Ferm Livingin uusi koti

Tanskalaisen Ferm Livingin upouusi myymälä ja showroom The Home of Ferm Living on nimensä mukaisesti brändin koti, jonne kuka tahansa voi poiketa inspiroitumaan ja nauttimaan tilan kotoisasta tunnelmasta.

The Home of Ferm Living
Ferm Livingin uudet tilat sijaitsevat rakennuksessa, jonka historia ulottuu 1700-luvulle saakka. Showroom levittäytyy koko pohjakerrokseen.

FERM LIVING avasi viime kuussa ensimmäisen ikioman myymälänsä ja showroominsa Kööpenhaminaan. The Home of Ferm Living -nimeä kantava myymälätila sijaitsee Christianshavnin kaupunginosassa, vain lyhyen kävelymatkan päässä Nyhavnin satama-alueesta.

Kyseessä on tosiaankin Ferm Livingin uusi koti, sillä 1700-luvun rakennukseen remontoidut tilat käsittävät sekä yrityksen pääkonttorin että upean showroomin, joka levittäytyy koko rakennuksen pohjakerrokseen.

The Home of Ferm Living
Hallimainen tila on jaettu osioihin, joihin on sisustettu kodin eri huoneita. Suuren ruokapöydän ympärille on koottu Herman Studion suunnittelemia tuoleja ja jakkaroita.
The Home of Ferm Living
Tila ei ole tarkoitettu vain lehdistölle ja muotoilualan ammattilaisille, vaan sinne ovat tervetulleita myös yksityisasiakkaat.
The Home of Ferm Living
Ferm Livingin lasten mallistoon kuuluu niin kalusteita, valaisimia kuin erilaisia hauskoja koriste-esineitä.

”Tämä on tärkeä virstanpylväs Ferm Livingille”, kertoo yrityksen perustaja ja luova johtaja Trine Andersen. ”Olemme aina haaveilleet tilasta, jonne voisimme kutsua kaikki tutustumaan Ferm Livingin maailmaan. Olemme todella innoissamme saadessamme toteuttaa unelmamme näin kauniissa historiallisessa kohteessa aivan rakkaan kotikaupunkimme ytimessä.”

The Home of Ferm Living
Ferm Livingin tarina sai alkunsa tapeteista, joten luonnollisesti myös niitä on myynnissä uudessa myymälätilassa. Lue lisää Ferm Livingin vaiheista brändin perustajan Trine Andersenin haastattelusta.
The Home of Ferm Living
Showroomilla myydään myös vintagea, viherkasveja sekä kirjoja, kuten etualalla näkyvä The Monocle Guide to Better Living. Lasiseinäinen senkki kuuluu Ferm Livingin Haze-sarjaan, musta kastelukannu kulkee nimellä Orb.
The Home of Ferm Living
Showroomiin on sisustettu jopa kylpyhuone. Seesteisessä tilassa katseen vangitsevat kiehtovasti aaltoileva Pond-peili sekä tasolle kerätyt koristeet, kuten suosittu Shell-ruukku.

Hulppea huonekorkeus, kaarevat ikkunat sekä näkyville jätetyt tiiliseinät ja kattopalkit tarjoavat hienot puitteet myymälälle ja showroomille, jonne sisustusalan ammattilaisten lisäksi myös yksityisasiakkaat ovat tervetulleita. Ferm Livingin oman malliston ohella myynnissä on kuratoitu kokoelma kirjoja, viherkasveja sekä vintage-aarteita.

The Home of Ferm Living
Suuret, kaarevat ikkunat päästävät tilaan paljon luonnonvaloa, mutta tilaan on ripolteltu myös paljon valaisimia, kuten vitriinin päällä lepäävä Rest sekä kirjahyllyyn asetettu Vuelta. Ikkunan edessä seisovan Pujo-naulakon on suunnitellut suomalainen muotoilutoimisto Studio Finna.
The Home of Ferm Living
Showroomin lämmin tunnelma ja lukuisat kiinnostavat yksityiskohdat saavat kävijän viihtymään tilassa pidempäänkin.

Historiallisesta miljööstä ja näyttävistä yksityiskohdista huolimatta The Home of Ferm Living ei suinkaan ole mikään kolkko ja hiljainen museo – päinvastoin! Showroomista on haluttu Ferm Livingin ideologian mukaisesti inspiroiva mutta kotoisa paikka, jonne jokainen voi saapua juuri sellaisena kuin on.

The Home of Ferm Living, Kuglegårdsvej 1–5, 1434 Kööpenhamina.

Katso myös:

Ferm Livingin tuotteet Finnish Design Shopissa >

Teksti: Emmi Ratilainen Kuvat: Ferm Living

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje, niin kuulet heti uusista Design Stories -jutuista!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan