Connien Lontoon-koti on kiehtova sekoitus uutta, vanhaa ja viidakkomaista tunnelmaa

Graafisena suunnittelijana työskentelevä Connie Barton asuu uniikissa kodissa, jonka puutarha muistuttaa enemmän viidakkoa kuin takapihaa. Connie ja hänen puolisonsa ostivat kodin nähtyään sen vain kerran – vieläpä pimeässä – puutarhan vietyä heti Connien sydämen.

Connie Barton
Connien koti on tyypillinen viktoriaanisen ajan talo, johon on myöhemmin rakennettu lisäosa. Koti onkin kiehtova yhdistelmä uutta ja vanhaa.

Asukkaat:

Connie Barton, suunnittelutoimisto Studio Connien perustaja, hänen puolisonsa Tom sekä heidän koiransa Gelert. Koti sijaitsee Etelä-Lontoossa.

Lontoolaiskodin puutarha on poikkeuksellisenkin vehreä eksoottisine kasveineen.

CONNIEN KOTIIN ASTUESSA vastassa on tarkoin kuratoitu sävymaailma sekä luonnollisia materiaaleja, jotka tekevät tunnelmasta lämpöisen ja kutsuvan.

Kun matkaa jatkaa lontoolaiskodin olohuoneeseen, tuntuu kuin olisi yhtäkkiä matkannut suurkaupungista jonnekin aivan toisaalle. Connien sinapinkeltaisella sohvalla istuessa avautuu uskomaton näkymä, jota voisi kuvailla vaikkapa urbaaniksi viidakoksi – ikkunan takana nimittäin näkyy kodin huikea puutarha.

Kodin edellinen omistaja nosti puutarhan korkeutta silmien tasolle. Nyt olohuoneen ikkunasta avautuu viidakkomainen näkymä.
Connien suosikkipaikka koko kodissa on olohuoneen sohva, josta hän voi katsella rakasta puutarhaansa. Gelert-koira lienee samaa mieltä asiasta.
Ferm Living Shay Quilt -tyyny
Sohvaa somistavat Dry- ja Shay Quilt -tyynyt kuuluvat Ferm Livingin mallistoon.

Maisemaa ihastellessamme Connie kertoo urastaan graafisena suunnittelijana. Se alkoi New Yorkista, jossa Connie asui yliopiston jälkeen; tuolloin hänellä oli tapana vierailla erilaisissa muotoilutoimistoissa ja tarjota alan osaajille kupponen teetä vastineeksi heidän näkemyksistään. Sitten Connielle tarjottiin työtä Lontoosta, jossa hän saikin vakituisen työpaikan.

”Olen työni kautta oppinut, että hyvällä muotoilulla on iso rooli arjessa.”

”Ensimmäisessä työpaikassani opin valtavasti muotoiluprosessista, materiaaleista, tilan tärkeydestä sekä oikeanlaisen kalustuksen ja valaistuksen merkityksestä. Rakastuin modernistiseen muotoiluun ja opin, että hyvällä muotoilulla on iso rooli arjessa. Työ myös toi minut takaisin Englantiin, ja olen asunut Etelä-Lontoossa siitä saakka.”

Ferm Living Flow kannu, musta
Keittiössä marmorinen pöytätaso luo kontrastia lämpöisille puupinnoille. Riippuvalaisin on Tom Dixonin, ja tuolit ovat Hans J. Wegnerin ikoniset Wishbone-tuolit. Pöydällä oleva kannu on Ferm Livingin.
Connie Barton
Connie Barton kertoo löytävänsä inspiraatiota ympäröivästä maailmasta.
Kodin seinät ovat täynnä taidetta ja rakkaita muistoja.
Connie Barton
Puutarhan vehreys ulottuu myös sisätiloihin lukuisten viherkasvien sekä keittiön vihreän seinän muodossa.

Vuonna 2013 Connie perusti oman suunnittelutoimistonsa, joka keskittyy graafiseen suunnitteluun, brändi-ilmeisiin sekä visuaaliseen viestintään. Sitä ennen hänen puolisonsa Tom puolestaan oli perustanut ensimmäisen Honest Burgers -nimisen burgeriravintolansa Lontooseen vuonna 2011.

Connie auttoi Tomia brändi-identiteetin ja visuaalisen ilmeen luomisessa, mutta ravintolan kasvaessa kokonaiseksi ketjuksi alkoi se Connien oman päivätyön ohella käymään liian aikaa vieväksi. Niinpä hän päätti perustaa Studio Connien.

Connie kertoo, että hänen inspiraation lähteenään toimii ympäröivä maailma. Suurperheessä Englannin idyllisellä maaseudulla kasvanut Connie vietti lapsena paljon aikaa luovien harrastusten parissa, uppoutuen kirjoihin ja piirtämiseen: ”Nykyään ymmärrän, mitä luksusta lapsuuden tylsistyminen on ollut! Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin keksiä itse tekemistä ja luoda omat maailmamme, joihin sukeltaa.”

Työhuoneen sisäänkäynti on somistettu julisteilla.
Connie Barton
Kotitoimistossa vallitsee kutsuva tunnelma, jonka saavat aikaan viherkasvit, väripilkut hyllykössä sekä seinälle ripustettu suuri taideteos.
Ferm Living Casca-lasit
Modernia muotoilua rakastava Connie on sitä mieltä, että hyvällä muotoilulla on tärkeä merkitys arjessa. Casca-juomalasit ovat Ferm Livingin mallistosta.
Ferm Living Scenery-muistitaulu
Connien suunnittelutoimisto on erikoistunut graafiseen suunnitteluun ja visuaalisiin brändi-ilmeisiin. Scenery-muistitaulu tarjoaa paikan kalenterille ja muistilapuille.

Nykyäänkin Connie hakeutuu muihin maailmoihin musiikin, valokuvaamisen, sisustamisen sekä tuotesuunnittelun avulla, sekä silloin kun he puolisonsa kanssa lomailevat Skotlannin jylhissä maisemissa. Monet hänen asiakkaistaan työskentelevät myös luovalla alalla, ja Connien mielestä on todella inspiroivaa päästä toteuttamaan heidän maailmojaan ja ideoitaan työnsä kautta.

”Työssäni tärkeintä on kuunnella ja kysyä ne juuri oikeat kysymykset, jotta voin ikäänkuin astua asiakkaideni kenkiin ja ymmärtää heidän maailmaansa. Monesti he lähettävät minulle kirjoja tai muita visuaalisia referenssejä – kaikkea mikä innostaa heitä. Kerään nuo kaikki aarteet, sanat ja referenssit yhteen, kuin harakka, ennen kuin aloitan oman suunnitteluprosessini rakas luonnoskirjani kädessäni.

  Ferm Living Dry tyyny
Connie ja hänen puolisonsa ostivat kotinsa vuonna 2015. Ruskea Dry-tyyny Gelert-koiran vieressä on Ferm Livingin.
Ferm Living Vuelta valaisin
Himmennettävän Vuelta-valaisimen alla on kirjoja amerikkalaistaiteilija Donald Juddista sekä saksalais-amerikkalaisesta taiteilijapariskunnasta, Anni ja Josef Albersista.
Eksoottiset kasvit ja niiden korkeus tekevät kodin puutarhasta viidakkomaisen.

Kun keskustelu kääntyy takaisin Connien kotiin, hän kertoo ostaneensa sen puolisonsa kanssa nähtyään sen vain kerran pimeässä.

”Tom rakastui itse taloon, minä taas puutarhaan ja erityisesti sen vanhaan mulperipuuhun. Kodin edellinen omistaja rakennutti taloon lisäosan ja samalla nosti puutarhan kasvien korkeutta niin, että ne ovat silmien tasolla ikkunasta katsoessa. Se oli nerokasta. Juuri siitä syntyy puutarhan viidakkomainen tunnelma”, Connie sanoo.

Tyypilliseen viktoriaanisen ajan taloon rakennettu lisäosa tekee kodista kiehtovan yhdistelmän vanhaa ja uutta. Puiset sisäkatot ja suuret, puutarhaan avautuvat ikkunat tekevät kodin tunnelmasta kotoisan ja lämpimän, ja taloon lisätyt kattoikkunat sitovat kokonaisuuden yhteen.

”Suosikkipaikkani kotona on olohuoneen sohva, jolla tykkään istua teekupin kanssa katsellen ulos isoista ikkunoista.”

On todella ainutlaatuista tuntea olevansa yhteydessä luontoon keskellä Etelä-Lontoota, eikä Connien rakkaus puutarhaansa kohtaan ole vähentynyt tippaakaan vuosien saatossa.

”Suosikkipaikkani kotona on olohuoneen sohva, jolla tykkään istua teekupin kanssa katsellen ulos isoista ikkunoista. Jokainen vuodenaika on kaunis omalla tavallaan. Erityisen maagiselta näyttää silloin, kun valo osuu lampeen ja heijastaa kattoon valokuvioita. Varsinkin silloin, kun on lämmintä ja ikkunat voi avata, ovat puutarha ja olohuone yhtä – kun veden lorina ja lintujen laulu kuuluu sisälle. Silloin koko koti on kuin salainen puutarha keskellä kaupunkia.”

Piano on yksi Connien suosikkiasioista kodissa. Hän soittaa omaksi ilokseen, mutta myös päästäkseen luovaan tilaan työpäivien aikana .
Ferm Living Calm-tyyny
Lukunurkkauksen Eames Lounge Chair -klassikkonojatuoli on saanut seurakseen rennon ja rustiikkisen Calm-tyynyn.

Yksi Connien suosikkiasioista kodissa on hänen pianonsa. Sitä soittaessaan Connie katoaa aivan toiseen maailmaan, jossa hän usein löytää uutta intoa ja inspiraatiota.

”Kun tein pandemian aikana töitä kotoa käsin, huomasin hakeutuvani pianon ääreen sellaisina hetkinä, kun työ ei ottanut sujuakseen tai luova pohdinta tuntui hankalalta. On todella kiehtovaa, että vaikka olen soittanut vuosikausia omaksi ilokseni, nykyään se myös auttaa minua olemaan luova ja keskittymään työhön. Se saa aivoni virittymään uudelle taajuudelle, ja voin hetkeksi kadota omiin maailmoihini.”

Ferm Living pitkä Calm tyyny
Makuuhuoneen tunnelma on samaan aikaan lämmin ja leikkisä, kiitos keltaisten väripilkkujen sekä hauskojen yksityiskohtien, kuten seinällä leijuvan kirjapinon ja petausta somistavan jättipitkän Calm-tyynyn.
Ferm Living Ripple juomalasi
Yöpöydän virkaa toimittaa puinen jakkara. Juomalasi on Ferm Livingin Ripple.

Ilse Crawfordia lainaten, Connie on priorisoinut niiden tilojen sisustamisen, joissa viettää eniten aikaa – kotiinsa hän kelpuuttaa vain esineitä, jotka aidosti tuovat hänelle iloa. Kysyttäessä, mitä koti merkitsee hänelle, Connie kertoo viehättyvänsä tiloista, jotka tuntuvat aidoilta ja persoonallisilta. Hänen kotinsa onkin täynnä rakkaita muistoja.

”Koti on siellä, missä rakkaimpani ovat. Kodistamme on hiljalleen muodostunut oma yksityinen taidegalleriamme. Siellä näkyvät elämän varrella saamamme opit sekä yhteiset seikkailumme ja kiinnostuksenkohteemme aina kirjapinoista ja seinälle ripustetusta taiteesta suosikkirannoiltamme keräämiimme pikkukiviin, joita käytän paperipainoina.”

Inspiroidu tyylistä

Ferm Living
Vuelta-valaisin
Carl Hansen & Søn
CH24-tuoli
Ferm Living
Calm-tyyny
Ferm Living
Flow-kannu
Ferm Living
Scenery-muistitaulu
Vitra
Eames Lounge Chair
Ferm Living
Dry-tyyny
Ferm Living
Ripple-juomalasit

Katso myös:

Kaikki Ferm Livingin tuotteet >
Uutuudet Finnish Design Shopissa >

Toimitus: Emmi Ratilainen Kuvat: Kensington Leverne Tuotanto: Ferm Living

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Vielä ehdit – tilaa joululahjat viimeistään 19.12. klo 12!

Löydä lahjat

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan