Hotel Sandsundin ovet ovat auki! Lähde kanssamme kierrokselle historiallisen huvilan ylellisiin huoneisiin

Vuoden 2022 keväällä Design Stories haastatteli kunnianhimoiseen hankkeeseen ryhtyneitä ystävyksiä, joiden visiona oli loihtia Birger Federleyn suunnittelemasta Villa Sandsundista uudenlainen, vaivatonta ylellisyyttä tarjoava boutiquehotelli. Hotel Sandsundin varauskalenteri on nyt auki ja Design Stories palaa Tampereelle.

Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
Villa Sandsund on Tampereen Herrainmäellä sijaitseva, vuonna 1912 rakennettu huvila. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus on juuri saanut uuden elämän elämyksellinä hotellina.

HERRAINMÄEN PUISTOALUEELLE johtavissa portaissa on melkeinpä pakko pysähtyä hetkeksi – joku väittäisi, että tasoittelemaan hengitystä, mutta ainakin ihan vaan maisemien vuoksi. Herrainmäen huipulla sijaitseva idyllinen Villa Sandsund on sekin varsin vaikuttava nähtävyys jo sellaisenaan, mutta tällä kertaa odotamme erityisesti kierrosta talon seitsemässä, täysin uuden ilmeen saaneessa huoneessa.

Vuonna 1912 rakennettu Villa Sandsund on hieman yli vuoden kestäneessä täysimittaisessa remontissa muuttunut historiallisesta huvilasta hienostuneeksi boutiquehotelli Hotel Sandsundiksi.

Lue lisää: Historiallinen helmi saa uuden elämän Tampereella >

Kuva, jossa Hotel Sandsundin omistajat.
Laura Tuomisto ja Hilma Ryösä ryhtyivät projektiin kirkas visio mielessään: tuoda Tampereen hotellitarjontaan enemmän elämyksiä. Kuvassa tuoreet omistajat ennen täysimittaisen remontin käynnistymistä.
Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
”Päivät ovat olleet pitkiä, mutta nyt kun saamme katsella oman työmme tulosta, on olo todella inspiroitunut. Eniten odotamme sitä, että hotellimme alkaa täyttyä asiakkaista!” Ryösä kertoo.

Visiosta viimeistelyyn

Laura Tuomisto ja Hilma Ryösä puolisoineen ostivat historiallisen helmen visionaan tuoda Tampereen hotellitarjontaan elämyksellisemmän vaihtoehdon – vaivatonta ylellisyyttä, jota ei muualta saa. Lattiasta kattoon pieteetillä remontoitu kohde on paikoittain haastanut perustajanelikkoa ja vaatinut paitsi pitkiä työpäiviä myös pitkää pinnaa, mutta visio puolestaan on matkan varrella vain vahvistunut ja kirkastunut.

”Visiomme alusta alkaen oli ajaton, eksklusiivinen ja talon aikakautta kunnioittava tyyli.”

”Visiomme alusta alkaen oli ajaton, eksklusiivinen ja talon aikakautta kunnioittava tyyli. Sisustusarkkitehtitoimisto Nádor + Nádorin kokeneiden suunnittelijoiden avulla onnistuimme jopa ylittämään omat odotuksemme – Sandsundista tuli alkuperäisestä ideasta poiketen paljon värikkäämpi, mutta se on oikein virkistävää”, iloitsee Ryösä. 

”Haluamme kiittää kaikkia yrityksiä ja yrittäjiä, jotka ovat lähteneet tähän mukaan. Se ammattitaidon määrä, jota tämän projektin aikana olemme päässeet seuraamaan, on ollut häkellyttävää. Vaikka yllätyksiä on tullut, on aina ollut mukava tulla remontin keskelle.”

Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
Hotel Sandsundin valloittava tunnelma pitää otteessaan heti sisään astuttaessa. Androgyne-sivupöydät kuuluvat Audo Copenhagenin valikoimaan.
Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
Mahdollisimman paljon alkuperäistä, kuten upea portaikko, pyrittiin säilyttämään ja entisöimään. Elegantit Mobil 46 -seinävalaisimet ovat Pholcin.

Rakennusprojekti oli ystävyksille ensimmäinen, ja vuoden 2022 keväällä alkanut maailmantilanteen myllerrys ei tehnyt projektin eteenpäin puskemisesta ainakaan helpompaa.

”Maailmantilanne toi ehdottomasti oman mausteensa projektiin: meille piti muun muassa tulla parkettilattiat kauttaaltaan, mutta sota kuitenkin kohotti äkisti tammen hinnan pilviin ja heitti saatavuuden päälaelleen. Emme kuitenkaan joutuneet tekemään yhtään kipeää kompromissia koko projektin aikana – tämä yllätti, koska olimme henkisesti valmistautunut siihen”, Tuomisto kertaa.

”Yllätyksiin oli varauduttu jo etukäteen – onhan kyseessä vanha rakennus, jossa yksikään seinä ei ollut suora.”

”Tilanne toi ehdottomasti painetta. Raaka-aineet ja tilaukset tulivat kalliimmaksi kuin alkujaan suunniteltiin. Täytyi myös varautua pitkiin toimitusaikoihin ja tämän takia osa tuotteista tilattiin tosi aikaisin – kun työmaalla sitten väistämättä tulikin yllätyksiä, niin osa etukäteen tilatuista tuotteista ei enää sopinutkaan suunnitelmaan. Tällaisiinkin tilanteisiin oli kuitenkin varauduttu jo etukäteen, onhan kyseessä vanha rakennus, jossa yksikään seinä ei ollut suora”, Ryösä jatkaa.

Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
Ainutlaatuiset kylpyhuoneet häkellyttävät runsailla yksityiskohdillaan. Indigo-huoneen dramaattiset sävyt ammentavat innoitusta huoneen syvänsinisestä kaakeliuunista.
Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
Runsaat tekstuurit ja hienostuneet viimeistelyt tekevät kustakin huoneesta kokemuksellisen – jokaisella huoneella on oma persoonansa.

Inspiraationa huvilan historia

Vaikka kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja täten osin muutoksilta suojeltu Villa Sandsund on eittämättä haastanut tuoreita omistajiaan projektin aikana, on sen ainutlaatuinen tarina toiminut myös projektin innoituksena.

”Sandsundin tunnelma kokonaisuudessaan on rauhallinen ja idyllinen. Väri- ja materiaalivalinnat tekevät tunnelmasta viipyilevän, kuitenkin vähän rinta rottingilla.”

”Hotellihuoneiden nimet liittyvät talon ja lähialueen historiaan ympäröivään luontoon. Oma suosikkini on huone 1912, jonka seinät ovat rauhoittavan vaaleansiniset ja jonka tunnelmaan vanha kaakeliuuni tekee lähtemättömän lisän”, Ryösä paljastaa.

”Yläkerran toinen sviitti August on nimetty talon ensimmäisen asukkaan, August Sandsundin, mukaan. Alakerran sviitti Federley sai nimensä talon arkkitehdilta, Birger Federleylta. Yläkerran parvekkeellinen sviitti, Indigo, on saanut nimensä huoneessa sijaitsevasta indigon värisestä kaakeliuunista.”

Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
Federley-sviitti kylpee auringonvalossa. LYFAn Peanut-riippuvalaisin ja Audo Copenhagenin JWDA-pöytävalaisin tuovat leikkisyyttä huoneen hienostuneeseen ilmeeseen.
Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
Vintagehenkisen detaljiikan vastapainoksi tilaan poimittiin raikkaan yksinkertaista pohjoismaista designia.

Kaikki seitsemän huonetta ja yleiset tilat, kuten aamiaissalonki, ovat kokeneet täyden muodonmuutoksen – talon alkuperäistä tunnelmaa ja arvokasta olemusta kunnioittaen.

”Kun ostimme Villa Sandsundin, se oli ollut toimistokäytössä ja sisällä oli todella kalsean keltainen valo ja kolkko tunnelma. Nyt huoneisiin tulvii luonnonvalo ja puusepän loihtimat upeat ikkunat luovat kauniita varjoja huoneisiin. Hartaasti valitut maalisävyt, ylelliset verhot ja VM Carpetin kokolattiamatot tuovat tilaan seesteisen, mutta hienostuneen tunnelman”, Ryösä kertoo.

”Sandsundin tunnelma kokonaisuudessaan on rauhallinen ja idyllinen. Väri- ja materiaalivalinnat tekevät tunnelmasta viipyilevän, kuitenkin vähän rinta rottingilla”, kuvailee Tuomisto.

Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
August-sviitti on nimetty talon ensimmäisen asukkaan, August Sandsundin, mukaan. Mattiazzin MC10 Clerici -nojatuoli ja Bastan Disco-sivupöytä tuovat tilaan yksinkertaista ylellisyyttä.
Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
Kaikkien huoneiden värimaailmat harkittiin tarkkaan, seinämaalista lähtien. Seinäpintojen sävyt valittiin kotimaisen Cover Storyn valikoimasta.
Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
Upeat ikkunat teetettiin paikallisella puusepällä, jotta ne vastaisivat mahdollisimman hyvin alkuperäisiä. Tarjoiluvaunu kuuluu Tebianin valikoimaan.

Uniikki unelmaprojekti

Sisustusarkkitehti Essi Nádor ja arkkitehtitoimisto Nádor + Nádorin asiantuntijatiimi olivat alkutaipaleelta asti huolehtimassa omistajien vision käymisestä toteen yhdessä Finnish Design Shopin projektimyynnin kanssa. Nádorille Hotel Sandsund oli unelmaprojekti, jonka uniikki historia haluttiin leipoa sisään myös lopputulokseen – ajattomalla, mutta ajankohtaisella tavalla.

”Tavoite oli luoda erilaisia tunnelmia eri huoneisiin, ja koen että tässä todella onnistuimme.”

”Alkuperäisissä ajatuksissa vanhantyylistä detaljiikkaa oli kenties enemmän, mutta vähitellen suunnitelma hioutui nykyiseen muotoonsa projektin edetessä. Lopullinen kokonaisuus on tasapainoinen yhdistelmä raikkautta ja viitteitä rakennuksen ajankuvan tunnelmaan”, Nádor kertoo.

”Tavoite oli luoda erilaisia tunnelmia eri huoneisiin, ja koen että tässä todella onnistuimme. Runsaat verhot, pehmeät tekstiilit ja tyylikkäät kiintokalusteet huokuvat eksklusiivisuutta ja ylellistä tunnelmaa olematta liian päällekäyviä.”

Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
Heiniö on yksi Hotel Sandsundin pienimmistä huoneista, mutta sen seesteinen tunnelma on vailla vertaa.
Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
”Oma suosikkihuoneeni taitaa ehkä olla Heiniö, koska se on pieni ja söpö, mutta siinä on yksi hotellin suurimmista kylpyhuoneista ammeineen”, sisustusarkkitehti Essi Nádor paljastaa.
Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
”Kokonaisuus on tasapainoinen yhdistelmä raikkautta ja viitteitä rakennuksen ajankuvan tunnelmaan”, Nádor kertaa.

Kukin seitsemästä yksilöllisestä huoneesta on sisustettu omanlaisekseen, ja niillä kullakin on oma tunnelmansa, tarinansa ja myös sävymaailmansa. Sisustuksessa yhdistyvät saumattomasti kotimainen käsityö, ajattomat klassikkokalusteet ja hurmaavat vintagelöydöt.

”Jokainen huone on oma kokemuksellinen kokonaisuutensa. Huoneisiin valikoitui tuhti kokolattiamatto tuomaan pehmeää akustiikkaa ja ylellistä tunnelmaa, alakerran aulaan ja käytävälle suunniteltiin vanhantyylinen kuviollinen laatoitus. Pehmeiden sävyjen kaveriksi on tuotu syvempiä ja intensiivisempiä sävyjä”, Nádor kuvailee.

”Projekti on ollut pitkä ja sitä on työstetty pieteetillä, rakkaudella ja paikoin jännittyneenäkin. Tuntuu upealta vihdoin nähdä kovan työn konkretisoituvan fyysisenä tilana. Odotan kovasti pääseväni yöpymään hotelliin – vaikeuksia tuottaa enää vain huoneen valinta!”

Hotel Sandsundin sisustuksessa yhdistyvät saumattomasti kotimainen käsityö, ajattomat klassikkokalusteet ja hurmaavat vintagelöydöt.

Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
Aamiaisella edessä on vaikea valinta – tilatako aamiainen suoraan huoneeseen tarjoiltuna, vai nauttiako se tunnelmallisessa salongissa.
Kuva, jossa Hotel Sandsund – hotelli Tampereella.
”Uniikit valaisimet haastavat harmoniaa ja tekevät kokonaisuudesta kiinnostavan ja kerroksellisen”, kertoo Nádor hotellin harkituista yksityiskohdista. Artekin Atelier-tuolien pehmeän punainen sävy sopii tilaan täydellisesti.

Uusi sivu Herrainmäen historiassa

Ovet ovat nyt auki ja Hotel Sandsund ottaa jo vastaan ensimmäisiä vieraitaan. Millaiseen hotelliin Herrainmäen rauhaan kapuavat pääsevät viihtymään?

”Haluamme, että asiakkaat saavat Hotel Sandsundissa kokonaisvaltaista ja jopa yksilöllistä palvelua ainutlaatuisessa ja rauhallisessa miljöössä. Rajoitettu huoneluku mahdollistaa sen, että pystymme yllättämään asiakkaat ja tarjoamaan heille jotain mitä ketjuhotelleista ei saa – pienillä yksityiskohdilla on paljon merkitystä”, visioi Ryösä.

”Hotel Sandsund on rauhallinen ja idyllinen boutiquehotelli, joka tarjoaa kokemuksellisen hotellielämyksen. Täällä aika saa pysähtyä”, summaa Tuomisto.

Hotel Sandsund, Herrainmäenkuja 4, Tampere. Tiedustelut ja varaukset: hotelsandsund.fi

Inpiraationa Hotel Sandsund 

Mattiazzi
MC10 Clerici nojatuoli
LYFA
Peanut riippuvalaisin
VM Carpet
Pajukko matto
Nikari
April pöytä
Brdr. Krüger
Bølling tarjoiluvaunu
Pholc
Mobil 46 seinävalaisin
Artek
Atelier tuoli
&Tradition
In Between SK18 pöytä
Matri
Saara pussilakana
Matri
Saara tyynyliina
Audo Copenhagen
JWDA pöytävalaisin
Matri
Ilta yöpöytä

Katso myös:

Finnish Design Shopin projektimyynti >
Kaikki tuotteet Finnish Design Shopissa >

Teksti: Mira Ahola Kuvat: Unto Rautio

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje, niin kuulet heti uusista Design Stories -jutuista!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan