Yrjö Kukkapuron ateljee on rajaton inspiraation lähde

Yrjö Kukkapuron ja taidegraafikko Irmeli Kukkapuron kotina ja työtilana vuosikymmenten ajan toiminut Ateljee Kukkapuro on kansainvälinen nähtävyys. Design Storiesilla oli ilo vierailla ateljeessa ja kuulla Yrjö Kukkapuron elämäntyöstä sekä tilan ja yhteistyön merkityksestä luovuudelle.

ATELJEE KUKKAPURO PIILOUTUU ohikulkijoiden katseilta yksityiseen pähkinälehtoonsa Kauniaisissa. Kaartuvan purjemaisen katon alla muotoilija Yrjö Kukkapuro ja taidegraafikko Irmeli Kukkapuro ovat asuneet ja työskennelleet vuosikymmeniä rinnakkain, toistensa luovuutta ruokkien. Vuonna 1969 valmistuneessa ateljeessa muotonsa ovat saaneet lukuisat Kukkapuron tuolit, joissa jäljittelemätön muotokieli yhdistyy ihanteelliseen ergonomiaan.

Arkkitehtonisesti kiinnostava rakennus piirtää kuvaa 1960-luvun innovatiivisista ihanteista. Samalla se peilaa kiehtovalla tavalla Kukkapuron elämäntyötä muotoilijana. Oman ateljeen suunnittelutyö ajoittui kiihkeään ”lasikuituvaiheeseen”. Tämän aikakauden tuoleissa Karusellista Saturnukseen on kuorimainen rakenne, jossa lasikuidusta valettu runko yhdistyy metallijalkaan ja nahkaverhoiluun. Samanlaisen veistoksellisen kuorirakenteen Yrjö Kukkapuro olisi halunnut myös Ateljee Kukkapuroon. Rakennukset ensimmäiset pienoismallit tehtiinkin lasikuidusta. Ultramoderni ateljeerakennus syntyi yhteistyössä Eero Paloheimon kanssa ja katettiin hänen ehdotuksestaan lopulta edullisemmalla betonikatolla.

Painovoimaa uhmaava, kolmen pisteen varassa lepäävä katto antaa rakennukselle tunnusomaisen veistoksellisen muodon. Olennaista on myös yhteys luontoon. Pohjoispuolen lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista avautuu näkymä luonnontilaiseen veistospuutarhaan, jossa Kain Tapperin, Kari Huhtamon ja monen muun nykytaiteilijan teosten rinnalla kukkivat keväisin tuhannet valkovuokot.

Vuonna 1969 valmistunut Ateljee Kukkapuro herätti heti kansainvälistä kiinnostusta.

Vastavalmistunut Ateljee Kukkapuro herätti heti kansainvälistä kiinnostusta. Vuosikymmeniä myöhemmin sitä tullaan yhä katsomaan ympäri maailmaa. Kukkapuroille itselleen se on jokapäiväisen elämän paikka. Ateljeen kumpuilevan katon alla on asuttu, juhlittu ja tehty töitä vuosikymmeniä. Vaikka Kukkapurojen koti on nykyään naapurissa, työskentely ateljeessa jatkuu – 200-neliöisen tilan täyttäneiden klassikoiden ja prototyyppien joukkoon ilmestyy edelleen myös uusia tuolimalleja.

Yrjö Kukkapuro, kertoisitko millaiset toiveet ja tarpeet ohjasivat Ateljee Kukkapuron suunnittelua?
”USA:ssa ja Manner-Euroopassa monet taiteilijat ja arkkitehdit asettuivat 1960-luvulla asumaan ja työskentelemään tyhjiin teollisuushalleihin. Ilmiöstä inspiroituneina mekin toivoimme alun perin löytävämme vanhan navetan tai kaarihallin, jossa voisimme työnteon lisäksi myös asua. Kun sopivaa rakennusta ei löytynyt, Irmelin isä ehdotti, että rakennuttaisimme oman ateljeemme heidän tontilleen Kauniaisiin.

Irmelin kanssa määrittelimme, että 200-neliöinen studiohuone olisi sopivan kokoinen tila sekä asumiseen että työskentelyyn. Yhtäkään väliseinää ei Ateljee Kukkapuroon alun perin rakennettu, ja taisipa meillä olla myös Suomen ensimmäinen saarekkeellinen avokeittiö. Jossakin vaiheessa tyttäremme Isa tosin sitten toivoi omaa huonetta, jolloin rakensimme hänelle sellaisen. Ne seinät on kuitenkin jo aikoja sitten purettu.

”Suunnittelin ateljeen yhdessä Eero Paloheimon kanssa tällaiseksi vähän sattumalta. Inspiraatio tuli enimmäkseen minulta, tekninen osaaminen Eerolta.”

Suunnittelin ateljeen yhdessä ystäväni Eero Paloheimon kanssa tällaiseksi vähän sattumalta. Inspiraatio tuli enimmäkseen minulta, tekninen osaaminen Eerolta. Toiveenani oli veistoksellinen rakennus, jossa olisi lasikuitutuoleistani tuttu kuorimainen rakenne. Karuselli-tuolistani inspiroituneena Eero sitten keksi rakentaa katon kolmen pisteen varaan. Olisin halunnut kolmen sentin paksuisen lasikuitukaton, mutta Eero totesi sen tulevan niin kalliiksi, ettei meillä olisi siihen varaa. Katto valettiin sitten betonista, joka ei maksanut käytännössä muuta kuin kahden viikon muotinrakentamisen kustannukset. Siitä tuli hieno, vaikka vähän kyllä alussa jännitin, miten se kestää. Yli 50 vuotta se on nyt jo siinä ollut.”

Urasi muotoilijana on jatkunut vuosikymmeniä ja jatkuu edelleen. Mistä ammennat inspiraatiosi yhä uudelleen ja uudelleen?
”Kyllä se on tämä ateljee, joka inspiroi aina vain. En ole koskaan joutunut pakottamaan itseäni suunnittelemaan. Kun tulen tänne, niin ajatukset lakkaavat heti pyörimästä ja suuntautuvat luovaan työhön. Prototyyppien ja valmiiden tuotteiden ympäröimänä mielessäni syntyy koko ajan uusia ideoita. Olen onnekas, koska vuodet eivät ole vaikuttaneet ajatteluuni. Tulen tänne edelleen joka päivä työskentelemään.”

”Kun ergonomisen suunnittelutavan oivaltaa, linjat tulevat itsestään. Hyvästä istumisesta ei voi livetä, vaikka tietysti myös estetiikalla on osansa hyvässä muotoilussa.”

Olet suunnitellut ergonomisia tuoleja urasi alkuajoista lähtien. Miten kiinnostuit ergonomiasta alun perin?
”Ergonomiasta löysin oman juttuni jo opiskeluaikoinani Ateneumissa, Taideteollisessa oppilaitoksessa. Kun sisustusarkkitehti Olli Borg kertoi meille luennollaan ruotsalaisen tohtori Bengt Åkerblomin selkätutkimuksesta, juoksin ulos luokasta ja sanoin oivaltaneeni, miten pitää suunnitella. Huonekalumuotoilussa pitää olla argumentteja, kauniit muodot eivät yksin riitä. Ergonomia on ohjannut työtäni siitä lähtien. Kun ergonomisen suunnittelutavan oivaltaa, linjat tulevat itsestään. Hyvästä istumisesta ei voi livetä, vaikka tietysti myös estetiikalla on osansa hyvässä muotoilussa.”

Ergonomia ohjaa suunnitteluasi ja sinulla on oma, tunnistettava kädenjälkesi, mutta oletko pohtinut, millainen on suhteesi trendeihin?
”Jälkikäteen olen huomannut olleeni todella trendikäs. Kun lasikuitu oli vuosikymmenen ihmemateriaali 1960-luvulla, elin itsekin kiihkeää lasikutuvaihetta. Lasikuitua pidettiin tuohon aikaan ekologisena materiaalina, koska se on kestävää ja helposti korjattavissa.

Kun ekologinen ajattelu tuli 1970-luvulla mukaan voimakkaammin, ryhdyin suunnittelemaan tuoleja kotimaisesta vanerista. Seuraavan vuosikymmenen postmodernistisessa ilmapiirissä koristetyypit tulivat mukaan ergonomian rinnalle. Tässähän alan suorastaan miettiä, olenko sittenkin ollut pelkkä muodin seuraaja.”

Karuselli-tuoli on kansainvälisesti tunnetuin tuolisi. Kertoisitkö miten tuoli sai muotonsa ja millainen vaikutus sen saamalla huomiolla on ollut sinulle?
”Olin jo vuosia haaveillut Karusellin kaltaisen kokovartalotuolin suunnittelemisesta. Karusellin muoto syntyi likistämällä kanaverkkoa omaa vartaloani vasten. Vuoden verran hioin tuolin muotoa kanaverkosta ja kipsistä veistämällä, kunnes sain säästetyksi riittävästi rahaa, jotta pystyin hankkimaan lasikuitua.

”Karuselli-tuolin muoto syntyi likistämällä kanaverkkoa omaa vartaloani vasten.”

Karuselli-tuoli lanseerattiin Kölnin huonekalumessuilla vuonna 1965 ja se teki minusta 28-vuotiaana saman tien kansainvälisesti kuuluisan muotoilijan. Tuolia esiteltiin 30 ammattilehdessä ympäri maailmaa. Olihan se jännittävää, kun messuilla viereinen Italian osasto seurasi häpeän vallassa Karusellini suosiota. Itse olin huomiosta hiukan hämmentynyt, koska en minä Karusellissa ulkomuotoa ajatellut vaan istuinmukavuutta ja ergonomiaa.”

Entä millaisia tarinoita Ateljee-sarjan tuotteisiin ja Remmi-nojatuoliin liittyy?
”Ateljee-sarjan idea syntyi, kun katselin hetekaa ja päätin tehdä sohvan ja nojatuolin, joissa hyödyntäisin sen rakennetta. Siitä se sitten yksi kaunis kerta syntyi vuonna 1964. Hetekan tapaan sohvassa ja tuolissa on putkirunko, mutta jousien sijaan pohjassa on vyöt, joiden päällä on pehmeät tyynyt. Ateljeesta tulikin sitten melkoinen kuuluisuus ja sen myötä tulin noteeratuksi kansainvälisenä muotoilijana jo ennen Karusellin maailmanvalloitusta. New Yorkin MoMA hankki Ateljeen silloin kokoelmaansa.

Metalliputki on ollut aina yksi perusraaka-aineistani. Myös 1970-luvulla suunnittelemani Remmi-nojatuolin runko on metalliputkea. Remmiä suunnitellessani olin veistänyt loputtomiin lasikuitumalleja ja niiden sijaan halusin tehdä karun putkituolin. Niin sitten yhtäkkiä piirsin putkirungon, jonka päälle suunnittelin säkistä tyynyt. Siitä se sitten alkoi kehittyä. Voi kai sanoa, että Remmi syntyi siitä tarpeesta, etten enää iljennyt suunnitella lasikuidusta.”

Olette työskennelleet vaimosi, Irmeli Kukkapuron, kanssa saman katon alla ateljeen valmistumisesta lähtien. Mikä merkitys tällä yhteistyöllä on ollut työllesi muotoilijana?
”Tapasimme Irmelin kanssa opiskeluaikoina samalla Ateneumin vuosikurssilla ja olemme tehneet töitä rintarinnan siitä lähtien. Hänellä on pettämätön värin ja muodon taju ja kyllä minun väriajatteluni on häneltä lähtöisin.

Oma tapani tehdä on hyvin asiallista ja estetiikkani nousee käytännöstä ja ergonomiasta. Irmeli sen sijaan tekee töitä mielikuvituksen varassa. Se piristää myös omaa tekemistäni jonkun verran, jos hän esimerkiksi ihmettelee, onko välttämätöntä suunnitella niin suoraviivaisesti. Irmelin vaikutus työhöni on korvaamaton.”

Katso myös:

• Yrjö Kukkapuron suunnittelemat tuotteet >

Teksti: Selina Vienola Kuvat: Annabelle Antas