Heikki ja Kaija Sirenin ikonisen merikappelin innoittamana syntyi pakopaikka, jossa on kaikki, mitä ihminen tarvitsee.
RAKENNE ON YKSINKERTAINEN ja ikiaikainen: puupilarit, massiiviset palkit ja suuret ikkunat merelle. Ja juuri tässä kaikessa karuudessa piilee rakennuksen erityisyys. Se on kuin temppeli, tehty jotain jumalaista varten – tässä tapauksessa ympäröivää luontoa.
Arkkitehtipariskunta Heikki ja Kaija Sirenin 1960-luvun lopussa Lingonsön saaren kallioille Raaseporiin suunnittelema kappeli – sillä nimellä rakennus perheessä kulkee – herätti aikanaan suurta huomiota kansainvälisiä arkkitehtilehtiä myöten.
”Vaikka on niin pirpana suuressa maisemassa”, toteaa arkkitehti Jukka Siren, Sirenien poika.
Nuo kuvat Sirenien kappelista näki jo nuorena myös Anne Lyytikäinen, muun muassa Avotakkaa vuodesta 1967 kustantaneen A-lehtien omistajaperheen jäsen. Sirenien merikappeli jäi elämään hänen mieleensä.
”Heikki Siren on aina inspiroinut minua. Olen ajatellut, että olisipa mahtavaa, jos jonakin päivänä olisi tuollainen paikka ja rauha.”
Muutama vuosi sitten Anne Lyytikäinen-Palmroth ja tämän mies Tero tulivat maininneeksi asiasta perheystävälle, arkkitehti Lauri Hollménille, joka johdatti heidät Jukka Sirenin luo.
”Alkuun ajattelin, että enhän minä voi tehdä toista samanlaista. Se on uniikki, paikkaan sidottu rakennus, jossa olen itsekin viettänyt kesiäni”, Siren sanoo.
Kappeli olisi kauniiden päivien kesämökki ja rauhoittumispaikka.
Kun kolmikko sitten keskusteli käyttötarkoituksesta, ajatus alkoikin elää. Anne ja Tero viettävät kesät purjehtien, ja veneessä on kaikki tarvittavat mukavuudet. Kappeli olisi heille kauniiden päivien kesämökki ja rauhoittumispaikka. Kun Sirenien kappeli on 18 neliötä, uudesta tuli kaksi kertaa suurempi, jolloin myös mittasuhteet muuttuivat. Erona on myös saareke, joka kätkee sisäänsä muun muassa jääkaapin ja lavuaarin.
”Muutosten myötä projektista tuli myös arkkitehtonisesti kiinnostavampi. Ajattelin, että miksei tämä näin modifioituna voisi olla kunnianosoitus vanhemmilleni”, Siren sanoo.
Kun Sirenit 1960-luvulla rakensivat kesähuvilan, he noudattivat kalastajien rakennusperinnettä.
”Saaristomme on herkkäpiirteinen ja pienimuotoinen, ja sen kalastajakylät ovat syntyneet hiljalleen yksittäisistä pienistä rakennuksista”, Jukka Siren sanoo.
Heikki ja Kaija Siren rakensivat ensin saunamökin, sitten keittiörakennuksen, makuuaitan. Yksinkertaisia hirsirakennuksia, jotka sopivat saaristomaisemaan. Ne sijaitsevat lähellä toisiaan, jolloin niiden väliin jää oleskelutila. Asuintilat ovat saaren suojaisalla pohjoispuolella. Toiselle puolelle, ylväiden maisemien ääreen, syntyi hiljentymistä ja luonnon ihailua varten kappeli.
”Kappeli on arkkitehtuuria pelkistetyimmillään: suojaan saattamista yksinkertaisin rakentein.”
”Heikki ja Kaija Siren ihailivat japanilaista arkkitehtuuria ja talonpoikaisarkkitehtuuria. Kappeli on arkkitehtuurin kieltä pelkistetyimmillään: suojaan saattamista yksinkertaisin rakentein”, Jukka Siren sanoo. Nuorena hän kävi kappelissa mielellään lukemassa ja katselemassa tähtitaivasta. ”Yöpymispaikkana se on ihastuttava.”
Kun perheellä oli vieraita, kappeliin mentiin ruokailun päätteeksi juomaan lasi viiniä. Vierailla oli tapana kerätä kiviä rannalta. Jukka Sirenin siskon Kirsi Sirenin omistuksessa nykyisin olevassa kappelissa on yhä esimerkiksi Timo Sarpanevan tuoma, hirvenpäätä muistuttava kivi. 1970-luvun alkupuolella kappelissa vihittiin nyt jo edesmennyt sisar Sara Siren. Vaikka matkaa asuinrakennuksiin on vain viitisenkymmentä metriä, tunnelma Lingonsön eteläpuolella muuttuu ihan toiseksi. Jukka Sirenin mukaan linnusto on huima ja onpa pintaan joskus pulpahtanut hyljekin.
”Siellä alkavat myrskyt mylviä. Kappeli on ihana paikka katsella myrskyjä.” Juuri tätä myös Anne odottaa. Että pääsee kappeliin sateella ja saa sytyttää kynttilät.
”Vaikutumme paikan hiljaisuudesta ja eleettömyydestä.”
”Mitä yksinkertaisempaa, sen levollisempaa. Vaikutumme paikan hiljaisuudesta ja eleettömyydestä. Siellä on kaikki, mitä ihminen tarvitsee.”
Paikka kulki suunnitteluvaiheessa nimellä No place. Se ei ollut talo, ei huvimaja, vaan tila, joka on luonnossa. Tarkoitus on, että Västanfjärdissä Kemiössä sijaitseva saari jää mahdollisimman luonnonvaraiseksi. Viime kesänä rakennettu kokonaisuus käsittää kappelin lisäksi venelaiturin ja pienen kesäkeittiökonsolin.
Viime kesänä rakennettu kokonaisuus käsittää kappelin lisäksi venelaiturin ja pienen kesäkeittiön.
Rakennuksen aitiopaikalla on istuinryhmä, josta Heikki Siren käytti nimitystä passion pit. Se on niin matala, että pienestä ruokapöydästä näkee esteettömästi istujien yli merelle. Istuinten sisällä on säilytystilaa, ja tyynyt on mitoitettu millilleen niin, että kun ne laskee sohvien väliin lattialle, muodostuu parivuode.
Sirenien kappeli oli mäntyä, tämä on kokonaan lehtikuusta, joka harmaantuu ajan kuluessa kauniisti. Sekä arkkitehti että asukkaat kiittelevät talon taidokkaasti rakentanutta Martti Riihelää miehineen.
Anne ja Tero ehtivät jo viettää saaressa kaksi yötä myöhään viime syksynä. He paistoivat ulkona makkaraa ja katselivat illalla ohi meneviä laivoja ja valoja, jotka saaren pieniä polkuja täplittävät.
”Täällä on kaikki se, josta olemme aina unelmoineet.”
Teksti: Taina Ahtela Kuvat: Johanna Myllymäki
Juttu on julkaistu alun perin Avotakassa.