Franckly Friends: Arkkitehti Olavi Koposen rakennukset tutkivat ihmisen suhdetta tilaan ja luontoon

Franckly Friends -juttusarjassa tapaamme tällä kertaa puurakentamiseen erikoistuneen arkkitehti Olavi Koposen. Hänen suunnittelemassaan Villa Lenassa Espoossa näkyy Koposelle ominainen elementti – mutkaton kauneus.

PUUARKKITEHTUURIIN ERIKOISTUNUT Olavi Koponen aloitti uransa 1990-luvulla ja keskittyi ensin Suomessa suunnittelemaan pientaloja ja loma-asuntoja. Vuonna 2010 Koponen muutti Ranskan Grenobleen työskennelläkseen r2k-architecte -arkkitehtitoimistossa ja vuonna 2020 hänet palkittiin Suomessa arkkitehtuurin valtionpalkinnolla.

Franckly tapasi Olavi Koposen yhdessä hänen suunnittelemistaan ja rakennuttamistaan kohteista, Villa Lenassa Espoossa. Runsaspuustoiseksi jätetyllä tontilla sijaitsevan, tasakattoisen rakennuksen ulkokuori on Siperian lehtikuusella verhoiltu. Kodin sisällä syntyy kokemus yksityisyydestä, kun rakennuksen umpiseinät asettuvat naapuritaloja ja katua vasten. Laajoista ikkunapinnoista avautuvat näkymät ympäröivän luonnon puustoon. Välillä tuntuu kuin olisi ulkona itsekin – niin sujuvasti luonto ja ihmisen rakentama sulautuvat Koposen talossa toisiinsa.

Hei Olavi! Täällä Villa Lenassa ilma kiertää melko esteettä läpi asunnon eikä näkymiä ole juuri väliseinin estetty. Olet suunnitellut kodin, jossa asukkaat elämällään määräävät kodin eri osien funktion, eikö totta?
”Villa Lenan muodossa on yhteys vanhaan tupaan. Käyttötarkoituksen mukainen jako huoneisiin on otettu käyttöön vasta viime vuosisadalla modernismin myötä, ja se tapa on syöpynyt mieliimme.

Itse näen, että perusjako asumisen osalta on jako yksityiseen ja yhteiseen. Nämä molemmat pitää pystyä kodissa tarjoamaan, sekä yksityisyys sekä mahdollisuus yhdessäoloon. Perheessä ei sitä paitsi yleensä ole kuin yksi häirikkö. On parempi että eristetään se yksi, kuin että eristetään toisistaan kaikki muutkin.”

Olet asunut Ranskassa nyt 11 vuotta. En malta olla kysymättä kokemuksiasi Ranskan ja Suomen eroavaisuuksista. Kiinnostavaa on myös se, että olet työskennellyt arkkitehtina molemmissa: eroaako Ranskassa arkkitehtina työskentely Suomen vastaavasta?
”Olen itse Savosta kotoisin ja jopa minä ajattelen, että ranskalaiset puhuvat tauotta. Kun Suomessa sanotaan oven suussa hyvästit, seurue tyypillisesti hajoaa. Ranskalaiset eivät lähde minnekään, vaan keskustelu voi helposti jatkua vielä tunnin.

Samankaltaiset eroavaisuudet koskevat työelämää. Suomalaiset esimerkiksi ajattelevat ja toimivat sen mukaisesti, että kokouksissa tehdään päätöksiä. Ranskassa ei kokouksessa päätetä mitään, vaan olennaisinta niissä on sosiaalinen tapahtuma: ja vaikka päätetäänkin jotakin, ei se ole lopullista, vaan aihe voidaan avata monta kertaa vielä uudelleen arviotavaksi.

Suurin ero arkkitehdin työssä on se, että arkkitehdit ovat Ranskassa projektivastuussa kilpailuvaiheesta suhteessa budjettiin, työmaan aikataulutukseen ja aliurakoitsijoihin. Se on uuvuttavaa, mutta toisaalta näkyy myös toteutuksessa: lopputuloksessa on aina huolehdittu suunnitelman toteutumisesta viimeiseen yksityiskohtaan saakka. Konsepti kun on vasta 10 prosenttia kokonaisuudesta ja kaikki sen jälkeen tuleva loput 90.”

”Kauneus on kokemus – jos pidämme jostakin, se kokemus on miellyttävä ja varmasti silloin kaunistakin.”

Ranskan malli kuulostaa siltä, että näin suunnitelmassa pysyy sen essenssi, josta ei missään vaiheessa tingitä. Sen täytyy olla arkkitehtuurin alaa erityisellä tavalla kohottava ja sen arvostusta ylläpitävä tapa toimia. Kuinka oma polkusi arkkitehtuurin parissa löysi muotonsa?
”Kirjoitin ylioppilaaksi 1960- ja 70-lukujen vaihteessa. Olin aina ollut hyvä piirtäjä ja hyvä matematiikassa, mutta muuten koulunkäynti ei juuri kiinnostanut. Työskentelin niin rakennushommissa, telakalla kuin talkkarinakin ja olin myös poliittisesti hyvin aktiivinen. 70- ja 80-lukujen taitteessa opiskelin Moskovassa politiikkaa kunnes vähitellen tuntui selvältä, että jättäisin politiikan kokonaan ja muuttaisin takaisin Suomeen.

Kun lopulta ryhdyin opiskelemaan arkkitehdiksi, olin jo 32-vuotias. Minua nuoremmat opiskelijat olivat vielä tottuneet ajattelemaan, että opettajia kunnioitetaan. Minä taas olin elämässäni oppinut, ettei ympärilleen kannata kerätä auktoriteetteja. Pitää luottaa omaan näkemykseen ja tehdä omat virheet.”

Minkä ajattelet arkkitehdin tehtäväksi?
”Päädyin keskustelemaan 90-luvulla Tallinnassa järjestetyssä arkkitehtuuribiennaalissa alankomaalaisen arkkitehti Aldo van Eyckin kanssa. Hän sanoi, että yksi perusvirheistä modernismiin liittyen on ajatus tilasta, kun hänen mukaansa kysymys on paikasta. Ajatus tilasta on tekninen abstraktio ja esteettinen asia: paikkaan sen sijaan liittyvät sosiaaliset suhteet, kaikki se kulttuurihistoria ja yhteys laajemmin ympäristöön. Meidän tehtävämme arkkitehteina on luoda hyviä paikkoja. Ajattelin, että se on kyllä tärkeä huomio ja ajattelen sen edelleen olennaisimmaksi asiaksi.

Insinööri suunnittelee erityyppisiä koneita. Niiden suunnittelussa lasketaan kaikki, ja niin pitääkin laskea, jotta kaikki täsmää. Arkkitehti tekee töitä ihmisille. Siinä on kysymys ihmisen kokemus- ja aistimaailmasta: mitään ei ole laskettavissa, ainoa mittari on oma empatiakykymme. Se on mittarina kaikkein luotettavin. Jos puuttuu empatiakyky, arkkitehtuuri on kelvotonta. Mutta jos empatiaa on, sillä saa aikaiseksi hyvää.”

”Jos puuttuu empatiakyky, arkkitehtuuri on kelvotonta. Mutta jos empatiaa on, sillä saa aikaiseksi hyvää.”

Niin, arkkitehtuurikaan ei ole yhteiskunnasta tai ihmisestä erillinen, koskematon osa vaan merkittävä yhteiskuntapoliittinen rakenne. Arkkitehdit suunnittelevat rakennuksia ja rakennukset sitoutuvat väistämättä aikaan ottaen osaa vuosisataiseen arkkitehtuurin kaanoniin: mitä arkkitehtuuri oikeastaan edes on?
”Filosofi ja yhteiskuntateoreetikko Hannah Arendtilla oli teoria, että kun etiikka ja estetiikka ovat tasapainossa, on kyse taiteesta. Taide käsittää kaiken, aina puhumisen taiteesta ja politiikan taiteesta maalaustaiteeseen ja arkkitehtuuriin. Arkkitehtuurin osalta voi erottaa nämä kaksi asiaa. Työmme sisältö liittyy sosiaaliseen ja poliittiseen vastuuseen, etiikkaan. Ja toinen puoli liittyy muotoon ja siihen, miten se ilmaistaan, eli estetiikkaan. Arkkitehtuuriakin siis arvioidaan näillä molemmilla arvoilla.

Arkkitehtuurin laadun kriteeri muodollisen tyylin osalta liittyy siihen, mihin paikkaan se asettuu arkkitehtuurin historiassa. Modernismissa kaikki historia sivuutettiin ja ajateltiin, että kaikki alkaa tästä. Mutta siinähän kadotetaan kaikki siteet! Modernismin tekijöistä kaikki olivat saaneet klassisen koulutuksen, he tunsivat arkkitehtuurin historian ja näin heidän työnsä liiittyy arkkitehtuurin historiaan. Joskus tuntuu siltä, että ihmiset seuraavat ainoastaan sitä, mitä tällä hetkellä julkaistaan.”

On helppo sanoa, että suunnittelemissasi rakennuksissasi totetutuu etiikan ja estetiikan liitto. Miten sanallistaisit oman käsityksesi kauneudesta?
”Kuvanveistäjä Aimo Tukiainen on kerran sanonut, että ei katsojan tehtävä ole ymmärtää sitä, kuinka Mannerheimin hevonen näyttää patsaassa juoksevan. Kuvanveistäjänä hänen itsensä täytyy se ymmärtää. Sama pätee arkkitehtuuriin: ei kokijan tarvitse sitä ymmärtää, vaan riittää, että kokee sen omalla tavallaan.

Kauneus on kokemus. Jos pidämme jostakin, se kokemus on miellyttävä ja varmasti silloin kaunistakin. Ajattelen, että omana tavoitteenani on tehdä kauniita paikkoja, mutta aika suoraviivaisella tavalla niin, että sellainen ylimääräinen estetisointi jää pois. Jotta niin voi tehdä, pitää luottaa itseensä eikä pidä ajatella, että voiko näin tehdä.”

”Asioihin kannattaa suhtautua suurella huumorilla: ei tämä niin vakavaa ole.”

Vaikutat kantavan mukanasi tarkoin pohdittuja arvoja, joita toteutat niin ammatissasi kuin muuallakin elämässäsi. Mistä tämä viisaus kumpuaa?
”Olen elämässäni konkreettisesti nähnyt ja ymmärtänyt sen, ettei kukaan ole velkaa kenellekään, eikä tekemisiään tarvitse selittää muille tai kysyä lupaa. Jos ei vahingoita muita ihmisiä, on parempi kulkea omaa tietään. Asioihin kannattaa kuitenkin suhtautua suurella huumorilla: ei tämä niin vakavaa ole. Ne ovat pieniä asioita mitä me täällä teemme, suurten asioiden suhteen meillä ei ole osaa eikä arpaa. Ja se on onni.”

Katso myös:

• Francklyn kaikki käytetyt designaarteet >

Teksti: Hanna-Katariina Mononen Kuvat: Juho Huttunen Tuotanto: Design Stories