César Manrique jätti pysyvän jäljen Lanzarotelle yhdistäessään arkkitehtuurin, taiteen ja luonnon. Lue lisää Manriquen Lanzarotelle jättämästä perinnöstä sekä suosituimmista nähtävyyksistä, kuten Jameos del Agua ja Mirador del Río.
CÉSAR MANRIQUEN (1919–1992) kohdalla mikään ei ollut tavanomaista. Hän oli monipuolinen suunnittelija, mutta kuvasi itseään aina taiteilijana, joka käytti sopivia työkaluja eri tilanteissa – oli kyse sitten vaikkapa arkkitehtuurista, maalaamisesta tai veistämisestä.
Yllättävintä on, että hänen merkittävin luomuksensa ei ole mikään tietty taideteos tai rakennus. Sen sijaan se on Lanzarote: kotisaari, jossa hän yhdisti taiteen sekä luonnon, ja loi jotain ainutlaatuista.
Monipuolinen taiteilija ja aktivisti
César Manrique vietti lapsuutensa kesät La Caleta de Famarassa, paikassa, joka myöhemmin inspiroi hänen työtään taiteilijana mutta myös aktivistina. Jo varhaisesta iästä lähtien hän osoitti kiinnostusta piirtämiseen ja ihaili taiteilijoita kuten Pablo Picasso, Henri Matisse ja Georges Braque. Hän aloitti teknisen arkkitehtuurin opiskelun, mutta lopetti jo kahden vuoden jälkeen ja muutti Madridiin tavoitteena valmistua taideprofessoriksi.
Kenties merkittävin käänne oli, kun Manrique lähti New Yorkiin saamansa apurahan turvin. Kaupungissa asuessaan hän kaipasi koko ajan tuulista Lanzarotea ja päätti omien sanojensa mukaan tehdä kotisaarestaan yhden maailman kauneimmista paikoista. Hän piti sanansa ja palasi Lanzarotelle.
César Manriquen tärkein tavoite oli suojella Lanzaroten luontoa ja kulttuuriperintöä.
Seuraavien vuosien aikana Manrique muutti käsityksen siitä, mitä saarella on mahdollista tehdä paitsi arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin avulla mutta myös aktivismin kautta. Hän oli aktiivisesti mukana Lanzaroten politiikassa ja sosiaalisessa elämässä sekä tuomitsi liiallisen rakentamisen. Tärkein tavoite oli suojella Lanzaroten luontoa ja kulttuuriperintöä.
Valokeilassa perinteinen arkkitehtuuri
Palattuaan New Yorkista vuonna 1966 Manrique yritti saada Lanzaroten asukkaat kunnioittamaan saaren perinteistä arkkitehtuuria. Hän kannusti heitä korjaamaan huonokuntoisia taloja uudisrakentamisen sijasta. Lisäksi hän nosti perinnerakentamisen ja siihen liittyvän tietotaidon valokeilaan. Vanhat rakennukset oli tehty nerokkaasti hyödyntämään saaren tuulista ja välillä armotontakin ilmastoa, ja ne antoivat saarelle myös hyvin tunnistettavan visuaalisen ilmeen.
Manrique yritti saada Lanzaroten asukkaat kunnioittamaan saaren perinteistä arkkitehtuuria.
Taloissa oli käytetty puuta ja tuliperäistä kiveä, koska niitä oli helposti saatavilla. Rakennuksissa oli eristävät paksut seinät, jotka suojasivat kesän kuumuudelta mutta myös talven kylmyydeltä. Ulkoseinät oli päällystetty kalkilla, joka suojasi auringonsäteiltä ja antoi tunnusomaisen valkoisen värin. Yksitasoisissa taloissa oli sisäpiha tai kattoterassi, joita molempia käytettiin sadeveden keräämiseen. Manrique inspiroitui näistä perinteistä myös itse, kuten voi huomata Casa Museo del Campesinossa.
Hän kehotti myös paikallisia päättäjiä poistamaan kaikki esteet, kuten valtavat mainoskyltit, saaren upeiden maisemien edestä. Manrique halusi korostaa Lanzaroten luontoa ja auttaa ihmisiä näkemään paikan todellisen kauneuden.
Tämä toteutui Manriquen töissä, jotka sulautuvat ympäristöönsä ja kunnioittavat luontoa: esimerkiksi Jameos del Agua, Mirador del Río ja Jardín de Cactus ovat kaikki vierailun arvoisia, kun olet Lanzarotella.
Kaksi César Manriquen ikonista rakennusta
Jameos del Agua
Vuonna 1968 valmistunut Jameos del Agua on kenties Manriquen vaikuttavin teos. Se on täydellinen esimerkki siitä, miten hän sai yhdistettyä luonnon ja taiteen. Manrique käytti tuliperäisen maan muovaamaa tunnelia luodakseen auditorion, järven, ravintolan ja puutarhan. Jameos del Agua korostaa taianomaisen luolan jo valmiiksi olemassa olevaa kauneutta.
Tila jakautuu kolmeen osaan tai ”jameoon” – Jameo Chico, jonka kautta tilaan pääsee ja jossa ravintola sijaitsee, Jameo Grande, jossa on uima-allas ja Jameo de la Cazuela, katsomon takana sijaitseva osa.
Luonnon muovaamaan katsomoon mahtuu yli 500 ihmistä. Se on viimeistelty basalttikivellä, joka luo tilaan poikkeuksellisen akustiikan. Lava sijaitsee osassa tuliperäistä tunnelia ja istumapaikat on sijoitettu tilaan sen luonnollisen muodon mukaisesti.
Mirador del Río
Mirador del Río rakennettiin 1970-luvulla ja se sijaitsee 500 metrin korkeudessa kallionkielekkeellä. Manrique suunnitteli näköalapaikan niin, että sitä voitaisiin käyttää Atlantin valtameren, Chinijo-saarien ja Lanzaroten naapurisaaren, La Graciosan, tarkkailuun.
Rakennus sulautuu ympäristöönsä, sillä rakenteet häivytettiin käyttämällä vulkaanista kiveä ja rakennuksen päälle levitettiin maata, jotta ruoho kasvaisi sen katolla.
Mirador del Río koostuu näköalapaikoista, terasseista ja suurista ikkunoista, joista voi ihailla maisemia. Sisäänkäynnin yhteydessä voi nähdä Manriquen lintua ja kalaa kuvaavan teoksen, jotka edustavat saaren kahta pääelementtiä – tuulta ja vettä.
Kuka: César Manrique (1919–1992)
- Manrique syntyi Arrecifessa, Lanzarotella, vuonna 1919.
- Tunnetaan taiteen, arkkitehtuurin ja luonnon saumattomasta yhdistämisestä.
- Taisteli Lanzaroten luonnon säilyttämiseksi ylirakentamista vastaan.
- Jätti Lanzarotelle pysyvän perinnön taiteen, kulttuurin ja ympäristönsuojelun alalla.
- Menehtyi 73-vuotiaana auto-onnettomuudessa vuonna 1992.
Katso myös:
• Kaikki arkkitehtuurikirjat Finnish Design Shopissa >
Teksti: Irene de Mas Castanyer Kuvat: Pol Viladoms