Franckly Friends: Suunnittelija Fanni Lyytikäinen ihastui 1970-luvun arkkitehtuuriin

Franckly Friends on käytetyn muotoilun ystäville omistettu palsta, jossa vierailemme kiinnostavien henkilöiden kodeissa ja kuulemme tarinoita heidän designaarteidensa taustalla. Ensimmäisenä pääsimme tutustumaan suunnittelija Fanni Lyytikäisen yllätykselliseen kotiin – unohdettuun 70-luvun arkkitehtuurin helmeen Espoon Olarissa.

Fanni Lyytikäinen
Fanni Lyytikäinen on Espoon Olarissa asuva monipuolinen suunnittelija, joka tekee muun muassa yrityksille ja brändeille stailauksia, kuvaussettejä ja sisältömarkkinointia.

Hei Fanni! Mitä kuuluu?
”Hei! Minulle kuuluu hyvää, oloni on loman jälkeen sopivasti rento. Kesän reissujen jälkeen myös koti tuntuu ihanalta ja tilan näkee aivan uusin silmin. Muutimme tähän asuntoon alkukeväällä 2021, lumen ollessa vielä maassa ja ryhdyimme remontoimaan sitä kuntoon. On ollut mielenkiintoista nähdä vuodenaikojen ja valon vaihtelut kodissa.”

Kertoisitko hieman taustastasi?
”Opiskelin muodin ja muotoilun markkinointia Tanskassa, mutta palasin Helsinkiin ja aloin opiskella vaatesuunnittelua Aalto-yliopistossa. Valmistun tänä vuonna maisteriksi ja olen virallisesti vaatesuunnittelija, mutta pidän työssäni metaforisesti monia hattuja. Teen yrityksille ja brändeille stailauksia, kuvaussettejä ja sisältömarkkinointia. Vaihtelu ja haasteet ovat asioita, joista nautin työssäni.

Minua kiinnostaa myös yhdistää luovaa puoltani analyyttisempään työhön. Olin vuoden töissä Lontoossa trendikonsulttitoimistossa ja siellä tajusin, että voin hyödyntää omaa muodin ymmärrystäni laajasti myös muilla aloilla: saatoin auttaa esimerkiksi elektroniikka-alan yritysasiakkaan konsultoinnissa, joka toivoi trendiraportteja ajankohtaisista väreistä.”

Atollo 233 pöytävalaisin, kulta
Olucen näyttävä Atollo-pöytävalaisin tuo lisävaloa eteiseen. 1950-luvun tanskalainen sohvapöytä on peritty mummilta.
Fanni Lyytikäinen
”Vaikka rakastan aarteitani, minusta on sekä ostajana että myyjänä ihanaa antaa niitä eteenpäin ja hankkia itselleni uusia aarteita, jotka kantavat mukanaan omia tarinoitaan”, Fanni Lyytikäinen sanoo.

Miten päädyit asumaan nykyiseen kotiisi?
”Etsimme asuntoa tietyltä alueelta puolisoni lasten koulujen takia ja olin sattumalta kuvaamassa ystäväni luona Espoon Olarissa. Ihastuin heti paikan tunnelmaan, vaikka emme olleet etsineet asuntoa juuri tältä seudulta. Juureni juontavat Helsingin Kontulaan ja lapsuuteni rivitalokoti muistutti hyvin paljon näitä punatiilisiä taloja. Koen itseni vahvasti itähelsinkiläiseksi ja tutun oloinen ympäristö auttoi itseäni kotiutumaan.

Olari ei ole ihan perinteistä Espoota. Asumme yhdessä rakennusyhtiö Arjatsalon 1970-luvulla rakennuttamista niin kutsutuissa Olari-taloissa, jotka tehtiin muista taloista poiketen pilarilaattatekniikalla, mikä edustaa konstruktivismia ja korostaa kantavia rakenteita: betonirunko kasattiin paikan päällä, julkisivut muurattiin punatiilillä ja ikkunoiden alle asetettiin erilaisia, värillisiä julkisivulaseja. Talojen arkkitehteina toimivat Simo Järvinen ja Eero Valjakka. Asuntoa ei ollut sisältä remontoitu aikakautta kunnioittaen ja se sai meidät aluksi melkein luopumaan ostosta.”

”Olin kuvaamassa ystäväni luona Espoon Olarissa. Ihastuin heti paikan tunnelmaan, vaikka emme olleet etsineet asuntoa juuri tältä seudulta.”

Olette tehneet remontin todella kauniisti! Voisi luulla, että pinnat ovat alkuperäisiä. Miten tilan ja kodin muokkaaminen lähti liikkeelle?
”Halusimme palauttaa asunnon sille sopivampaan aikakauden tyyliin. Alkuperäinen mosaiikkiparketti oli aikoinaan poistettu, joten asennutimme vastaavan lattian. Lisäksi remontoimme keittiön, maalasimme seinät ja vaihdoimme kaikki väliovet tyyliin sopiviksi. Emme kuitenkaan halunneet täysin retroa asuntoa ja se on huomioitu yksityiskohdissa: parkettia ei ole lakattu vanhaan tyyliin vaan se on vahattu mataksi, jolloin se tuo lämpöä ja heijastaa valoa pehmeämmin.”

Aalto riippuvalaisin A330S "Golden Bell Savoy", messinki
Keittiö uusittiin remontin yhteydessä. A330S-riippuvalaisin ja ruokapöytä ovat Artekin, Wishbone-tuolit ovat Carl Hansen & Sønin.
 Made by Choice Fem työpöytä
Koriste-esineet ilahduttavat yhtä lailla keittiössäkin. Made by Choicen Fem-työpöydällä on muun muassa Oiva Toikan lasilintuja ja Tapio Wirkkalan vihreä lasipullo.
Arabian Ruska-lautanen
Kauneimmat astiat pääsevät oikeuksiinsa valoisan keittiön avohyllyllä. Lautaset ovat Arabian Ruskaa ja värikkäät juomalasit Iittalan Kastehelmi- sekä Raami-sarjaa.

Mikä inspiroi sinua juuri tällä hetkellä?
”Inspiroidun vahvasti Instagramista: se on maailma, jonka kautta pääsee näkemään oikeiden ihmisten koteja ja arkea, ympäri maailmaa.

Olen myös erityisen ihastunut etelä-korealaisten kotiäitien YouTube-vlogeihin, joissa kuvataan rauhallisia, arkisia tilanteita. Niissä on jotain ihanan naiivia ja maadoittavaa, ja nämä videot ovat inspiroineet minua luomaan myös omaan kotiimme samanlaista rauhaa. Varsinkin nyt koronan aikana oikeissa kodeissa kuvatut arkiset rutiinit tuovat hyvää fiilistä. Ne inspiroivat ja ovat samaistuttavia.”

Kodissasi, tyylissäsi ja valokuvissasi toistuvat vahvat värit. Mistä ne oikein kumpuavat?
”Värit kumpuavat jostain syvältä – näen jopa unta väreistä, joka voi olla joskus ahdistavaakin. Olen hakenut tiettyä harmoniaa kotiimme, minkä vuoksi käytän värejä hillitymmin. Välillä ne kuitenkin ryöpsähtävät pintaan.”

Uima-allas 1970-luvun asunnossa
Asunnossa on myös uima-allas, joka on kovassa käytössä. ”En olisi aiemmin uskaltanut edes haaveilla omasta uima-altaasta! Siitä on ollut paljon iloa etenkin näin korona-aikana.”

Mikä on lempipaikkasi kotona?
”Se riippuu vuodenajasta. Talvella aurinko paistaa matalalta ja valo osuu kauniisti alakertaan ja saa uima-altaan veden kimaltelemaan. Silloin vietän aikaani erityisesti siellä. Kesällä taas rakastan makuuhuonettamme, jossa on ihanan rauhallinen tunnelma. Siellä sijaitsee edesmenneen mummini vanha liinavaatekaappi, johon liittyy paljon tarinoita ja muistoja. Isäni kertoi, että kaappi sijaitsi jo hänen lapsuudessaan hänen isovanhempiensa saunan lähellä ja sieltä otettiin pienet lasit, joista nautittiin aina saunajuomat.”

Vanha liinavaatekaappi
Makuuhuoneen sisustukseen kuuluu edesmenneen mummin liinavaatekaappi, johon liittyy paljon tarinoita ja muistoja.
Wäinö Aaltosen kipsiteos
Ronja-koira poseeraa lempipaikallaan. Seinällä on Wäinö Aaltosen kipsiteos.
Paavi Tynellin pöytävalaisin
Yöpöydällä on Paavo Tynellin suunnittelema valaisin, joka toimii myös lukuvalona.

Onko sinulla muita tarinoita kotisi esineistä?
”Sukulaiseni ovat myös keräilijöitä. Minulta löytyy esimerkiksi Alvar Aallon sermi, jonka mummo ja vaari ovat pelastaneet pilkkahintaan aikoinaan, kun toimistorakennuksia remontoitiin ja etenkin Artekin kalusteita heivattiin pois. Sermi on kiertänyt sukulaiselta toiselle ja jossain vaiheessa meinasimme myydä sen, kunnes pelastin sen viime hetkellä takaisin. Nyt tuntuu, että sermi on vihdoin päässyt ansaitsemaansa tilaan. Kodissamme se pääsee oikeuksiinsa ja toimii näyttävänä, veistosmaisena elementtinä.”

”Kodissamme Alvar Aallon sermi pääsee oikeuksiinsa ja toimii näyttävänä, veistosmaisena elementtinä.”

Artek 100 säleseinä
Artekin 100-säleseinä on kiertänyt sukulaiselta toiselle ja on nyt kunniapaikalla olohuoneessa. Vino-peilin on suunnitellut Iina Vuorivirta.
Artek Aalto jakkara 60, sininen istuin
Artekin 60-jakkara sinisellä istuimella on yksi Fannin uusimmista designlöydöistä.

Oletko tehnyt viime aikoina mitään designlöytöjä?
”Vaikka rakastan aarteitani, minusta on sekä ostajana että myyjänä ihanaa antaa niitä eteenpäin ja hankkia itselleni uusia aarteita, jotka kantavat mukanaan omia tarinoitaan. Löysin esimerkiksi Aallon kolmijalkaisen jakkaran ja tapasin jakkaran myyjän metroasemalla. Olin metsästänyt pitkään sinistä jakkaraa ja myyjä oli onnellinen siitä, että olin niin innoissani löydöstä. Jakkara on kuin tehty tähän asuntoon, koska sen sininen väri jatkuu viereisten talojen julkisivujen värillisissä laseissa.”

Mistä haaveilet juuri nyt?
”Tämä on hauska sattuma, koska viime vuonna minusta tehtiin haastattelu, jossa kysyttiin samaa. Tämä elämäntilanne ja nykyinen kotimme on se, josta haaveilin silloin. Eli tavallaan elän juuri nyt unelmaani. Ainut pieni särö unelmassani on se, että toivoisin sukulaisteni asuvan samalla puolella pääkaupunkiseutua.”

Fannin toivelistalla

Memphis Group
First Chair -tuoli
Vitra
Akari 120A -riippuvalaisin
Artek
Aslak-tuoli
Iittala
Birds by Toikka Turkinkana
Alessi
Vesipannu 9093
KT-Valaistus
Pöytävalaisin
Artek
Aalto-jakkara 60
Nuutajärven Lasi
Birds by Toikka Huuhkaja

Katso myös:

Francklyn kaikki käytetyt designaarteet >
Fanni Lyytikäinen Instagramissa >

Teksti ja kuvat: Suvi Kesäläinen

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Vielä ehdit – tilaa joululahjat viimeistään 19.12. klo 12!

Löydä lahjat

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan