Fiskarsin sakset täyttävät vuosia – arjen ikisuosikki on jo 55-vuotias

55 vuotta sitten Fiskars toi markkinoille maailman ensimmäiset muovikahvaiset sakset. Nykyisin oranssit klassikkosakset ovat yksi kaikkien aikojen tunnistetuimmista suomalaisista designikoneista. Kansainvälisesti saksia on myyty jo yli miljardi paria.

Fiskarsin Classic-yleissakset
Tunnistettavat oranssit sakset liittyvät vahvasti lukemattomien ihmisten arkeen ja muistoihin.

VUONNA 2022 Fiskars juhlistaa ikonisten oranssikahvaisten Classic-saksien 55-vuotista taivalta. Kestävät ja korkealaatuiset yleissakset syntyivät Fiskarsin kylässä jo vuonna 1967, kun yritys halusi valmistaa muovista entistä ergonomisempia kahvoja. Uudet sakset olivat käytännöllisiä ja mukavia käyttää, mutta sen lisäksi myös kilpailukykyisiä – uusi innovaatio toi laadukkaat sakset kaikkien saataville.

Vielä tänäkin päivänä, Euroopassa myytävät Classic-sakset valmistetaan ja testataan Fiskarsin omalla Billnäsin tehtaalla Suomessa. Ennen kuin sakset matkaavat ihmisten koteihin ympäri maailman, jokainen leikkuupari testataan käsin korkeimpien laatu-, mukavuus- ja suorituskykyvaatimusten takaamiseksi.

Suosikkisaksien valmistusta Fiskarsin tehtaalla 1970-luvulla. Leikkuutyökalun jättimenestys ohjasi koko yhtiön toimintaa uuteen suuntaan.
Klassikkosaksia on päivitetty vuosien varrella jatkuvan tuotekehityksen myötä. Esimerkiksi kahvojen välissä oleva nystyrä on jätetty mallista pois.

Maailman ensimmäiset muovikahvaiset sakset ovat ihastuttaneet paitsi keveydellään, myös helppokäyttöisyydellään, ergonomiallaan sekä leikkaustehollaan. Classic-saksien menestys perustuukin pitkäjänteiseen tuotekehitykseen ja laadukkaisiin materiaaleihin. Terien leikkauskulma ja tarkka teroitus varmistavat, että sakset leikkaavat koko pituudeltaan, tasaisesti ja siististi. Saksien terät on valmistettu ruostumattomasta teräksestä, ja ne on viimeistelty kuudella erillisellä hionnalla.

Kaikkien tuntemat aurinkoisen oranssit kahvat valmistetaan kovasta ja testatusta muovista. Kädensijan muotoilu on suunniteltu siten, että sakset istuvat täydellisesti käteen ja tukevat leikkaustoimintoa. Terän ja kahvan välinen liitos on kestävä ja hygieeninen – teriä yhdistävän ruuvin voi vaivatta poistaa, mikä helpottaa puhdistamista.

Classic-sakset askartelussa
Fiskarsin Classic-sakset sopivat kaikenlaiseen leikkaamiseen. Terien kuusi hiontaa takaavat hyvän leikkaustuloksen niin jokapäiväisissä askareissa, keittiössä, ompelussa kuin askartelussa.
Saksien ainutlaatuinen oranssi sävy on onnellisen sattuman tulosta.

Mistä saksien kuuluisa oranssi sitten juontaa juurensa? Ensimmäiset sakset valmistettiin samassa tehtaassa kuin tuotannossa olleet Fiskarsin mehupuristimet. Yhteen tehtaan koneista oli jäänyt hieman oranssia muovia, joka päätettiin säästeliäisyyden hengessä käyttää sen sijaan, että koneeseen olisi vaihdettu alun perin saksille tarkoitettu musta muovi. Lopulta henkilökunnan keskuudessa järjestettiin äänestys saksien sävystä – nyt jo ikoniksi noussut oranssi väri voitti!

Suomalaisen muotoilun tunnetuin tuotos kuuluu myös MoMAn eli New Yorkin Modernin taiteen museon kokoelmaan.
Fiskarsin ReNew isot yleissakset, 25 cm
Nykyisin Fiskarsilla on vaikuttava saksien tuotesarja, josta löytyy sopiva malli kaikkiin leikkaustarpeisiin – uusimpana ympäristöystävällinen ReNew-kokoelma.

Vuonna 2021 Fiskars esitteli uuden lisän saksiperheeseen: kierrätetyt ReNew-sakset, jotka syntyivät kunnioituksesta luontoa kohtaan sekä halusta löytää ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja kotiin. ReNew-sakset on valmistettu kierrätetyistä ja uusiutuvista materiaaleista, jotka ovat lisäksi täysin uudelleenkierrätettäviä. Saksien kahvat ovat biokomposiittia ja terät ruostumatonta kierrätysterästä.


Tiesitkö tämän klassikkosaksista?

  • Fiskars oli ensimmäinen yritys, joka aloitti vasenkätisten ergonomisten saksien massatuotannon vuonna 1972. Vasenkätisten sakset tunnistaa punaisesta väristä.
  • Vuonna 2003 Fiskarsin saksien oranssista väristä tuli rekisteröity tavaramerkki, mikä tarkoittaa sitä, että oranssia väriä saa käyttää vain Fiskarsin valmistamissa leikkuutyökaluissa.
  • Kaikki Fiskarsin sakset äänitestataan. Testaajat pitävät huolen, että tehtaalla valmistuvista Fiskars-saksista lähtee laatusaksille ominainen, tasainen ääni, jonka kuulee leikatessa terien kärkeen asti. 

Muista myös nämä: 

Fiskars
Vasenkätiset Classic-sakset
Fiskars
ReNew-askartelusakset
Fiskars X Iittala
OTC Pampula -sakset
Fiskars
Lastensakset
Fiskars
Functional Form -yleissakset
Fiskars
Classic-keittiösakset
Fiskars
Lasten ensisakset
Fiskars
ReNew-kynsisakset

Katso myös:

Kaikki Fiskarsin tuotteet >

Toimitus: Sarianna Määttänen Kuvat: Fiskars, Johanna Myllymäki

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje, niin kuulet heti uusista Design Stories -jutuista!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan