Alvar Aallon klassikkotuolit valittiin Bob W -huoneistohotellin sisustukseen

Alvar Aalto suunnitteli 1930-luvun alussa useita taivutetusta puusta ja vanerista valmistettuja tuoleja. Artekin valmistamat klassikkotuolit löytyvät myös keväällä 2021 avautuvasta Bob W -huoneistohotellista, jonne tuolit hankittiin – kiertotalouden hengessä – Francklyn kautta käytettyinä.

Artek tuoli 66
Artekin 66-tuoleissa hyödynnetään Aallon huonekalusuunnitelmille merkittäväksi vakiokomponentiksi muodostunutta L-jalkaa.

MONI ALVAR AALLON 1930-luvun alussa suunnittelemista puuhuonekaluista valmistettiin alun perin osaksi Viipurin kaupunginkirjaston sisustusta. Aallon kolmijalkainen, pinottava jakkara 60 on kenties yksi tunnetuimmista Viipurin kirjaston sisustuksessa käytetyistä kalusteista.

Tunnetuksi jakkaran tekee erityisesti sen jaloissa käytetty patentoitu taivutusmenetelmä, L-jalka, jonka Aalto kehitti yhteistyössä puuseppä Otto Korhosen kanssa. Tekniseltä toteutukseltaan L-jalka oli vallankumouksellinen aikansa muotoilumaailmassa, ja se patentoitiin 1930-luvulla Suomen lisäksi myös ulkomailla.

L-jalan keksimisen myötä Aalto alkoi myös suunnitella erilaisia tuolivariaatioita jakkaran rinnalle. Viipurin kirjasto valmistui lokakuun 13. päivä vuonna 1935, ja siihen mennessä Aalto suunnitteli myös nykyään nimillä 65, 66 ja 68 tunnetut tuolit, jotka löysivät paikkansa niin kirjaston lukusalista, lainausosastolta, sanomalehtisalista, virastohuoneista kuin myös lasten osastolta.

Viipurin kirjasto
Viipurin kirjasto valmistui lokakuun 13. päivä vuonna 1935, ja vain pari päivää sen jälkeen Alvar ja Aino Aalto perustivat yhdessä yhteistyökumppaniensa Maire Gullichsenin ja Nils-Gustav Hahlin kanssa Artekin.
Alvar Aalto
Jakkaroiden ja tuolien lisäksi Alvar Aalto suunnitteli Viipurin kirjastoon myös pöytiä sekä muita kalusteita.
Artek tuoli 66
Suuri osa Artekin huonekaluista, kuten Aallon tuoli 66, valmistetaan edelleen Kaarinan Liittoisissa sijaitsevassa huonekalutehtaassa.

Bob W etsii käytettyjä Artekin tuoleja

Aallon Viipurin kirjastoon suunnittelemat tuolit valittiin myös suomalaisen Bob W:n uuteen huoneistohotelliin Helsingin keskustaan. Vuonna 1902 rakennettuun taloon remontoidaan parikymmentä erikokoista huoneistoa, joiden sisustamisessa hyödynnetään kiertotaloutta. Studio Joanna Laajiston laatimien suunnitelmien mukaisesti Bob W aikoo hankkia vähintään kaksi käytettyä designhuonekalua jokaista huoneistoa kohti.

Alvar Aallon suunnittelemat tuolit valittiin myös suomalaisen Bob W:n uuteen huoneistohotelliin Helsingin keskustaan.

Tavoitteensa saavuttamiseksi Bob W yhdisti voimansa Francklyn kanssa, joka on Finnish Design Shopin vuonna 2019 lanseeraama käytetyn designin markkinapaikka verkossa. Yhteiskampanjan tavoitteena on hankkia yhteensä noin 120 tuoliklassikkoa – erityisesti Alvar Aallon 1930-luvulla suunnittelemia ja Artekin valmistamia 65-, 66- ja 69-tuoleja. Tämän artikkelin kirjoitushetkellä Bob W on onnistunut hankkimaan jo liki puolet tavoitteestaan!

Bob W majoitus Helsinki
”Ihan joka päivä ei tule vastaan projektia, jossa tarvitaan toista sataa vintagetuolia, mutta tämä on mielenkiintoinen uusi tapa hyödyntää alustaamme ja lähdimme ilolla mukaan”, sanoo Francklyn Sales Manager Lotta Kuuteri.
Niko Karstikko Bob W
Bob W:n toinen perustaja ja toimitusjohtaja Niko Karstikko uskoo kiertotalouden ja designin yhdistämiseen.
Bob W majoitus Helsinki
Bob W pyrkii haastamaan ajattelua, että kaikki pitäisi aina hankkia uutena. Yrityksen tavoitteena on pienentää yhden huoneistohotellissa vietetyn yön hiilijalanjälkeä aina nollaan asti.

Tallinnassa ja Helsingissä toimiva Bob W haluaa omalla esimerkillään haastaa myös muita majoitusalan toimijoita kiertotalouden ja kestävän kehityksen pariin. Bob W:lle on tärkeää panostaa kiertotalouteen entistä vahvemmin myös tulevaisuudessa.

”Majoitustoimintaa voi harjoittaa designiin keskittyen niinkin, että hyödyntää kiertotaloutta, sillä sen avulla pystyy pienentämään hiilijalanjälkeä. Tottakai tässä on haastetta: kun hankintalistalla on toista sataa tuolia, olisi varmasti helpointa ostaa ne uusina. Tästä huolimatta aiomme kehittää kiertotalouden hyödyntämistä jatkossakin. Tämä tuolien ostohan on vasta pieni toimi”, kertoo Niko Karstikko, Bob W:n toimitusjohtaja ja toinen perustajista.

”Majoitustoimintaa voi harjoittaa designiin keskittyen niinkin, että hyödyntää kiertotaloutta.”

Bob W:lle tärkeitä arvoja ovat paikallisuus, kestävä design sekä ekologisuus. Arvot näkyvät tuolikampanjassakin: Bob W pyrkii hankkimaan tuolit ensisijaisesti pääkaupunkiseudulta ja sen lähialueilta, jolloin yksittäisiä tuoleja ei tarvitse kuljettaa eri puolilta Suomea. Artekin tuoleihin päädyttiin niiden ajattomuuden, kestävyyden ja kiehtovan historian vuoksi. Arvoista ekologisuus toteutuu hankkimalla käytettyjä huonekaluja uusien sijaan.

Franckly x Bob W kampanja
Bob W etsii erityisesti Alvar Aallon 1930-luvulla suunnittelemia ja Artekin valmistamia 65-, 66- ja 69-tuoleja.
Franckly Artekin tuolit
Artekin jakkarat, tuolit ja pöydät ovat ajattomia ja kestäviä paitsi materiaalinsa myös muotoilunsa puolesta.

”Tuolin pitää kestää katsomista ja istumista vuodesta toiseen. Kun näemme muotoilussa arvoa ja laatua, haluamme silloin pitää huonekalusta huolta. Jos vikoja tulee, korjaamme ne, ja näin tulemme ylläpitäneeksi ajattomuutta”, Karstikko sanoo.

Bob W haluaa keskittää toimintansa ympäristön hyväksi myös kokonaisvaltaisesti, sitoutumalla jokapäiväisessä toiminnassaan muun muassa kierrätykseen sekä hiilijalanjäljen pienentämiseen. Sitoutumalla ajattoman ja kestävän designin hankkimiseen Bob W myös auttaa ymmärtämään kiertotalouden luomia mahdollisuuksia nykyistä laajemmin.

Franckly x Bob W -kampanja
Myy Artekin valmistama 65, 66 tai 69-tuoli Bob W:lle Francklyn kautta – rakastettu tuoliklassikko saa uuden elämän helsinkiläisen huoneistohotellin sisustuksessa.

Tuolikampanja:

Myy Francklyn kautta käytetty Aallon 65-, 66- ja 69-tuolisi helsinkiläiselle huoneistohotelli Bob W:lle 13.4.2021 mennessä. Samalla kun tienaat rahaa ja säästät ympäristöä, osallistut myös arvontaan, jossa voit voittaa kahden yön miniloman ja hienon, Michelin-tähdellä palkitun Kim Mikkolan suunnitteleman illallisen kahdelle Bob W:n kattohuoneistossa.

Etu majoituksesta:

Kun varaat Bob W:n kautta majoituksen 31.5.2021 mennessä, saat Francklyn seuraajana 5 % alennuksen käyttämällä koodia FRANCKLY. Bob W arpoo lisäksi kaikkien alennuskoodia käyttäneiden kesken 3 kappaletta Artekin 60- tai E60-jakkaroita.

Katso myös:

Franckly x Bob W -yhteiskampanja >
Varaa majoitus Bob W:n sivuilta bobw.co >

Teksti: Elina Tuokko Kuvat: Artek ja Bob W

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Vielä ehdit – tilaa joululahjat viimeistään 19.12. klo 12!

Löydä lahjat

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan