Muotoilija, joka rakasti tekniikkaa – Richard Sapperin kynästä syntyi niin autoja kuin läppäreitä

Saksalais-italialaisen Richard Sapperin uraa siivitti loputon kiinnostus tekniikkaa kohtaan. Viime vuosisadan merkittävimpien teollisten muotoilijoiden kaartiin lukeutuvan Sapperin innovaatioihin kuuluvat muun muassa Artemiden Tizio-valaisin, Alessin vesipannu 9091 sekä Lenovon ThinkPad-tietokoneet.

Artemide Tizio pöytävalaisin
Richard Sapper kehitti Artemiden Tizio-pöytävalaisille kekseliään vastapainomekanismin. Tizio voitti Compasso d'Oro -muotoilupalkinnon vuonna 1979.

HARVA MUOTOILIJA on suunnitellut tuotteita yhtä laajalla skaalalla kuin saksalais-italialainen Richard Sapper. Tekninen ongelmanratkaisu laadukkaan muotoilun avulla oli Sapperin intohimo ja kantava teema koko hänen lähes 60-vuotisen uransa ajan.

Vuonna 1932 syntyneen Sapperin laaja-alainen kiinnostus maailmaa kohtaan kävi ilmi jo hänen yliopisto-opinnoissaan: hän luki Münchenin yliopistossa sekä filosofiaa, anatomiaa, tekniikkaa että liiketaloutta. Myös Sapperin ainutlaatuisuus suunnittelijana piili siinä, millaisella varmuudella ja kekseliäisyydellä hän yhdisteli muotoilun ja tekniikan eri ulottuvuuksia.

Richard Sapper
Münchenin yliopistossa monialaisesti opiskellut Richard Sapper toimi myöhemmin opettajana useissa korkeakouluissa ympäri maailman.
Siemens Grillo puhelin
Yhdessä Marco Zanuson kanssa suunniteltu, vuonna 1965 ilmestynyt Siemensin Grillo oli maailman ensimmäinen simpukkapuhelin.
Brionvega Doney 14 televisio
Brionvegan Doney 14 oli yksi varhaisimmista tuotantoon otetuista matkatelevisioista. Myös tämä laite syntyi yhteistyössä Marco Zanuson kanssa.

Autovalmistaja Daimler Benzin stylistinä uransa aloittanut Sapper muutti Münchenistä Milanoon vuonna 1958 työskennelläkseen arkkitehti Gio Pontille. Vuotta myöhemmin hän perusti kaupunkiin oman toimistonsa ja suunnitteli saman tien ensimmäisen Compasso d'Oro -palkitun tuotteensa, Lorenzin Static-pöytäkellon.

Sittemmin palkintoja kertyi vielä 10 lisää. Samalla käynnistyi myös pitkä yhteistyö elektroniikan alalla arkkitehti-muotoilija Marco Zanuson kanssa; sen hedelmiä olivat muun muassa varhainen matkatelevisio Doney 14, kompakti TS502-radio sekä maailman ensimmäinen simpukkapuhelin Grillo.

Artemidelle suunnitellusta Tiziosta tuli yksi kaikkien aikojen myydyimmistä työvalaisimista.

Seuraavina vuosikymmeninä Sapper työskenteli tiiviisti niin huonekalujen ja valaisinten, autojen ja laivojen, tietotekniikan ja elektroniikan kuin keittiötarvikkeiden ja astioiden parissa. Vuonna 1972 ilmestyneestä, Artemidelle suunnitellusta Tizio-pöytävalaisimesta tuli yksi kaikkien aikojen myydyimmistä työvalaisimista, ja 1978 alkanut yhteistyö Alessin kanssa poiki lisää designklassikoita, esimerkiksi maineikkaan 9090-espressokeittimen ja 9091-vesipannun.

• Lue myös: Alessi esittelee ikoniset 9090- ja La conica -espressopannut värikkäinä alkuperäisversioina >

Richard Sapper
Sapper palkattiin IBM:n teollisen muotoilun pääkonsultiksi vuonna 1980, ja uransa viimeiset vuosikymmenet hän työskenteli aktiivisesti tietotekniikan parissa.
Lenovo ThinkPad tietokone
ThinkPad-tietokoneiden yksinkertainen punamusta ulkoasu on pysynyt samankaltaisena vuonna 1992 ilmestyneestä ensimmäisestä mallista alkaen.
Alessi Vesipannu 9091
Sapper suunnitteli italialaiselle Alessille muun muassa harmonisesti soivan 9091-vesipannun ja Compasso d'Oro -palkitun 9090-espressopannun.

Vuonna 1980 Sapper palkattiin IBM:n teollisen muotoilun pääkonsultiksi, ja uransa jälkimmäiset vuosikymmenet hän työskenteli aktiivisesti tietotekniikan parissa. Sapperin kynästä syntyi myös legendaarisen ThinkPad-läppärisarjan ulkoasu: musta, kulmikas ulkokuori ja näppäimistön keskelle sijoitettu kirkkaanpunainen tappihiiri. Sapper jatkoi ThinkPadien parissa vielä pitkälti yli 70-vuotiaana, kun sarja siirtyi IBM:ltä Lenovolle vuonna 2005.

Suunnittelutyön lisäksi Sapper oli kiinnostunut muotoilusta myös teoreettisemmalla tasolla. Hän toimi luennoitsijana useissa yliopistoissa aina Buenos Airesista Pekingiin, ja ideoi yhdessä italialaisarkkitehti Gae Aulentin kanssa uudenlaisia urbaaneja liikennemalleja suurkaupunkien ruuhkien vähentämiseksi. Yksi tutkimustyön huipentumista oli vuonna 2000 ilmestynyt taitettava kaupunkipyörä Zoombike.

Suunnittelutyön lisäksi Richard Sapper oli kiinnostunut muotoilusta myös teoreettisemmalla tasolla.

”Aika on yksi harvoista asioista, joka voi viime kädessä osoittaa esineen todellisen laadun”, kiteytti Sapper aikoinaan.

Aika on osoittanut, että Sapper todellakin suunnitteli laatua. Vaikka useilla hänen töistään alkaa olla ikää jo useita vuosikymmeniä, ovat monet niistä tuotannossa tänäkin päivänä – ja varsin moni ei näytä ikääntyneen päivääkään.

Richard Sapper

Kuka: Richard Sapper

  • Syntyi Münchenissä 1932, kuoli Milanossa 2015.
  • Opiskeli Münchenin yliopistossa ja toimi myöhemmin opettajana mm. Yalen yliopistossa, Wienin taideteollisessa korkeakoulussa, Milanon Domus Academyssa, Pekingin taideteollisessa keskusakatemiassa, Buenos Airesin yliopistossa ja Lontoon Royal Academy of Arts -yliopistossa.
  • Tunnetuimpia tuotteita: Kartellin K1340-tuoli (1964), Brionvegan Algol-televisio (1964) ja TS502 radio (1965), Siemensin Grillo-puhelin (1965), Artemiden Tizio-valaisin (1972), Alessin espressopannu 9090 (1978) ja vesipannu 9091 (1983), Knollin Sapperchair (1979), IBM:n ja Lenovon ThinkPad-tietokoneet (vuodesta 1992), Elettromontaggin Zoombike (2000), Magisin Tosca-tuoli (2007).
  • Tärkeimpiä tunnustuksia: 11 Compasso d'Oro -palkintoa, Raymond Loewy -säätiön Lucky Strike -palkinto, Royal Society of Arts -järjestön kunniajäsen, Pohjois-Carolinan yliopiston kunniatohtori, Saksan muotoiluneuvoston elämäntyöpalkinto, Saksan valtion ansioristi.

Katso myös:

Richard Sapperin suunnittelemia tuotteita >

Teksti: Nora Uotila Kuvat: Suvi Kesäläinen, Richard Sapper ja valmistajat

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje, niin kuulet heti uusista Design Stories -jutuista!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan