Elina Ulvio on helsinkiläinen suunnittelija, jonka muotoilemat kalusteet ovat sekä geometrisia, kekseliäitä että leikkisiä. Niissä näkyvät myös vuodet arkkitehtuurin parissa.
ELINA ULVIO MUISTELEE lämmöllä isoäitiään Elviiraa, joka keräsi taidetta, vei tytön taidenäyttelystä toiseen, opetti tuntemaan taidetta, toisin sanoen nauttimaan esteettisistä elämyksistä. Käydessään mummon kanssa ensi kerran Steven Hollin piirtämässä Kiasmassa vuonna 1998 Elina tajusi kirkkaasti, että hänestä tulee arkkitehti. Hän haluaa piirtää rakennuksia, jotka tekevät vaikutuksen ja joissa ihmiset haluavat olla.
”Minulla on myös pieni lukihäiriö, minkä vuoksi olen aina luottanut visuaalisiin kykyihini”, Ulvio kertoo.
Opinnot Teknillisen korkeakoulun, nykyisen Aalto-yliopiston, arkkitehtiosastolla sujuivat parhaiten, kun Ulvio pääsi piirtämään käsin tai rakentamaan pienoismalleja.
Opinnot jäivät kesken, kun lahjakas opiskelija kiskaistiin nopeasti työelämään. Suuria kokonaisuuksia suunnittelevassa toimistossa tehtävät olivat usein kaukana siitä, mistä Ulvio huomasi haaveilevansa, samoin seuraavassa työssä, jota hän teki asuntosuunnitteluun keskittyneessä arkkitehtitoimistossa.
”Huomasin, että kaipaan työtä, jossa saan käyttää enemmän luovuutta ja jossa on vähemmän reunaehtoja.”
Kolmannessa toimistossa, Arkvalilla, Ulvio pääsi tekemään sisustuksia ja syttyi. Työn innoittamana hän hakeutui vuonna 2011 Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan sisustusarkkitehtuuria ja kävi ensi kertaa kalustesuunnittelun kursseilla. Ne imaisivat täydellisesti mukaansa, vaikka aika ajoin opetus ei inspiroinutkaan.
”Huomasin, että kaipaan työtä, jossa saan käyttää enemmän luovuutta ja jossa on vähemmän reunaehtoja.”
”Koin, että opetus kumpusi jostain muusta kuin pedagogisesti parhaan yksilöllisen kehityksen saavuttamisesta. Opettajan ego ja opettaminen menevät sekaisin, kun oppilaita määrättiin toteuttamaan puhtaasti opettajan visio ja muunlainen lähestymistapa tyrmättiin täysin. Jopa sallitut värit ja materiaalit määrättiin ja näytettiin esimerkkejä siitä, millainen esteettinen lopputulos hyväksytään. Mitään ei saanut kyseenalaistaa. Toisaalta oman näkemyksen mitätöiminen sai minut sisuuntumaan. Nykyisin meno on onneksi muuttunut”, Ulvio kertoo.
Eteenpäin rohkaisi myös Habitare-suunnittelukilpailun palkinto vuonna 2013. Kilpailijoiden tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa ajatuksia kaikkiin aisteihin vetoavasta unitilasta ja sen mahdollisesta esineistöstä.
”Rakastin sitä, että sain taidehäröillä”, Ulvio sanoo ja nauraa.
Päätuomari, akateemikko Juha Leiviskä herkistyi kyyneliin kuvaillessaan Elina Ulvion kisatyötä, Heijastin-installaatiota: ”Heijastin poikkesi muista jo ensimmäisessä vaiheessa, ja lopputulos ylitti odotukset. Heijastukset moninkertaistuvat. Värit muuttuvat tilojen läpi kuljettaessa, katsomiskulmasta riippuen. Akryyli on vaihdettu lasiksi, hiekkapuhalletut sivuseinät ja katto läpäisevät valon, mutta poistavat ympäristön aiheuttamat häiriöt. Heijastin on yksinkertaisesti ja selkeästi toteutettu rikas tilakokemus.”
Vuonna 2016 Wallpaper-lehti nosti Ulvion kiinnostavimpien uusien kykyjen listalle, ja samana vuonna hän esitteli ideoitaan Milanon huonekalumessuilla ryhmässä, joka kantaa Luomo-kollektiivin nimeä. Sieltä huonekaluvalmistaja Hakolan vetäjä Annaleena Hämäläinen nappasi yritykselleen Ulvion suunnitteleman Lampi-peilin.
”Lampi-peili sai inspiraation veden pinnalta heijastuvista valonsäteistä.”
”Lampi sai inspiraation veden pinnalta heijastuvista valonsäteistä. Peilille asetettavat tavarat heijastuvat kauniisti sen pinnasta. Halusin, että Lampi on tuotteena monikäyttöinen, ja siksi sitä voi käyttää peilin lisäksi tarjottimena.”
Elina Ulvio suunnittelee nyt yksityisyrittäjänä ja tekee yhteistyötä useiden firmojen kanssa. Esimerkiksi Kuu-valaisin on päässyt tanskalaisen Materin valikoimaan. Tulossa on sekä uusi tuoli ja pöytä, mutta niistä Ulvio ei voi vielä kertoa enempää.
Monet ovat sanoneet Elina Ulviolle, että he tunnistavat hänen tyylinsä. Se on erottuva.
”Tutkailen selkeitä, isoja geometrisia muotoja ja ulottuvuuksia – ehkä varhaisen arkkitehtitoimistossa tehdyn suunnittelutyön jäljiltä. Minulle on myös tärkeää funktionalismi ja sen muotokieli.”
Ulvion muotoilu viittaa myös kahteen funktionalismin sukulaiseen, astetta hienostuneempaan ja leikkisämpään art decoon sekä 1980-luvun postmodernismiin. Molemmat ilmiöt ovat nousseet uudelleen pinnalle viime vuosina.
”Trendi ei ole minulle kirosana, sillä trendit ovat osa kulttuuria ja ajankuvaa, ja siksi seuraan niitä tiiviisti. En myöskään pane pahakseni, jos omaa muotoiluani kutsutaan trendikkääksi”, Ulvio sanoo.
Mutta pinnallista se ei ole.
”Olen pohtinut työssäni paljon ekologisuutta, koska tavaraa on aivan liikaa. Olen kysynyt itseltäni, miten oikeutan itselleni muotoilijan ammatin tässä yhtälössä. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että laadukas muotoilu takaa tavaran arvostuksen ja on suorassa yhteydessä sen käyttöikään. Trendit ja ajankohtaisuuksista ammentaminen eivät lyhennä tätä käyttöikää, kunhan tuote on laadukkaasti suunniteltu, muotoiltu ja toteutettu.”
”Trendi ei ole minulle kirosana, sillä trendit ovat osa kulttuuria ja ajankuvaa, ja siksi seuraan niitä tiiviisti.”
Elina Ulvio sanoo, että laadukkaasti muotoillun esineen arvostus kasvaa ajan myötä, mikä takaa sille pitkän elinkaaren.
”Eero Aarnion Pallotuoli ja Yrjö Kukkapuron tuolitutkielmat läpi vuosikymmenten ovat selkeästi oman aikansa tuotteita ja juuri siksi niin koskettavia ja hienoja esineitä.”
Ulvio näkisi mielellään jo nyt kymmenen vuoden päähän, jotta hän voisi päätellä, millaisia ajatuksia hänen nyt suunnittelemansa kalusteet herättävät.
Kuka: Elina Ulvio
• Itsenäinen suunnittelija, asuu Helsingissä
• Valmistunut maisteriksi Aalto-yliopistosta erikoistumisalanaan huonekalusuunnittelu
• Wallpaper-lehti listasi Ulvion kuumien lahjakkuuksien kärkeen vuonna 2016
• Oli ehdolla Formex Nova -designpalkinnon saajaksi vuonna 2018
• Suunnitellut muun muassa Hakolalle, Woudille, Materille ja Northernille
Katso myös:
• Elina Ulvion suunnittelemat tuotteet >
• Hakolan kaikki tuotteet >
Teksti: Kari-Otso Nevaluoma Kuvat: Jaanis Kerkis, Annikki Valomieli, Chris Tonnesen, Karin Ulvio ja Martti Järvi
Juttu on julkaistu alun perin Avotakassa 1/2019.