Studio Holmbergin Villa Vassdal on vanhojen venevajojen innoittama kesäunelma

Göteborgin saaristossa sijaitsevassa Villa Vassdalissa lomaillaan karun kauniin merimaiseman ja kodikkaiden puupintojen ympäröimänä. Studio Holmbergin suunnittelema kesäkoti yhdistelee kekseliäästi modernia mökkiarkkitehtuuria ja saariston vanhoja rakennusperinteitä.

Studio Holmbergin Villa Vassdal
Karun kaunis Villa Vassdal on ruotsalaisen arkkitehtitoimisto Studio Holmbergin käsialaa.

GÖTEBORGIN SAARISTO on taannoin ollut lähinnä kalastajien ja laivanrakentajien kotiseutua. Kalastajakylien henki elää alueella edelleen vahvana, vaikka merkittävä osa alueen väestöstä onkin nykyisin kesäasukkaita. Myös Studio Holmbergin suunnitteleman, vuonna 2019 valmistuneen Villa Vassdalin ulkomuoto heijastelee alueen historiaa ja merellistä miljöötä.

Studio Holmbergin Villa Vassdal
Pystysuoran ulkolaudoituksen käsittelemätön mäntypuu antaa kokonaisuudelle ryhdikkään ja yhtenäisen ilmeen.
Studio Holmbergin Villa Vassdal
Kallioinen merimaisema ja paikallinen rakennusperinne toimivat lähtökohtina rakennuksen suunnittelutyössä.
Studio Holmbergin Villa Vassdal
Asuintilat jakautuvat yhteensä viiden erikorkuisen katonharjan alle.

Villa Vassdal sijaitsee aivan merenrannan tuntumassa. Harmaiden kallioluotojen ja sinisenä välkehtivän meren lisäksi maisemaa värittää saariston hento vehreys. Ainutlaatuinen sijainti ja ympäristö toimivat lähtökohtina Studio Holmbergin suunnitteleman kesäasunnon koolle, materiaaleille ja yleisilmeelle.

”Asiakkaamme toivoivat kesäkotia, jossa voisivat majoittua vuoden ympäri”, Studio Holmbergin perustaja-arkkitehti Mathias Holmberg kertoo. ”Tärkein inspiraation lähteemme oli ehdottomasti rakennusta ympäröivä vaihteleva maisema kallioineen ja rehevine kasvillisuuksineen. Ammensimme suunnittelussa myös paikallisesta rakennusperinteestä.”

Studio Holmbergin Villa Vassdal
Sisätiloissa vuorottelevat avarat ja suojaisat tilat. Kesäkodin keskus on tilava olohuone.
Studio Holmbergin Villa Vassdal
Suurten liukuovien ansiosta oleskelutilat jatkuvat saumattomasti ulos meren äärellä sijaitsevalle terassille.
Studio Holmbergin Villa Vassdal
”Tavoitteena oli luoda yhtenäinen ilme sekä rakennuksen sisä- että ulkopuolelle, joten päädyimme hyödyntämään puuta runsaasti myös sisätiloissa, mutta eri puulaatuja ja eri viimeistelyillä”, arkkitehti Mathias Holmberg kertoo. Tammiset Soft Edge -baarijakkarat ovat Hayn.
Studio Holmbergin Villa Vassdal
Keittiön tummanpunaiset pinnat antavat kontrastia muutoin vaaleasävyiselle värimaailmalle.

Studio Holmberg suunnitteli rantatontille matalan, lautaverhoillun kesäkodin, jonka tilat jakautuvat viiden erikorkuisen katonharjan alle. Vierekkäisten harjakattojen profiili on tyypillinen seudun vanhoille venevajoille ja kalastajatorpille. Pystysuoran ulkolaudoituksen materiaaliksi valittiin käsittelemätön mänty, joka antaa kokonaisuudelle ryhdikkään ja yhtenäisen ilmeen. Ajan mittaan laudoitus patinoituu harmaaksi ja sulautuu ympäristöönsä entistäkin paremmin.

”On kiehtovaa nähdä, miten rakennus tulevaisuudessa mukautuu ympäristöönsä puun harmaantuessa ja kasvillisuuden vallatessa alaa rakennuksen ympäriltä.”

”Puu oli meille luonnollinen materiaalivalinta, johon päädyimme jo suunnittelun alkuvaiheessa. Puuta on helppo työstää ja se kuuluu olennaisesti paikalliseen rakennusperinteeseen. Se on myös ekologinen ja kaunis materiaali”, Holmberg kertoo.

Harjakattojen alle kätkeytyy suurten ikkunoiden valaisema asunto, jossa avarat ja suojaisat tilat vuorottelevat. Sisätilat tarjoavat sopivasti suojaa auringonpaisteelta ja naapureilta, ja suoraan ulapalle avautuvan näköalan ansiosta meri on talossa alati läsnä. Suojaisimpaan osaan on sijoitettu makuu- ja kylpyhuoneet sekä säilytystilat, kun taas keittiötilat ja olohuone löytyvät kookkaiden maisemaikkunoiden ääreltä. Talon takana sijaisee pieni työkaluvaja, jota voi käyttää myös kesähuoneena.

”Tavoitteena oli luoda yhtenäinen ilme sekä rakennuksen sisä- että ulkopuolelle, joten päädyimme hyödyntämään puuta runsaasti myös sisätiloissa, mutta eri puulaatuja ja eri viimeistelyillä.”

Studio Holmbergin Villa Vassdal
Kodin suojaisimpaan osaan on sijoitettu makuu- ja kylpyhuoneet sekä säilytystilat.
Studio Holmbergin Villa Vassdal
Tässä makuuhuoneessa ei tauluja tarvita. Ikkunoista avautuu merinäköala kahteen eri suuntaan.
Studio Holmbergin Villa Vassdal
Pelkistetty sisustus tekee tilaa luonnonläheisille maisemille, jotka ovat kiehtovat joka suunnasta.
Studio Holmbergin Villa Vassdal
Luonnonväriset puupinnat värittävät myös kylpyhuoneen palettia.

Sisätilojen hallitsevana materiaalina on käytetty koivuvaneria, jonka sileä ja vaalea pinta antaa miellyttävää kontrastia rouhealle ulkoverhoilulle. Myös kiinteät säilytystilat ja olohuoneen avohyllyt on rakennettu koivuvanerista. Olohuoneen jatkeena toimii laudoitettu terassi, joka voi kokonsa puolesta toimia pitopaikkana suuremmillekin rapujuhlille tai kesäillan valsseille. Tunnelmaa viileisiin syysiltoihin luo puolestaan olohuoneen seinustalle sijoitettu kamiina.

”Lopputuloksesta tuli aika lailla jo varhaisten luonnosten ja suunnitelmien mukainen”, Holmberg kertoo. ”On kiehtovaa nähdä, miten rakennus tulevaisuudessa mukautuu ympäristöönsä puun harmaantuessa ja kasvillisuuden vallatessa alaa rakennuksen ympäriltä. Myös harmaan ulkopuolen ja lämpimän sisäpuolen luoma kontrasti tulee vahvistumaan ajan myötä.”

Inspiroidu tyylistä

Hay
Soft Edge -baarijakkara
Menu
TR Bulb -kattovalaisin
Muuto
Layer-tyyny
Tekla
Pussilakana
Hay
Mags-sohva
Menu
Saippuapullo
Warm Nordic
The Orange -nojatuoli
Lapuan Kankurit
Laine-käsipyyhe

Lue myös:

Projekti Ö – omavaraista asumista ikiomassa saaressa >
Krokholmenin saarella lomaillaan modernissa huvimajatunnelmassa >

Teksti: Nora Uotila Kuvat: Markus Bülow ja Mathias Holmberg

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje, niin kuulet heti uusista Design Stories -jutuista!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan