Ravintola Palacen Michelin-tähti syttyi uudelleen

Legendaarinen helsinkiläisravintola Palace avasi ovensa uudistuneena ja lunasti samalla takaisin paikkansa maamme Michelin-ravintoloiden joukossa. Kun Palacesta otettiin yhteyttä ruotsalaiseen Note Design Studioon, ei toiveena ollut trendikäs sisustus – päinvastoin, ravintolaan haluttiin ajaton miljöö, joka kunnioittaisi paikan ainutlaatuista historiaa.

Artek Domus-tuoli
Ilmari Tapiovaaran verhoillut Domus-tuolit sopivat hienosti Palacen sisustukseen.

RAVINTOLA PALACEN UUSI, Museoviraston hyväksymä sisustus antaa 1950-luvun modernismille 2020-luvun kasvot. Pitkät, valkoiset pöytäliinat ja seinien tumma tiikkiviilu ovat saaneet kontrastikseen pehmeää roosaa, tummaa turkoosia sekä uusia pohjoismaisia designhelmiä.

Uudistus oli jännittävä paikka myös palkitun tukholmalaisen Note Design Studion suunnittelijoille.

”Olen viettänyt suurimman osan elämästäni Helsingissä, joten Palacen parissa työskenteleminen on tuonut nöyryyttä. Saimme mahdollisuuden päästä muokkaamaan tilaa, jonka loistosta olen kuullut isoisäni kertomia tarinoita jo lapsena. En olisi osannut kuvitellakaan pääseväni joskus itse luomaan uutta Palacea”, Note Design Studion sisustusarkkitehti My Degerth kertoo.

Ravintola Palace
Seinällä on Note Design Studion Menulle suunnittelemat POV Circle -kynttilänjalat. Tarjoiluvaunu on suunniteltu ravintolaan.
Ravintola Palace
Ikkunalla on Inga Sempén Wästbergille suunnittelemat w103-pöytävalaisimet.

Helsingin Etelärannassa kohoava ravintola Palace on suomalaisen ravintolakulttuurin lippulaiva, jolle myönnettiin Suomen ensimmäinen Michelin-tähti vuonna 1987. Viljo Revellin ja Keijo Petäjän suunnittelema rakennus muistuttaa laivaa myös avoimen merinäköalansa ja Le Corbusierin innoittamien vaijerikaiteidensa ja nauhaikkunoidensa ansiosta.

Hotelli Palace rakennettiin vuoden 1952 kesäolympialaisten alla vastaanottamaan kisavieraita ympäri maailman.

Hotelli Palace ravintoloineen rakennettiin vuoden 1952 kesäolympialaisten alla vastaanottamaan kisavieraita ympäri maailman. Gastronomian lisäksi Palace tuli vuosien varrella tunnetuksi paikkana, jossa solmittiin merkittäviä poliittisia sopimuksia ja vietettiin loisteliaita juhlia niin kuninkaallisten kuin filmitähtienkin seurassa.

Vuonna 2016 koko Eteläranta 10:n rakennus meni laajaan remonttiin. Rakennuksen ulkopinnat entisöitiin ja 10. kerroksessa sijaitseva ravintola Palace uudistettiin Note Design Studion, arkkitehtitoimisto SARCin ja brändityöstä vastanneen Agency Leroyn yhteistyönä. Ravintola avasi ovensa uudelleen syksyllä 2017 Royal Ravintoloiden luotsaamana.

Ravintola Palace
Kymmenennen kerroksen ravintolasta on näkymät Helsingin Eteläsatamaan ja Katajanokalle.
Palette JH7 -sohvapöytä
Palette JH7 -sohvapöytä on &Traditionin mallistossa, ja sen on suunnitellut Jaime Hayón.
Ravintola Palace
Palacen sisustusta linjaavat tumma turkoosi, pehmeä roosa ja viilupinnat.

Keittiömestari Eero Vottosen johtamassa keittiössä pääosassa ovat suomalaiset raaka-aineet ja sesongit. Tamperelaislähtöinen huippukokki on 35 vuoden ikäänsä nähden ehtinyt kerryttää mittavan ansioluettelon: hän on työskennellyt Michelin-palkituissa Chez Dominique-, Luomo-, G.W. Sundmans- ja Olo-ravintoloissa, toiminut Suomen edustajana ja valmentajana arvostetussa Bocuse d´Or -kokkikilpailussa ja voittanut kultaa Global Chef Challenge- ja Kokkien Kokki -kilpailuissa.

Ravintola Palace
Kotimaista ankanmaksaa, rapeaa ankannahkaa ja sitruunatimjamia Ravintola Palacen tapaan.

Helmikuussa 2019, lähes 30 vuoden tauon jälkeen, Palace sai viimein takaisin Michelin-tähtensä, kun uusi Michelin Guide Nordic Countries 2019 -ravintolaopas julkaistiin. Michelin-tähden lisäksi myös Palacen historiallinen neonvalokyltti on syttynyt uudelleen: keltaisena hehkuva Palace-kyltti on restauroitu ja nostettu takaisin paikoilleen Etelärannan maamerkiksi.

Ravintola Palace, Eteläranta 10, Helsinki

Katso myös:

Note Design Studion suunnittelemat tuotteet >

Teksti: Nora Uotila Kuvat: Romain Laprade ja Palace

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Vielä ehdit – tilaa joululahjat viimeistään 19.12. klo 12!

Löydä lahjat

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan