Eames-lasikuitutuolit tekivät paluun Vitran mallistoon

Lähes 70 vuotta sitten ilmestynyt Eames Fiberglass Chair oli maailman ensimmäinen massatuotantoon otettu muovituoli. Uusien tuotantotapojen ansiosta Charles ja Ray Eamesin suunnittelema lasikuitutuoli on palannut Vitran valikoimaan yli 20 vuoden tauon jälkeen.

Vitra Eames-lasikuitutuoli
Pitkän kehitystyön ansiosta Eamesien rakastetut lasikuitutuolit ovat jälleen saatavilla. Vitran valmistamiin tuoleihin on saatavilla useita runkovaihtoehtoja.

VUONNA 1948 AMERIKKALAINEN muotoilijapariskunta Charles ja Ray Eames sijoittui toiseksi New Yorkin Museum of Modern Artin järjestämässä kilpailussa, jossa etsittiin uusia tapoja huonekalujen edulliseen massatuotantoon. Kilpailutyö oli tuoli, joka koostui kuppimaisesta istuinosasta ja siihen liitettävistä erilaisista jalkavaihtoehdoista. Alkuperäinen metalli-istuin osoittautui kuitenkin liian vaikeaksi toteuttaa, joten Eamesit alkoivat tutkia vaihtoehtoisia materiaaleja.

Charles ja Ray Eames
Charles ja Ray Eames olivat ennakkoluulottomia ja innovatiivisia muotoilijoita, jotka vaikuttivat myös arkkitehtuurin, kuvataiteen ja elokuvataiteen saroilla. Kuva: Eames Office LLC.
Charles & Ray Eames
”En koskaan luopunut maalaamisesta, vaihdoin vain palettia”, kuvataiteilijana aiemmin toiminut Ray Eames kommentoi aikoinaan muotoilijan uraansa. Kuvassa alkuperäisiä värikokeiluja, joihin uudenkin malliston värit perustuvat. Kuva: Eames Office LLC.

Ratkaisuksi löytyi Yhdysvaltain armeijan kehittämä lasikuitu, joka oli aiemmin täysin tuntematon materiaali huonekaluteollisuudelle. Kestävä, edullinen ja muottiin valettava lasikuitu mahdollisti aivan uudenlaisen tavan suunnitella ja valmistaa huonekaluja: Eames Fiberglass Chair ei koostunut erillisestä selkänojasta ja istuimesta vaan yhtenäisestä, kuppimaisesta istuinosasta. Lasikuituistuimen pariksi Eamesit suunnittelivat koko joukon erilaisia jalkavaihtoehtoja.

Lasikuitua oli aiemmin käytetty vain värjäämättömänä. Eamesit ottivat tehtäväkseen sen värjäämisen huonekalukäyttöön sopivaksi.

Eamesit ottivat tehtäväkseen paitsi lasikuidun valjastamisen uuteen käyttötarkoitukseen, myös sen värjäämisen huonekalukäyttöön sopivaksi, sillä lasikuitua oli aiemmin käytetty vain värjäämättömänä. Pariskunta vietti pitkiä päiviä tehtaalla eri värisävyjä sekoittaen ja kokeillen niitä tuolien prototyyppeihin.

”Mitä oikeasti haluan, on musta, jossa on tunnetta”, luonnehti Charles Eames visiotaan tummasta sävystä, joka lopulta sai nimen elephant hide grey, elefantinnahan harmaa. Vitran uudelleenjulkaisuun kuuluu kuusi Eamesien kehittämää alkuperäissävyä: elephant hide greyn lisäksi väriperheeseen kuuluvat navy blue, parchment, raw umber, red orange sekä sea foam green.

Vitra Eames lasikuitutuoli
Vitran uudelleenjulkaisuun kuuluu kuusi Eamesien kehittämää alkuperäissävyä.

Vuonna 1950 tuotantoon otettu Eames Fiberglass Chair pääsi New Yorkin modernin taiteen museo MoMA:n kokoelmiin heti ilmestymisvuonnaan, ja seuraavien vuosikymmenten aikana se nousi ikoniksi, jota on nähty niin kodeissa, kouluissa, toimistoissa kuin julkisissa tiloissa ympäri maailman. Lujuutensa ansiosta lasikuitutuolit ovat olleet suosittuja myös urheilustadionien katsomoissa.

Ikoninen Eames Fiberglass Chair oli tuttu näky niin kodeissa, kouluissa, toimistoissa kuin julkisissa tiloissa ympäri maailman.

Ympäristötietoinen 1990-luku oli käännekohta Eames-tuolin historiassa: Vitra lopetti lasikuitutuolin valmistuksen ja lanseerasi ekologisemman ja kierrätettävän Eames Plastic Chairin, jonka istuin on polypropeenia. Vitra jatkoi kuitenkin lasikuidun tuotantotapojen kehittämistä, ja yli 20 vuoden kehitystyön jälkeen Eames Fiberglass Chairin valmistusmenetelmät on saatu viilattua sekä ympäristön että terveyden kannalta turvallisiksi. Uusi lasikuituistuin on myös kierrätettävä.

Vitra Eames DSW lasikuitutuoli
DSW tulee sanoista ”Dining Height Side Chair Wood Base”. Energisen oranssi lasikuituistuin ja vaahterapuiset jalat ovat hauska yhdistelmä.
Vitra Eames Navy Blue lasikuitutuoli
Lasikuituistuimen pinnassa risteilevät kuidut tekevät jokaisesta tuolista uniikin. Kuvan väri on navy blue.
Vitra Eames-lasikuitutuolit
Vitran uudet lasikuitutuolit sopivat mainiosti tuttujen Eames-muovituolien pariksi. Kuvassa DSR-tuolit vasemmalta oikealle: elephant hide grey, parchment ja sea foam green.

Eames Fiberglass Chair ja Eames Plastic Chair sopivat sulavasti saman pöydän äärelle ja luovat yhdessä entistä monipuolisemman tuoteperheen. Tuolien siluetit ovat yhteneväiset, mutta luonteet erilaiset: lasikuidun istuintuntuma on polypropeenia jämäkämpi, ja sen pinnassa risteilevät kuidut tekevät jokaisesta tuolista uniikin ja korostavat Eamesien luomia alkuperäissävyjä.

Finnish Design Shopin valikoimasta löytyvät kaikki kuusi värisävyä kahdella eri runkovaihtoehdolla: DSW-tuolissa on vaahterapuiset jalat, ja myös Eiffel-tuolina tunnetun DSR-tuolin runko on metallia. Muita runkovaihtoehtoja voi tiedustella Finnish Design Shopin asiakaspalvelusta.

Charles ja Ray Eames

Charles & Ray Eames

• Charles Eames (1907–1978) ja Ray Eames (1912–1988) kuuluvat 1900-luvun amerikkalaisen muotoilun merkittävimpiin suunnittelijoihin.
• Los Angelesissa toiminut Eames Office vaikutti muotoilun lisäksi myös arkkitehtuurin, graafisen suunnittelun, kuvataiteen ja elokuvataiteen saroilla.
• Pariskunnan kotitalo, vuonna 1949 rakennettu ja nykyisin museona toimiva Eames House on yksi modernin arkkitehtuurin maamerkeistä.
• Tunnetuimpia töitä: Eames Lounge Chair, Eames Plastic Chairs, Wire Chair, LTR Occasional -pöytä, Hang It All -naulakko.

Katso myös:

Eames-lasikuitutuolit >
Charles & Ray Eamesin tuotteet >
Vitran kaikki tuotteet >

Teksti: Nora Uotila Kuvat: Vitra ja Eames Office LLC.

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Vielä ehdit – tilaa joululahjat viimeistään 19.12. klo 12!

Löydä lahjat

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan