Kun arkkitehti Alvar Aalto suunnitteli uuden rakennuksen arkkitehtitoimistolleen vuosina 1954–1955, piirsi hän itselleen työtilaksi ilmavan ja kaarevaseinäisen ateljeen, josta avautuu näkymä amfiteatterin porrastamalle sisäpihalle. Tutustu Aallon ateljeehen Design Storiesin matkassa!
1950-LUVUN ALKUPUOLI oli arkkitehti Alvar Aallon (1898–1976) toimistossa vilkasta aikaa, sillä hänellä oli työn alla monta merkittävää rakennushanketta. Töitä niiden parissa tehtiin arkkitehdin Riihitien kodin yhteydessä olevassa toimistossa. Kun lisääntyneitä suunnittelutöitä varten piti palkata lisää väkeä, eivät kotitalon työtilat enää riittäneet. Tilapäisratkaisuna Aalto vuokrasi erillisen toimistotilan Insinööritalosta, jonka hän oli suunnitellut Helsingin keskustaan Ratakadulle vuosina 1948–1951.
Kun Aalto sitten löysi sopivan tontin noin puolen kilometrin päästä Munkkiniemen kodistaan, ryhdyttiin sinne rakentamaan uutta, tilavampaa toimistorakennusta vuonna 1954. Rinnetontti, jonka korkeimmalla kohdalla näkyi paljasta kalliota, sijaitsi vehreällä ja rauhallisella pientaloalueella – Munkkiniemi oli tuolloin Helsingin laitakaupunkia.
Alvar Aallon ateljee
- Valmistui vuonna 1955
- Sijaitsee Helsingin Munkkiniemessä osoitteessa Tiilimäki 20
- Toimi Alvar Aallon arkkitehtitoimiston työtilana
- Nykyisin tiloissa toimii Alvar Aalto -säätiö
Työnteko Aallon ”byroossa” tai ”atelierissa”, kuten työntekijät arkipuheessa toimistoa kutsuivat, aloitettiin vuonna 1955. Tiilimäen ateljeen alkuperäisessä rakennuksessa oli neliöitä 436 ja lisäksi alakerrassa oli vielä talonmiehelle asunto.
Rakennuksen Aalto sijoitti tontin laitaan, lähelle ohi kulkevaa tietä. Kadun suunnasta katsottuna rakennus vaikutti pientaloalueen keskellä varsin sulkeutuneelta, sillä siinä ei ollut kadun puolelle lainkaan ikkunoita ja tonttia reunusti tukeva tiiliaita. Sulkeutunut tunnelma muuttui, kun kiersi rakennuksen taakse. Vehreän takapihan puolella oli runsaasti ikkunapintaa sekä amfiteatterin muotoon porrastettu pihamaa.
AALLON ATELJEE oli alkuperäiseltä pohjaratkaisultaan L-kirjaimen muotoinen, mutta rakennus sai kylkeensä laajennusosan 1960-luvulla, jolloin se muuttui U:n muotoiseksi.
Alkujaan tilat olivat kahdessa tunnelmaltaan erilaisessa siivessä. Päätila oli vinokattoinen ja muuta rakennusta korkeampi. Se oli Aallon oma ateljee, jossa hän työskenteli – usein laulaen samalla uskaliaita lauluja. Kaarevaseinäinen huone oli todellinen arkkitehdin unelmatyöhuone. Siinä oli korkeutta, tilaa ja valoa. Juhlavaa tunnelmaa sinne toi näyttävä porras- ja parvirakennelma sekä seinän puureliefi.
Alvar Aalto suunnitteli ateljeen monipuoliseksi työtilaksi. Päätila on juhlava, mutta se taipui myös monenlaiseen työntekoon.
”Chefin” työtilaa käytettiin myös paljon muuhun. Ateljeessa tavattiin asiakkaita ja toisinaan väljässä tilassa oli useampia työpöytiä arkkitehteja varten. Jos toimistolla oli työn alla esimerkiksi suuri asemakaavasuunnitelma, koottiin sen pienoismalli ateljeessa. Väljä tila taipui moneen.
Toinen rakennuksen siipiosista on kaksikerroksinen. Alakerta on matalampaa ja hämärämpää tilaa, ja aikoinaan siellä oli sisäänkäynti, sihteerin toimisto ja työntekijöiden ruokailutilat. Yläkerta on sen sijaan kuin toisesta todellisuudesta: siellä on avara ja valoisa piirustussali, jonne oli sijoitettu isoja toimistopöytiä molemmin puolin keskuskäytävää. Pöydät olivat sen verran tukevaa tekoa, että suunnittelijat saattoivat tarvittaessa kavuta niiden päällä piirtämään suurikokoisia rakennus- ja asemakaavasuunnitelmia.
Oman luonteen piirustussalille antavat vinot pilarit ja palkkirakennelmat sekä katon rajassa olevat ikkunat, joista siivilöytyy tilaan kaunista, tasaista valoa. Aalto hallitsi omassa toimistossaankin hienovireisesti valon käytön.
KUN AALLON maine 1960-luvulla kasvoi niin kotimaassa kuin ulkomailla, tuli toimistolle entistä enemmän suunnittelutöitä. Suurimmillaan ”byroossa” työskenteli noin kolmisenkymmentä vakituista työntekijää. Heidän lisäkseen oli usein vielä parikymmentä ulkomaista harjoittelijaa, joita Aallon maine houkutteli Suomeen.
Viimeisinä vuosinaan Aallon suosikkipaikka oli Taverna, henkilökunnan ruokailutila.
Toimiston tilat eivät enää riittäneet kasvavalle väkimäärälle. Vuosina 1962–1963 rakennukseen tehtiin 90 neliön suuruinen laajennusosa, jolloin yläkerran piirustussali sai jatkoksi toisen, pienemmän työtilan. Laajennusosan alakertaan tehtiin henkilökunnan ruokailutila, ”Taverna”, jonka tunnelmassa oli ripaus italialais-ranskalaista kulmakuppilaa. Siitä tuli Alvar Aallon viimeisten vuosien suosikkipaikka, jossa hän viihtyi (usein chianti-lasillisen äärellä), kun askel ei enää kantanut yläkerran työtiloihin.
TUNNELMA AALLON toimistossa oli niin arkkitehtuurin kuin työskentelyilmapiirin puolesta rento ja epämuodollinen. Aalto itse totesi vuonna 1959 Arkkitehti-lehdessä, että ”Rakennustaidetta ei voi syntyä konttorimaisessa toimistossa”. Se oli epäilemättä hänen johtoajatuksensa rakennusta ja sen sisustusta suunnitellessa.
Aalto johti arkkitehtitoimistoaan aina kuolemaansa vuoteen 1976 asti, jonka jälkeen sitä jatkoi hänen toinen vaimonsa arkkitehti Elissa Aalto (1922–1994), joka oli työskennellyt Aallon rinnalla 1950-luvun alusta lähtien.
Elissan johdolla toimistossa vietiin loppuun Alvar Aallon keskeneräiseksi jääneitä rakennushankkeita ja suunniteltiin muutoksia ja remontteja hänen aiempiin kohteisiinsa. Elissa Aallon kuoltua vuonna 1994 rakennus siirtyi Alvar Aalto -säätiön haltuun, ja säätiöllä on ateljeessa työtiloja.
Alvar Aallon ateljee on avoinna yleisölle ja rakennukseen pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla.
Lahjoitus piirustussalin lattian konservointiin
DESIGN STORIESIN TIIMI vieraili Alvar Aallon ateljeella maaliskuussa 2025, ja saimme samalla kertaa mahdollisuuden kuvata Artekin Aalto-puureliefiä ateljeen tiloissa. Finnish Design Shop lahjoittaa jokaisesta myydystä juhlavuoden reliefistä 200 euroa Alvar Aalto -säätiölle ateljeen piirustussalin alkuperäislattian konservointia varten.
Koivusta taivutettu puureliefi sai ensiesiintymisensä Lontoossa vuonna 1933 osana Fortnum & Mason -tavaratalossa järjestettyä Wood Only -näyttelyä, ja teki hiljattain näyttävän paluun juhlistaakseen Finnish Design Shopin 20-vuotissyntymäpäivää.
Jos reliefin aaltoilevat linjat vaikuttavat jo ensisilmäyksellä jollakin tapaa tutulta, siihen on selitys: puuteos mukailee tässäkin jutussa näkyvän Aallon kuuluisan nojatuoli 41:n eli Paimio-tuolin pehmeän kutsuvina kaartuvia kaaria.
Katso myös:
• Artekin Aalto-puureliefi >
• Kaikki Alvar Aallon suunnittelemat tuotteet >
Teksti: Anna-Kaisa Huusko Kuvat: Niclas Mäkelä Tuotanto: Design Stories