Cecilie Manz, miten suunnitellaan designklassikko?

Separat on puinen tilanjakaja, jota tanskalainen suunnittelija Cecilie Manz kehitteli mielessään vuosikymmenen ajan. Yhteistyö Nikarin kanssa osoittautui täydelliseksi liitoksi.

Cecilie Manz
Cecilie Manz asuu ja työskentelee Kööpenhaminassa.

CECILIE MANZ, miten päädyit suunnittelemaan tilanjakajan Nikarille?
”Idea Separat-tilanjakajasta kypsyi mielessäni yli kymmenen vuoden ajan, ja halusin toteuttaa esineen tietyllä tekniikalla ja materiaaleilla. Kun minut valittiin vuoden suunnittelijaksi Pariisin Maison & Objet -huonekalumessuilla, ajattelin, että nyt olisi sopiva aika syventyä keskeneräisiin töihin ja ideoihin.

Samoihin aikoihin pidimme Nikarin kanssa ensimmäisen palaverin. Arvostan heitä todella paljon: käsityötaito ja yksityiskohtiin paneutuminen on uskomatonta. Ajoitus oli oikea, ja teimme yhdessä prototyypin. Yleensä ensimmäisessä versiossa on aina jotain korjattavaa, mutta se olikin kauniimpi kuin olin osannut odottaa. Yhteistyö oli täydellinen liitto.”

Nikari Separat
Nikarin tilanjakassa puu ja nahka on liitetty yhteen kauniilla tavalla. Kotimainen mänty patinoituu pikkuhiljaa tummemmaksi.

Tilanjakaja on tehty puusta ja nahasta. Miten mieleesi tuli yhdistää nämä materiaalit?
”Käytin nahkaa ensimmäistä kertaa eräässä Fritz Hansenin tuoliprojektissa sekä Bang & Olufsenin mobiilikaiuttimen ripustuslenkissä. Nikarin tilanjakajassa halusin kokeilla, voisiko sitä käyttää kauniisti saranan materiaalina. Tämä oli juuri ennen kuin nahkatrendi löi läpi. Joskus jotain materiaalia näkee kaikkialla ja lopulta siihen kyllästyy. Siinä vaiheessa pitää pohtia, miten materiaalia käyttäisi parhaalla mahdollisella tavalla – pitää olla hyvä syy.” 

Cecilie Manz
Separat-tilanjakajan ensimmäisiä luonnoksia.
Cecilie Manz
Separat-tilanjakaja on Manzin ensimmäinen työ kotimaiselle Nikarille.

Kerro miten sinusta tuli suunnittelija.
”Se ei ollut koskaan aikeenani. Vartuin luovassa ympäristössä ja halusin taidemaalariksi. Kun joku ehdotti minulle suunnittelijan uraa, sanoin: ”Ei kiitos, se on äitini ammatti!” Kokeilin kuitenkin muotoiluopintoja Tanskan kuninkaallisessa taideakatemiassa ja rakastin sitä. Esineet ja niiden keräily ovat aina viehättäneet minua. Se kaikki käy järkeen, mutta en vain ollut tullut ajatelleeksi sitä.”

”Olen sen verran nörtti, että pystyn sanomaan onko tuolin suunnitellut tanskalainen, ruotsalainen vai suomalainen.”

Vietit puoli vuotta vaihto-opiskelijana Helsingissä Taideteollisessa korkeakoulussa. Miksi halusit opiskella Suomessa?
”Tanskassa muotoilulla on pitkät perinteet, ja niin on myös Suomessa. Halusin nähdä, miten suomalaiset jatkavat niitä. Se on kiinnostavaa. Olen sen verran nörtti, että pystyn yleensä sanomaan onko tuolin suunnitellut tanskalainen, ruotsalainen vai suomalainen. Tanskalainen design on vähän sisäänpäin kääntynyttä, ja yksityiskohtia viilataan; me suunnittelemme tuolin takaosankin. Suomalaisilla taas on kyky luoda selkeä kokonaisuus, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Yksinkertaistamisen taito on mielestäni vahvuus.”

Lightyears Caravaggio Read
Caravaggio-valaisinsarjaan kuuluu riippuvalaisinten lisäksi seinä- ja lattiavalaisimia eri väreissä.

Lightyearsille suunnittelemasi Caravaggio-valaisinsarja on jo moderni klassikko. Mikä tekee muotoilusta ajatonta?
”Tuotteen muotokielessä pitää olla jotain katsomisen arvoista, mutta paljon riippuu myös oikeasta ajoituksesta ja täydellisen valmistajan löytämisestä. Voit tehdä vaikka kuinka kauniita tavaroita, mutta kukaan ei välttämättä löydä niitä. Tai jos valmistaja ei ole oikea, lopputulos voi olla katastrofi.

Caravaggio erottui aikoinaan muista markkinoilla olleista valaisimista. Kun kaikki muut käyttivät mattavalkoista, me teimme korkeakiiltoisen valaisimen, jossa oli värillinen johto. Se herätti huomiota. Valaisin itsessään on toimiva mutta hyvin yksinkertainen – sellainen muotoilu kestää aikaa yleensä parhaiten. Paras kohteliaisuus on se, kun joku sanoo, ettei edes huomannut valaisinta. Mutta totta kai tuotteesta pitää löytyä myös luonnetta.”

Muuto Workshop
Muutolle suunniteltu Workshop-puutuoli ja sohvapöytä, joka on syksyn uutuus.

Mistä asioista olet ylpeä?
”Siitä, että tienaan elantoni intohimoni kohteella. Suurin saavutukseni on perhe-elämän ja työn yhdistäminen. Valmistuessani joku sanoi, että pitää odottaa vähintään viisi vuotta ennen kuin voi tulla toimeen suunnittelijana. Se kuulosti mielestäni ikuisuudelta! Ja viiden vuoden jälkeen en ollut vielä lähelläkään. Uran alkuaikoina ei ole juurikaan kontakteja, ja tarvitaan ensimmäinen toimeksianto. Tunnen itseni onnekkaaksi, sillä yritykset ottavat nykyään yhteyttä minuun.”

”Suurin saavutukseni on perhe-elämän ja työn yhdistäminen.”

Tuotko töitä kotiin?
”Todellakin, ja mieheni on tulla hulluksi sen takia. Tuotteiden testaus on tärkeä osa työtäni. Perussääntöni on, että esineestä täytyy pitää niin paljon, että sen haluaisi viedä kotiin ja ottaa saman tien käyttöön. Kotonamme on paljon suunnittelemiani tuotteita, mutta vaihtelen niitä. Muuten hukkuisimme tavaraan.”

Muuto Compile
Compile-hyllyyn mahtuvat paitsi kirjat ja koriste-esineet myös LP-levyt. Valmistaja on Muuto.

Miten kuvailisit kotiasi ja sisustustyyliäsi?
(Naurua.) ”Nuorempana kotini oli hyvin minimalistinen: ei lainkaan viherkasveja ja kaikki oli tyylipuhdasta. Sitten tulevat lapset, ja elämässä tapahtuu asioita. Yritän vieläkin sopeutua siihen. Haluaisin käyttää sisustuksessa valkoista, harmaata ja puupintoja, mutta nautin myös väreistä sekä uuden ja vanhan yhdistelemisestä. Mustavalkoinen koti olisi tylsä. Pidän monipuolisuudesta myös suunnittelutyössäni.”

Minkä tavaran pelastaisit kotoasi, jos tulipalo yllättäisi?
”Mietin tätä aika usein. Minulla on kaappi, jossa on posliiniesineitä ja lasteni tekemiä asioita – varsinainen pieni aarrearkku. Ehkä heittäisin sen ulos ikkunasta ja katsoisin, mitä sille käy.”

Cecilie Manz
Degree-keittiön ovet on tehty oregonmäntyvanerista. Keittiö on tanskalaisen Reformin mallistossa. Oikealla Bang & Olufsenin kannettava BeoPlay A1 -kaiutin.

Asut Kööpenhaminassa. Mikä on parasta kaupungissa juuri nyt?
”Säiden suosiessa pieni La Banchina -niminen ulkoravintola laitureineen on ollut kesän juttu. Se sijaitsee vähän kauempana satamassa, mutta on siitä huolimatta todella suosittu. Ravintola on avoinna joka päivä syyskuun loppuun asti ja sen jälkeen muutamana päivänä viikossa. Sataman alue kehittyy muutenkin, sinne on avattu myös leipomo ja useampi ruokapaikka.”

Mitä suunnittelisit jos vain taivas olisi rajana?
”Kasvihuoneen, koska tarvitsen sellaisen! Otan päivän kerrallaan. Jos minua pyydetään suunnittelemaan jotain, jota en ole vielä tehnyt, otan aina haasteen vastaan.”

Cecilie Manz

Cecilie Manz (s. 1972)

• Asuu ja työskentelee Kööpenhaminassa
• Perusti oman studionsa 1998
• Palkintoja: Thorvald Bindesbøll -mitali 2011, Bruno Mathsson -palkinto 2009, Berliinin taidepalkinto 2008
• Maison & Objet -messujen Vuoden suunnittelija 2018
• Suunnitellut tuotteita esimerkiksi Nikarille, Muutolle, Fredericialle, Lightyearsille, Iittalalle, Bang & Olufsenille ja Kählerille
• Suosittuja töitä muun muassa Caravaggio-valaisimetCompile-hyllyt ja Airy-sohvapöydät

Katso myös:

Cecilie Manzin tuotteet >
Nikarin Separat-tilanjakaja >

Teksti: Taina Ahtela Kuvat: Cecilie Manz Studio ja valmistajat

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje, niin kuulet heti uusista Design Stories -jutuista!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan