Margrethe Odgaardin töissä pääosassa ovat värit

Tanskalainen muotoilija Margrethe Odgaard on paneutunut suunnittelussaan väreihin ja kuvioihin. Hän tietää, että teemme monia ostopäätöksiä puhtaasti värin perusteella.

Margrethe Odgaard potretti

Kuka?

• Tanskalainen tekstiilisuunnittelija Margrethe Odgaard (s. 1978) keskittyy työssään väreihin, kuvioihin ja tuntoaistimuksiin.
• Opiskellut Tanskan kuninkaallisessa taideakatemiassa sekä Yhdysvalloissa Rhode Island School of Designissa.
• Sai vuonna 2016 Torsten ja Wanja Söderbergin palkinnon. Palkintosumma oli miljoona Ruotsin kruunua.
• Oma studio vuodesta 2013. Töitä on muun muassa Georg Jensenin, Muuton, Ikean, Hayn ja Skagerakin mallistoissa.

Muuto Ripple
Muuton puuvillaisessa Ripple-torkkupeitossa on mielenkiintoinen pintarakenne.

Kuinka värit tulivat elämääsi?
Olen aina hahmottanut maailmaa värien ja kuvioiden kautta. Jo lapsena piirsin paljon, mutta minua kyllästyttivät söpöt prinsessat ja puput. Niiden sijaan piirtelin ja väritin abstrakteja kuvioita. Opiskeluvuosina värien merkitys vahvistui. Löysin vähän aikaa sitten päiväkirjamerkintäni noilta ajoilta: ”Mitä jos omistaisin elämäni väreille? Nostaisin niiden arvostusta ja ottaisin värit suunnitteluprosessini lähtökohdaksi?”

Margrethe Odgaard
Margrethe Odgaard haluaa työstää ideoita käsin.

Miten tulit valinneeksi tekstiilisuunnittelun?
Aloittaessani opinnot Tanskan kuninkaallisessa taide­akatemiassa pääaineeni oli muotisuunnittelu. Olin hyvin nuori enkä ollut kiinnittänyt lainkaan huomiota tekstiileihin. Ehkä se johtui siitä, että tekstiilit ovat niin vähän esillä tanskalaisessa mediassa. Opiskellessani tajusin, että vaatteita enemmän minua kiinnosti kankaiden laatu, värit ja kuviot. Vaihdoin opintojen loppupuolella tekstiilisuunnittelun pääaineekseni.

Popsicles
Odgaardin vuonna 2013 kehittelemä Popsicles-värijärjestelmä, jota hän käyttää töissään.

Onko väri sinulle muotoja tärkeämpää?
Mielestäni muodot ja värit ovat yhtä tärkeitä. Mutta muotoilumaailmassa niin ei ajatella, vaan muotoa pidetään tärkeämpänä. Väri koetaan usein naiselliseksi ja keinotekoiseksi, pelkäksi koristeelliseksi pinnaksi.

Mielestäni muodot ja värit ovat yhtä tärkeitä.

Millainen merkitys väreillä on muotoilussa?
Olen halunnut keskittyä tuomaan esiin niiden tärkeyden. Yhdessä kuluttajatutkimuksessa paljastui, että ihminen tekee ostopäätöksensä alitajuisesti 90 sekunnissa ja 62–90 prosenttia valinnoista perustuu puhtaasti väriin. Kun ihmisiltä kysytään, miten paljon väri vaikuttaa heidän ostopäätöksiinsä, liki 85 prosenttia vastaajista arvioi, että värin merkitys päätöksessä on enemmän kuin puolet. Värillä on siis väliä!

Skagerak Reykjavik-daybed
Reykjavik-päiväpedin Odgaard suunnitteli yhdessä muotoilija Chris L. Halstrømin kanssa.

Mitä väri oikeastaan on?
Väri on pohjimmiltaan pinnasta heijastuvaa valoa, ja jokaista värisävyä vastaa oma aallonpituutensa. Ihminen aistii värin, kun valo heijastuu jostakin värillisestä kohteesta silmän verkkokalvolle. Sitten aivot tulkitsevat silmän kautta tulevan impulssin ja muuntavat sen väriksi. Kuten tiedämme, valo on kaiken elämän lähde. Kun asiaa ajattelee tästä näkökulmasta, alkaa ymmärtää, miksi värillä on niin suuri merkitys valinnoissamme.

Muuto Ply
Ply-villa­matto on saatavilla useassa värissä. Matto kuuluu Muuton valikoimaan.

Kuinka kehittelet ideoita?
Minulle on välttämätöntä työstää asioita konkreettisesti. Ideoita täytyy testata oikeilla materiaaleilla, ja kokeiluille on jätettävä tilaa suunnitteluprosessissa. Aiemmin yritin kehitellä asioita yksinomaan tietokoneen ruudulla. Se on ihan hyvä työskentelytapa, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka. Jotta värisävystä tulee sopivan täyteläinen tai muotoon syntyy täsmälleen oikeanlainen kaari, täytyy viimeiset työvaiheet tehdä käsin.

Muuto Accent
Muuton Accent-tyynyt esiteltiin tänä keväänä Milanon huonekalumessuilla.

Olet työskennellyt myös Yhdysvalloissa, Intiassa ja Ranskassa. Miten se on vaikuttanut muotoiluusi?
Itse asiassa työskentely ulkomailla on tehnyt minusta entistä skandinaavisemman muotoilijan. Ulkomailla ollessa opin arvostamaan ja ymmärtämään enemmän pohjoismaista muotoilu- ja käsityöperinnettä. Pohjoismaista muotoilua ohjaa käytännöllisyys ja laatu, kun taas esimerkiksi amerikkalaiset muotoilijat kiinnittävät enemmän huomiota siihen, miten he tuovat omaa tyyliään esiin tai käyttävät erilaisia ilmaisukeinoja.

Mitä työstät tällä hetkellä?
Parhaillaan työn alla on näyttelyn valmistelu Design­museoon Suomeen. Sen lisäksi teen tuotesuunnitelmia eri muotoilufirmoille. Työstän myös kirjaa, jonka teemana on pohjoisen värit. Pohdin kirjassa muun muassa sitä, kuinka kesän ja talven äärimmäisen erilaiset valaistusolosuhteet vaikuttavat väreihin ja miten voisimme käyttää tätä tietoa hyödyksemme arkkitehtuurissa ja designissa.

Torsten ja Wanja Söderbergin palkintoon liittyvä Margrethe Odgaardin näyttely on esillä Designmuseossa Helsingissä 9.6.–27.8.2017.

• Tutustu Margrethe Odgaardin tuotteisiin >

Teksti: Anna-Kaisa Huusko Kuvat: Andreas Omvik, Muuto

Juttu on julkaistu alun perin Avotakassa.

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje, niin kuulet heti uusista Design Stories -jutuista!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan