Sisustussuunnittelija Laura Seppäsen näkemys vaaleista kuusipinnoista yhdistettynä aikaa kestävään sisustukseen luo seesteisen tunnelman Villa Havuun, joka on yksi Loviisan Asuntomessujen 2023 suosikkikohteista. Finnish Design Shopin projektimyynnillä oli ilo olla mukana Villa Havun kalustamisessa.
LOVIISAN ASUNTOMESSUJEN Villa Havu huokuu merkillistä rauhaa, joka syntyy hämmästyttävän vaaleista kuusipinnoista sekä minimalistisesta, mutta kodikkaasta sisustuksesta.
Kohteen sisustussuunnittelija Laura Seppänen halusi luoda oman tulkinnan modernista hirsitalosta, jossa on pääroolissa sisätilojen pintojen verhoilu samalla puulajilla – ja vieläpä saman sävyisenä.
Tavoitteena on, että tilojen yhtenäinen ilme säilyy tulevaisuudessakin, kun pinnat ikääntyvät samassa tahdissa yhdenmukaisesti patinoituen.
”Tämä oli projektin haastavimpia ja aikaa vievimpiä tehtäviä, sillä esimerkiksi massiivikuusi näyttää erilaiselta ja eri sävyiseltä kuin kuusiviilu, vaikka käsittely olisikin sama. Siksi jouduin käsittelemään kymmeniä testikappaleita erilaisin seoksin ja suhdantein, jotta löytäisin oikeat materiaalit”, kertoo Seppänen.
Pitkä prosessi kannatti, sillä lopputulos on huikean seesteinen. Tasasävyiset pinnat luovat harmonisen tunnelman ja rauhoittavan pohjan modernille sisustukselle.
Kotimaisia klassikoita ja kansainvälistä särmää
Kohteen asukkaiden mieltymykset sisustuksen suhteen osuivat loistavasti yksiin Seppäsen ajatusten kanssa. Sisustuksesta haluttiin aikaa kestävä ja skandinaavinen olematta kuitenkaan tylsä. Asukkaat suhtautuivat ilolla Seppäsen villimpiinkin ehdotuksiin, joten klassikkokalusteiden rinnalla näkyy myös paljon särmikkäitä ja rouheita yksilöitä. Pyöreät muodot ovat esillä matoissa ja taivutetuissa kalusteissa, jotka tuovat pehmeyttä muuten kulmikkaaseen taloon.
”Halusin sisustukseen erityisesti kotimaisia klassikoita – vanhoja ja uusia – Artek, Lundia, Vaarnii ja Made By Choice. Näin sisustus on yhteneväinen kodin eri pintojen kanssa, sillä nekin ovat kotimaista tuotantoa. Halusin suosia kotimaista kalusteteollisuutta myös sen toimitusvarmuuden sekä huolto- ja varaosasaatavuden takia.”
Joukosta löytyy kuitenkin myös kansainvälisiä brändejä, jotka tuovat hienostunutta vivahdetta sisustukseen.
”Uudempi kotimainen muotoilu tarvitsee mielestäni rinnalleen sulavaa muotokieltä, jota kansainväliset brändit tarjoavat. Esimerkiksi kotimaisen Vaarniin raaka rouheus sopii upeasti yhteen italialaisen Mattiazzin hienostuneen muotokielen kanssa, johon myös asukkaat ihastuivat.”
Erityisen tärkeää oli, että sisustus kestäisi myös aikaa ja käyttöä. Siksi materiaalit ovat pitkälti aitoja luonnonmateriaaleja, kuten puuta ja kiveä.
”Tässä puhutaan nyt loppuelämän hankinnoista. Kun valinnan on kerran tehnyt tarkkaan, sisustuksen kokonaisuus säilyy hyvänä vuosien ajan, vaikka kalusteet vaihtaisivatkin paikkaa”, Seppänen kertoo.
Laajasta valikoimasta on helppo valita
Finnish Design Shopin projektimyynti lähti Villa Havun sisustamiseen mielihyvin mukaan, sillä yhteistyötä Seppäsen kanssa on tehty myös monesti aiemmin. Esimerkiksi vuoden 2020 Tuusulan asuntomessujen Lumitiikeri-kohteen sisustus oli Seppäsen ja Finnish Design Shopin yhteistyön tulos.
”Olemme tehneet Lauran kanssa pitkään yhteistyötä, sillä tyylimme ovat niin samankaltaiset. Pääsimme hyvissä ajoin tähän asuntomessuprojektiin mukaan, mikä teki työskentelystä todella helppoa”, kertoo Finnish Design Shopin projektimyyjä Johanna Lindberg.
Finnish Design Shop on toimittanut Villa Havuun kaikki kalusteet, valaisimet ja pientavarat. Hauskaa on, että asukkaat haluavat pitää kaikki tiloihin hankitut kalusteet, samoin kuin suurimman osan valaisimista. Niin mieltyneitä he valintoihin ovat.
”Kiinnostava esimerkki on rantasaunassa sijaitseva HAYn Quilton-sohva, joka on muodostettu kahdesta eri verhoilulla olevasta moduulista. On myös hienoa, että Mattiazzin perinteisestä puukäsityöstä kumpuava muotokieli pääsee esiin”, Lindberg luettelee omia suosikkejaan.
Koska sisustus yhdistelee klassikoita vähemmän tunnettujen kalusteiden kanssa, Villa Havussa Finnish Design Shopin huolellisesti kuratoidun valikoiman monipuolisuus pääsee hienosti esiin.
”Asuntomessut antavat meille mahdollisuuden esitellä laajalle yleisölle myös hieman tuntemattomampia brändejä valikoimastamme”, Johanna Lindberg pohtii.
Entä mikä on sisustussuunnittelija Seppäsen mielestä Villa Havun onnistunein kohta?
”Sanoisin olohuone, sillä tilan ja ikkunan suuruudesta huolimatta siellä on kotoisa ja intiimi tunnelma. Vaikka kaikki kalusteet ovat matalia, niillä on mielenkiintoinen rytmi. Suosikkini on Interfacen Lollipop-nojatuoli, johon suunnittelin uuden raitakankaan yhteistyössä Annalan kanssa. On hienoa saattaa yhteen kotimaisia valmistajia ja luoda uusia yhteistyökuvioita. Nyt tuoli tulee tuotantoon kyseisellä kankaalla”, Laura Seppänen iloitsee.
Asuntomessut Loviisassa 7.7.–6.8.2023.
Inspiroidu tyylistä
Katso myös:
• Finnish Design Shopin projektimyynti >
• Kaikki Finnish Design Shopin tuotteet >
Teksti: Katri Keihäri Kuvat: Mikael Pettersson