ja tuotteen kunnosta sekä aitoudesta on tae. Nämä ovat hyviä paikkoja aloittaa etsiminen, ja alustoilta löytää paljon uudenveroista tavaraa. Hyvä vinkki on selata kerrallaan läpi yksi tuotekategoria tai vaikka vain uusimmat tuotteet.

”Kun etsin jotain kotiimme, niin yleensä odotan, tulisiko tuote vastaan käytettynä.”

Valikoimaa on kuitenkin paljon, joten ennen selailun aloittamista on hyvä määritellä omat preferenssit ja käyttää niitä hakusanoina. Pelkällä ”kattovalaisin”-haulla tuloksena voi olla tuhansia osumia. Itse teen haun tuotenimellä tai laitan hakuvahdin, jotta vältyn jatkuvalta etsimiseltä. Haaveissani on löytää Flosin kirkkaanvihreä Snoopy-valaisin, joka toimisi meillä myös taideteoksena.”

Santa & Colen Cesta-valaisin
Makuuhuoneen tasolle jäänyt Tero Kuitusen keltainen makkarateos on hauska yllätys klassisten elementtien keskellä. Santa & Colen Cesta-valaisin on yksi Pirkon parhaista löydöstä. Tammikehyksissä oleva taulu on Tiina Kivisen.

Mitkä muut kriteerit ovat tärkeitä hankkiessasi jotain kotiinne?
”Huolettomalle elämälle ja sen synnyttämille jäljille pitää olla tilaa. Tuotteiden käytettävyys on siis todella tärkeää. Sohvassamme on irrotettavat päälliset ja monen kalusteemme eri osia voi pestä, vaihtaa tai korvata uusilla.

Ruokapöytämme punospäällysteiset tuolit hankimme tähän elämäntilanteeseen hieman riskillä, mutta kauniit irralliset istuintyynyt saavat suojata istuinosia toistaiseksi. Mietin paljon tuotteiden jälleenmyyntiarvoa, ja se onkin yleensä hyvä syy sijoittaa ajattomaan designklassikkoon.”

Matrin puuvillapäiväpeitto
Puu tuo lämpöä yläkerran makuuhuoneeseen tammisen rimaseinän muodossa. Puuvillainen päiväpeitto on Matrin.
Matala puupenkki
Pirkon perheelle toimiviksi todetuista elementeistä, puusta ja valkoisista seinistä, syntyy pohja, joka muuntautuu moneksi eri elämäntilanteiden mukaan.

Kotoanne löytyy ilahduttavan paljon taidetta, joka erottuu edukseen väljästi sijoiteltuna. Toisin kuin monissa muissa hankinnoissa, taiteen kohdalla päätöstä ohjaavat etupäässä tunteet. Sanoisitko samaa?
”Kyllä ehdottomasti! Emme ole taidehankintojamme suunnitelleet tai etsimällä etsineet, vaan pikemminkin teokset ovat löytäneet meidät. Esimerkiksi Armi Tevan keraamiseen naamaan ihastuin sattumalta kierrellessäni joskus kaupungilla, ennen kuin edes tiesin taiteilijaa.

Joskus olen mennyt käymään ihailemani taiteilijan työhuoneella ja suunnitellut hankkivani jonkin kotimme neutraalia väripalettia mukailevan teoksen, mutta lopulta poistunut paikalta kirkkaanpunaisen teoksen kanssa. Tämä kertoo siitä, miten tunnepohjaisia hankinnat ovat. Usein esimerkiksi rohkeus värien tai tekstuurien käytössä sykähdyttää. Linda Linkon maalaus ja Sini Villin tekstiilitaideteos ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Haluan, että teokset saavat ympärilleen ansaitsemansa tilan. Näin voi nostaa pienikokoisenkin työn todella suureen rooliin.”

Portaat yläkertaan
Oleskelutilat laajentuvat sään salliessa pihalle. ”Olen perheestämme se, joka nauttii pihalla oleilusta eniten. Katselen, kuinka luonto ympärillä hitaasti heräilee ja ruoho alkaa vihertää.”

Millasia tapoja sinulla on oman mielen ja elinympäristön uudistamiseen?
”Huomaan poimivani tunnelmia kotiin ympäröivästä luonnosta. Talvehtiva luonto näkyy kotonamme rauhallisempina värisävyinä, kun taas keväällä tulppaanien noustessa pihallemme kaipaan sisätiloihinkin värikkäitä yksityiskohtia esimerkiksi taideteosten, tekstiilien ja runsaiden leikkokukkakimppujen muodossa.

Moni asia sisustuksessamme on jatkuvassa kierrossa. Sesongin vaihtuessa käyn kaivelemassa kaapeista jälleen esille senhetkiseen tunnelmaan sopivia juttuja. Pienen tauon jälkeen ne tuntuvat uusilta. Saman objektiivisuuden saavuttaa silloin, kun on hetken poissa kotoa. Sattumanvaraisuudesta voi syntyä jotain uutta ja kiinnostavaa – siksi tavaroita kannattaa siirrellä ennakkoluulottomasti uusille paikoille, vaikka ei vielä tietäisi, mitä lopputuloksesta tulee.”

Inspiroidu tyylistä

Made by Choice
Kolho-tuoli
Vitra
Akari 15A -valaisin
Marimekko
Umpu-maljakko
Stolab
Ikon-seinähylly
Nikari
Akademia-tuoli
Nemo Lighting
Lampe de Marseille
Basta
Ponte-sohva
&Tradition
Lato-sohvapöytä

Katso myös:

Uusimmat tuotteet Francklyssä >
Seuraa Pirkkoa Instagramissa >

Teksti: Jenna Kiuru Kuvat: Jenna Kiuru ja Tuomas Pajuniemi

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Joulukauppa on auki! Aidot designlahjat joka budjetille

Löydä lahjat

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan